Sauna

Odilella on musta kokouimapuku ja tukka nutturalla. Hän on kietonut pyyhkeen vyötäisilleen ja seisoo siemailemassa lattea purkista. Henri näyttää hänelle puhelimestaan jotain ja hän hymyilee. Olemme Henrin isän mökillä, jolla kukaan meistä ei ole koskaan käynyt, mutta jonka Varis on uhannut jo vuokrata meille vastedes joka viikonlopuksi.

Tunnen samaan aikaan hätää ja kiitollisuutta, kun näen siskoni tekemässä niin arkisia asioita. Hän nauraa mille ikinä Henrin puhelimessa onkaan. Henri asettaa kätensä hänen vyötäisilleen. En ole koskaan nähnyt Odilen olevan niin mutkattomasti kenenkään koskettavissa. Hänen tumma päänsä painuu hetkeksi Henrin olalle. Olen aikeissa katsoa pois, sillä tämä hetki ei kuulu minulle, kun Varis saapuu möykäten saunalta ja rikkoo hetken.

“Heyy guys, sauna olisi nyt valmis! Voitteko ottaa hetken sille, että osasin lämmittää puusaunan ihan itse”, Varis ilmoittaa.

“Sä kyllä ansaitset jonkin mitalin tuosta”, naurahdan. “Kuulitteko, tytöt? Mun idiootti mieheni osaa sittenkin jotain käytännön juttuja!”

“Musta on uskomatonta, että Henri antoi Variksen hoitaa saunan. Eniten Henri meistä se käytännön tyyppi on”, Odile sanoo.

“Säkin olet kyllä”, huomautan. Saan vastaukseksi pelkkää pään pudistelua.

Olemme kaikki enemmän tai vähemmän valmiita saunaan. Minua hermostuttaa paljaus perheeni edessä. En ole tottunut siihen enkä tiedä, miten Odile suhtautuu itseensä ja minuun. Odilen hymy ja rento kehonkieli kertovat minulle, että hätää ei olisi, mutta en koskaan voi olla liian varma.

Henrin jokaisesta katseesta näkee, että hän rakastaa kaikkea siskossani. Yllätän hänet aina vilkuilemasta Odilen suuntaan, kun Odile ei huomaa. Pakkaudumme kaikki vieretysten lauteille, minä ja Odile kaikkein kauimmas toisistamme.

“Jätitte sitten oikein hajuraon”, Varis vieressäni nauraa. Hän ja Henri kilisyttävät juomiaan.

“Joo, pitää sitä”, mutisen. “Äläkä sitten vittu heitä löylyä niin paljon kuin heittäisit kotona.”

“Mitä! Onko teillä sauna?” Henri puuttuu. “Mä haluan tulla sinne joka viikko! Miksei mua ole kutsuttu?”

“Variksella on, mutta me ei käytetä sitä kovin usein”, sanon. Samalla sekunnilla Varis on ehtinyt heittää kokonaisen kuupallisen. “Hei, vittu, yritä edes!”

“Mä rakastan saunomista, mua ei haittaa”, Henri nauraa. “Ja Odile tässä on niin kilpailuhenkinen, että odotas vain…”

Se saa minut hätkähtämään. Tietenkin Henri tuntee siskostani paljon sellaisia puolia, joita minä en tunne enkä haluaisikaan tuntea. Tuskin minun kuuluisi yllättyä, että tanssijasiskoni on kilpailuhenkinen, mutta tuijotan silti suu auki, kun Odile tarttuu kuuppaan ja heittää tuplasti Variksen kaataman vesimäärän kiukaaseen.

Minä joudun kävelemään ulos viilentymään jo muutaman minuutin jälkeen. Ovi käy uudestaan ja erotan vaalean hiuskuontalon viereltäni. Henri nojaa saunarakennuksen parvekkeen kaiteeseen ja katsoo järvelle. Ilta on hämärtymässä, mutta kesä on silti kirkkaimmillaan. Sudenkorento tanssii ilmassa hetken ennen kuin pyrähtää kauemmas meistä.

