Kesäsade

SV: seksin kuvaus

Odile kävelee alastomana pyyhe olallaan suoraan olohuoneeseen. Hän istuutuu tyynesti sohvalle kampaamaan pitkiä mustia hiuksiaan. Minun katseeni risteilee hänen jänteikkäillä, mutta siroilla käsivarsillaan ja pitkillä sormillaan. Hän istuu sinä niin häpeilemättömän alasti, että en voi olla katsomatta kaikkea hänessä. Odilea hymyilyttää.

“Sä kiusaat mua”, sanon ja kävelen sohvalle. Odilen silmissä säkenöi.

“En tarkoituksella, mutta kiva, kun kerroit”, hän vastaa niin pehmeästi, että vatsanpohjastani ottaa. Odile tarttuu minua vyötäisiltä ja painaa päänsä vyötäröäni vasten. “Haluaisitko sä…?”

“Aivan helvetisti.”

Odile tarttuu minuun tiukasti kiinni ja sysää selälleni sohvalle. Hän painuu päälleni vaativana ja lujana, mikään hänessä ei koskaan emmi tällaisina hetkinä. Hän on viimeiseen asti tanssija, hän kantaa itsensä vuosia vanhalla ylpeydellä.

Mustat, märät suortuvat putoilevat kasvoilleni. Odile on niin kaunis, etten saa henkeä. Epäsymmetriset pisamat. Loputon kartasto hänen ihollaan. Hengitän häntä syvälle sisälleni. Tänään hänen huulensa eivät kysy, hän on ihollani kuin se olisi aina hänen otettavissaan. Hän suutelee kaikkea minussa, ja minä olen joka kerralla varmempi, että tämä on se, joka Odile sisimmässään on. Tämä kaikki tuli kumpuaa samasta palosta, joka piti hänet lavoilla kaikki vuodet. Nyt se tuli on minun suudeltavissani.

Kun hän avaa minut hellästi ja silti niin varmana, minä olen jo valmis hänelle. Hän sykkii lämpöään minuun ja minä otan sen vastaan; kaikki hänessä on kaunista, ja minä sanon sen hänelle uudelleen ja uudelleen. Tällaisena hänessä ei ole häivähdystäkään siitä naisesta, joka joskus säpsähti kosketustani. Hän on tulta, hän on aina ollutkin.

Odile ei ehdi olla minussa kauaa, kun olemme molemmat valmiita ja hengitämme samaa raskasta hengitystä toisiimme. Ääremme sekoittuvat, suutelen häntä lujaa; en tahdo saada henkeä. Odile pysyy päälläni. Tartun hänen kasvoihinsa, vedän ne aivan lähelle. Luoja, sinä olet kaunis.

“Olinpa nopea”, huohotan ja meitä molempia naurattaa.

“Mäkin.” Hän suukottaa sormeani. “Sellaista se on. Sun kanssa.”

Niin. Hänen kanssaan. Annan hänen märkien suortuviensa pisaroida kasvoilleni. Lempeä kesäsade. Helllyys hänen hymyssään. Joskus minun on vaikeaa käsittää sitä. On uskomatonta, kuinka voin saada hänen tulensa ja sateensa, kaiken hänessä, kaiken sen palavan ja polttavan ja myös hellän. En irrota katsettani eikä hän otettaan.