Sauna

Odilella on musta kokouimapuku ja tukka nutturalla. Hän on kietonut pyyhkeen vyötäisilleen ja seisoo siemailemassa lattea purkista. Henri näyttää hänelle puhelimestaan jotain ja hän hymyilee. Olemme Henrin isän mökillä, jolla kukaan meistä ei ole koskaan käynyt, mutta jonka Varis on uhannut jo vuokrata meille vastedes joka viikonlopuksi.

Tunnen samaan aikaan hätää ja kiitollisuutta, kun näen siskoni tekemässä niin arkisia asioita. Hän nauraa mille ikinä Henrin puhelimessa onkaan. Henri asettaa kätensä hänen vyötäisilleen. En ole koskaan nähnyt Odilen olevan niin mutkattomasti kenenkään koskettavissa. Hänen tumma päänsä painuu hetkeksi Henrin olalle. Olen aikeissa katsoa pois, sillä tämä hetki ei kuulu minulle, kun Varis saapuu möykäten saunalta ja rikkoo hetken.

“Heyy guys, sauna olisi nyt valmis! Voitteko ottaa hetken sille, että osasin lämmittää puusaunan ihan itse”, Varis ilmoittaa.

“Sä kyllä ansaitset jonkin mitalin tuosta”, naurahdan. “Kuulitteko, tytöt? Mun idiootti mieheni osaa sittenkin jotain käytännön juttuja!”

“Musta on uskomatonta, että Henri antoi Variksen hoitaa saunan. Eniten Henri meistä se käytännön tyyppi on”, Odile sanoo.

“Säkin olet kyllä”, huomautan. Saan vastaukseksi pelkkää pään pudistelua.

Olemme kaikki enemmän tai vähemmän valmiita saunaan. Minua hermostuttaa paljaus perheeni edessä. En ole tottunut siihen enkä tiedä, miten Odile suhtautuu itseensä ja minuun. Odilen hymy ja rento kehonkieli kertovat minulle, että hätää ei olisi, mutta en koskaan voi olla liian varma.

Henrin jokaisesta katseesta näkee, että hän rakastaa kaikkea siskossani. Yllätän hänet aina vilkuilemasta Odilen suuntaan, kun Odile ei huomaa. Pakkaudumme kaikki vieretysten lauteille, minä ja Odile kaikkein kauimmas toisistamme.

“Jätitte sitten oikein hajuraon”, Varis vieressäni nauraa. Hän ja Henri kilisyttävät juomiaan.

“Joo, pitää sitä”, mutisen. “Äläkä sitten vittu heitä löylyä niin paljon kuin heittäisit kotona.”

“Mitä! Onko teillä sauna?” Henri puuttuu. “Mä haluan tulla sinne joka viikko! Miksei mua ole kutsuttu?”

“Variksella on, mutta me ei käytetä sitä kovin usein”, sanon. Samalla sekunnilla Varis on ehtinyt heittää kokonaisen kuupallisen. “Hei, vittu, yritä edes!”

“Mä rakastan saunomista, mua ei haittaa”, Henri nauraa. “Ja Odile tässä on niin kilpailuhenkinen, että odotas vain…”

Se saa minut hätkähtämään. Tietenkin Henri tuntee siskostani paljon sellaisia puolia, joita minä en tunne enkä haluaisikaan tuntea. Tuskin minun kuuluisi yllättyä, että tanssijasiskoni on kilpailuhenkinen, mutta tuijotan silti suu auki, kun Odile tarttuu kuuppaan ja heittää tuplasti Variksen kaataman vesimäärän kiukaaseen.

Minä joudun kävelemään ulos viilentymään jo muutaman minuutin jälkeen. Ovi käy uudestaan ja erotan vaalean hiuskuontalon viereltäni. Henri nojaa saunarakennuksen parvekkeen kaiteeseen ja katsoo järvelle. Ilta on hämärtymässä, mutta kesä on silti kirkkaimmillaan. Sudenkorento tanssii ilmassa hetken ennen kuin pyrähtää kauemmas meistä.

“Tämä oli mun äidin lempipaikka”, Henri sanoo ja nyökkää järvelle. “Se vihasi iskän grillaussekoiluja, mutta niillä oli aina niin kivaa täällä.”

“Olen pahoillani.” Tajuan, että tämä on ensimmäinen kerta, kun puhun Henrin kanssa hänen äidistään.

“Ei hätää, olen ollut tosi fine nyt taas pitkästä aikaa. Se johtuu sun siskosta. Kiitos, kun saan pölliä sen.”

“Vie kuule vaikka mennessäsi.”

Olen kiitollinen, että Odilella on nyt joku, joka pitää hänestä aina huolta. Henriin minä voin luottaa. Katson hänen löylyn punertamia kasvojaan ja hymyilen. Olen vähällä kiittää häntä kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt siskoni eteen. Henri ehtii kuitenkin jo kääntyä takaisin saunaan päin.

“Mitä sanot, pitäisikö nuo pelastaa jo tuolta?”

“Nah, ainakin Variksen voi jättää sinne…”

Samalla ovi aukeaa. Höyry täyttää kesäyön. Tumma välähdys sinkoutuu näkökenttäni halki suoraan järveen. Olen tunnistavinani sen poikaystäväkseni. Odile juoksee maltillisemmin perässä. Henri purskahtaa nauruun, kun näkee Variksen ja Odilen sukeltamassa vuoron perään järveen. Odile painuu saman tien uppeluksiin. Varis ryhtyy tuttuun tapaansa oitis riehumaan ja roiskii siskoani vedellä kuin olisi vielä ala-asteikäinen.

Henri syöksyy hetkessä perään. Hänen juomansa jää kuistin pöydälle, kun hän heittää pyyhkeensä ja pulahtaa muiden perässä järveen. Minut saa korkeintaan rantaveteen kahlaamaan, edes kuumimmilla helteillä vesi ei ole elementtini ja alati viilenevä kesäilta ei houkuttele minua kastautumaan.

“Vale! Mukaan sieltä!” Varis kiljuu. “Nössö! Et uskalla!”

“En pidä, se on eri asia!”

“Nössöööö!”

“Tule nyt!” Odilekin kannustaa. Hänen mustat suortuvansa valahtavat kampaukselta. Meikittömillä kasvoilla on leveä hymy. Hän on niin avoin ja onnellinen, että vatsanpohjastani ottaa. Juoksen sittenkin veteen. Varis yrittää hypätä päälleni, mutta ehdin ennen häntä siepata hänet vyötäisiltä syliini. Vedessä pystyn kannattelemaan häntä helposti. Viileys saa minut kiristelemään hampaitani, mutta Variksen ilme pakottaa minut ajattelemaan muuta. Äkillinen hellyyteni riisuu hänet kaikista suojuksista. Nostan hänet ylös vain painaakseni nopean suukon hänen suullen.

Vaihdamme Odilen kanssa nopeita katseita. Henri on jo aloittanut selittämään hänelle jotakin hymy huulillaan. Odilen katse kertoo minulle tarpeeksi.

Meidän ei tarvitse sanoa toisillemme, miten ylpeitä olemme siitä, missä olemme nyt.