“Tämä oli mun äidin lempipaikka”, Henri sanoo ja nyökkää järvelle. “Se vihasi iskän grillaussekoiluja, mutta niillä oli aina niin kivaa täällä.”

“Olen pahoillani.” Tajuan, että tämä on ensimmäinen kerta, kun puhun Henrin kanssa hänen äidistään.

“Ei hätää, olen ollut tosi fine nyt taas pitkästä aikaa. Se johtuu sun siskosta. Kiitos, kun saan pölliä sen.”

“Vie kuule vaikka mennessäsi.”

Olen kiitollinen, että Odilella on nyt joku, joka pitää hänestä aina huolta. Henriin minä voin luottaa. Katson hänen löylyn punertamia kasvojaan ja hymyilen. Olen vähällä kiittää häntä kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt siskoni eteen. Henri ehtii kuitenkin jo kääntyä takaisin saunaan päin.

“Mitä sanot, pitäisikö nuo pelastaa jo tuolta?”

“Nah, ainakin Variksen voi jättää sinne…”

Samalla ovi aukeaa. Höyry täyttää kesäyön. Tumma välähdys sinkoutuu näkökenttäni halki suoraan järveen. Olen tunnistavinani sen poikaystäväkseni. Odile juoksee maltillisemmin perässä. Henri purskahtaa nauruun, kun näkee Variksen ja Odilen sukeltamassa vuoron perään järveen. Odile painuu saman tien uppeluksiin. Varis ryhtyy tuttuun tapaansa oitis riehumaan ja roiskii siskoani vedellä kuin olisi vielä ala-asteikäinen.

Henri syöksyy hetkessä perään. Hänen juomansa jää kuistin pöydälle, kun hän heittää pyyhkeensä ja pulahtaa muiden perässä järveen. Minut saa korkeintaan rantaveteen kahlaamaan, edes kuumimmilla helteillä vesi ei ole elementtini ja alati viilenevä kesäilta ei houkuttele minua kastautumaan.

“Vale! Mukaan sieltä!” Varis kiljuu. “Nössö! Et uskalla!”

“En pidä, se on eri asia!”

“Nössöööö!”

“Tule nyt!” Odilekin kannustaa. Hänen mustat suortuvansa valahtavat kampaukselta. Meikittömillä kasvoilla on leveä hymy. Hän on niin avoin ja onnellinen, että vatsanpohjastani ottaa. Juoksen sittenkin veteen. Varis yrittää hypätä päälleni, mutta ehdin ennen häntä siepata hänet vyötäisiltä syliini. Vedessä pystyn kannattelemaan häntä helposti. Viileys saa minut kiristelemään hampaitani, mutta Variksen ilme pakottaa minut ajattelemaan muuta. Äkillinen hellyyteni riisuu hänet kaikista suojuksista. Nostan hänet ylös vain painaakseni nopean suukon hänen suullen.

Vaihdamme Odilen kanssa nopeita katseita. Henri on jo aloittanut selittämään hänelle jotakin hymy huulillaan. Odilen katse kertoo minulle tarpeeksi.

Meidän ei tarvitse sanoa toisillemme, miten ylpeitä olemme siitä, missä olemme nyt.

Kesäsade

SV: seksin kuvaus

Odile kävelee alastomana pyyhe olallaan suoraan olohuoneeseen. Hän istuutuu tyynesti sohvalle kampaamaan pitkiä mustia hiuksiaan. Minun katseeni risteilee hänen jänteikkäillä, mutta siroilla käsivarsillaan ja pitkillä sormillaan. Hän istuu sinä niin häpeilemättömän alasti, että en voi olla katsomatta kaikkea hänessä. Odilea hymyilyttää.

“Sä kiusaat mua”, sanon ja kävelen sohvalle. Odilen silmissä säkenöi.

“En tarkoituksella, mutta kiva, kun kerroit”, hän vastaa niin pehmeästi, että vatsanpohjastani ottaa. Odile tarttuu minua vyötäisiltä ja painaa päänsä vyötäröäni vasten. “Haluaisitko sä…?”

“Aivan helvetisti.”

Odile tarttuu minuun tiukasti kiinni ja sysää selälleni sohvalle. Hän painuu päälleni vaativana ja lujana, mikään hänessä ei koskaan emmi tällaisina hetkinä. Hän on viimeiseen asti tanssija, hän kantaa itsensä vuosia vanhalla ylpeydellä.

Mustat, märät suortuvat putoilevat kasvoilleni. Odile on niin kaunis, etten saa henkeä. Epäsymmetriset pisamat. Loputon kartasto hänen ihollaan. Hengitän häntä syvälle sisälleni. Tänään hänen huulensa eivät kysy, hän on ihollani kuin se olisi aina hänen otettavissaan. Hän suutelee kaikkea minussa, ja minä olen joka kerralla varmempi, että tämä on se, joka Odile sisimmässään on. Tämä kaikki tuli kumpuaa samasta palosta, joka piti hänet lavoilla kaikki vuodet. Nyt se tuli on minun suudeltavissani.

Kun hän avaa minut hellästi ja silti niin varmana, minä olen jo valmis hänelle. Hän sykkii lämpöään minuun ja minä otan sen vastaan; kaikki hänessä on kaunista, ja minä sanon sen hänelle uudelleen ja uudelleen. Tällaisena hänessä ei ole häivähdystäkään siitä naisesta, joka joskus säpsähti kosketustani. Hän on tulta, hän on aina ollutkin.

Odile ei ehdi olla minussa kauaa, kun olemme molemmat valmiita ja hengitämme samaa raskasta hengitystä toisiimme. Ääremme sekoittuvat, suutelen häntä lujaa; en tahdo saada henkeä. Odile pysyy päälläni. Tartun hänen kasvoihinsa, vedän ne aivan lähelle. Luoja, sinä olet kaunis.

“Olinpa nopea”, huohotan ja meitä molempia naurattaa.

“Mäkin.” Hän suukottaa sormeani. “Sellaista se on. Sun kanssa.”

Niin. Hänen kanssaan. Annan hänen märkien suortuviensa pisaroida kasvoilleni. Lempeä kesäsade. Helllyys hänen hymyssään. Joskus minun on vaikeaa käsittää sitä. On uskomatonta, kuinka voin saada hänen tulensa ja sateensa, kaiken hänessä, kaiken sen palavan ja polttavan ja myös hellän. En irrota katsettani eikä hän otettaan. 

Rangaistus

SV: dubious consent, seksuaalinen sisältö, mainintoja väkivallasta

Iltan ja Kajon modernin AU:n "bad era", ei nykyaikaa tämä

Kajon katse on pyörinyt miehessä koko illan. Kuumeisia tanssiliikkeitä ja epämääräisen humalaista liikehdintää, mutta minä näen kyllä, miten hän katsoo raamikasta miestä typerissä valkoisissa haalareissa. Vappuilta on ollut railakas, kumotut juomat alkavat hiljalleen näkyä Kajon kuplivassa olemuksessa. Kun se sitten tapahtuu, kaikki illassa on valmistanut minua siihen, mutta en ole silti valmis.

Kajo painaa huulensa miehen omille tai kenties mies hänen, en katso heihin päin, en kykene, vaikka minun pitäisi. Nousen baarin pöydästä, joku takanani hoipertelee ja miltei kaatuu, kun en vaivaudu väistämään häntä. Mietin, minne Kajo laittaisi seuraavaksi kätensä, miten hän nauraisi, kun mies silittäisi häntä poskesta. Vastustan impulssia lyödä nyrkkini vessan peiliin niin lujaa, että jotain murtuisi. Peili tai käteni, en välittäisi.

Tapan sen huoran saatana.

“Ilta?”

Kajon ääni saa minut säpsähtämään. Hän seisoo takanani ja kallistaa päätään. Bilemeikki on ropissut hänen poskelleen glitterikyyneleiksi. Hän näyttää niin kauniilta, että minua korventaa joka paikasta. Toimin ennen kuin ehdin ajatella. Nappaan häntä kauluksista ja painan lujaa vasten seinää. Toivon, että häneen sattuu, kun teen niin.

“Sä olet vain mun. Ymmärrätkö, saatana? Vain mun…”

En ole koskaan sanonut sitä hänelle, en näin. En tiedä, johtuuko se tuntuvasta humalasta vai onko minuun sattunut jo niin pitkään, että en enää välitä. Hänen ei kuulu nähdä tätä, hänen ei kuulu koskettaa epätoivoani läheltä. Olen polttanut itseäni molemmista päistä, kaikki minussa alkaa olla kenellekään koskemattomissa. Ehkä minä en enää välitä. Ainoa asia, jonka koskaan halusin, ei pysy siipirikkona pesässään vaan karkaa minulta aina, kun vain voi. Hän ei tiedä, koska en kerro, mutta minä haluan silti rankaista jokaista osaa hänessä.

Kajo innostuu sanoistani silmin nähden. Hän puree huuliaan yhteen ja vetää minut hihasta yhteen kopeista; hän on kuumeinen, hän haluaa tätä yhtä paljon kuin minäkin. En anna itselleni tilaa hämmentyä hänen yhtäkkisestä innostaan, haluan hänet kaikkialta ja minä haluan hänet nyt. Vyöryn hänen päälleen, otan hänet, hän on minun, minun, minun, ei kenenkään nimettömän kasvottoman opiskelijanuorukaisen, joka ei osaa mitään, ei mitäänmitäänmitään. Minä repisin kynnet irti sellaisilta. Nyt minun ei tarvitse. Tällaisina hetkinä Kajo on vain minun. Hän tuskin muistaisi muuta kuin höyryisen huumansa seuraavana aamuna, mutta juuri nyt hän hengittää minua vasten enkä anna hänen livetä otteestani.

Ystävät

(Wilhelm)

Minä pelkään ystäviä. Pelkään olla tärkeä. Mitä tärkeämpi olen, sitä enemmän minä pelkään. En teitä, vaan itseäni. Te olette niin lämpimiä, mutta minä en ole koskaan ollut hyvä erottamaan, milloin minua polttaa liikaa. Minä rakastan sitä, kun katsotte minuun ja hymyilette, mutta minä pelkään, että katseenne riisuu minut liian paljaaksi ettekä enää pidä siitä, mitä näette. Kun sanotte, että olen teille tärkeä, minä mietin, että mitä sitten, kun haluan repiä teidän kyntenne irti, kun ette sano riittävän usein rakastavanne minua, mitä sitten, kun olen tarvitseva. Mikään ei ole koskaan pelottanut minua niin paljon kuin näyttäytyä tarvitsevana. Se paljaus, se suojaamattomuus. Minä en ole kestää sitä.

Minä olen pohjimmiltani väärä, olen aina tiennyt sen. Minun kynsieni alla ei ole enää verta. Olen opetellut hoitamaan puutarhaa, osaan pitää huolta jostakin niin hauraasta kuin kukkaset, mutta en silti osaa hymyillä teille oikeissa kohdissa. Jätättekö minut, jos en koskaan opi, pidättekö minusta vielä, jos olen kesken?

Minä pelkään verta kynsieni alla. Voin pestä sitä hyvillä sanoilla, voin tulla joksikuksi uudeksi, mutta en ole lempeä, en ole koskaan ollut. Lempeys valuu sormieni välistä. Pelkään, että katsotte liian pitkään ja tajuatte, että en ole koskaan osannut rakastaa. Julius sanoo aina, että olen väärässä, että olen aina rakastanut omalla tavallani, mutta hän ei ole koskaan osannut arvioida minua. Hän osaa vain rakastaa. Tai sitten minä olen kyynistynyt liikaa, ehkä se on niin. En tiedä, kumpaa haluan uskoa.

Te olette liian lähellä pääsemättä koskaan ytimeen, ja se pelottaa minua. Jos alan rakastaa teitä, haluan teiltä kaiken, ja sitä minä en voi sallia. En voi olla enää koskaan se ihminen. Joten minä pidän teidät etäällä. Ihailkaa sädekehääni, sen te osaatte. Muunlaisena en osaa rakkauttanne koskettaa ilman, että palan.