Kajon katse on pyörinyt miehessä koko illan. Kuumeisia tanssiliikkeitä ja epämääräisen humalaista liikehdintää, mutta minä näen kyllä, miten hän katsoo raamikasta miestä typerissä valkoisissa haalareissa. Vappuilta on ollut railakas, kumotut juomat alkavat hiljalleen näkyä Kajon kuplivassa olemuksessa. Kun se sitten tapahtuu, kaikki illassa on valmistanut minua siihen, mutta en ole silti valmis.
Kajo painaa huulensa miehen omille tai kenties mies hänen, en katso heihin päin, en kykene, vaikka minun pitäisi. Nousen baarin pöydästä, joku takanani hoipertelee ja miltei kaatuu, kun en vaivaudu väistämään häntä. Mietin, minne Kajo laittaisi seuraavaksi kätensä, miten hän nauraisi, kun mies silittäisi häntä poskesta. Vastustan impulssia lyödä nyrkkini vessan peiliin niin lujaa, että jotain murtuisi. Peili tai käteni, en välittäisi.
Tapan sen huoran saatana.
“Ilta?”
Kajon ääni saa minut säpsähtämään. Hän seisoo takanani ja kallistaa päätään. Bilemeikki on ropissut hänen poskelleen glitterikyyneleiksi. Hän näyttää niin kauniilta, että minua korventaa joka paikasta. Toimin ennen kuin ehdin ajatella. Nappaan häntä kauluksista ja painan lujaa vasten seinää. Toivon, että häneen sattuu, kun teen niin.
“Sä olet vain mun. Ymmärrätkö, saatana? Vain mun…”
En ole koskaan sanonut sitä hänelle, en näin. En tiedä, johtuuko se tuntuvasta humalasta vai onko minuun sattunut jo niin pitkään, että en enää välitä. Hänen ei kuulu nähdä tätä, hänen ei kuulu koskettaa epätoivoani läheltä. Olen polttanut itseäni molemmista päistä, kaikki minussa alkaa olla kenellekään koskemattomissa. Ehkä minä en enää välitä. Ainoa asia, jonka koskaan halusin, ei pysy siipirikkona pesässään vaan karkaa minulta aina, kun vain voi. Hän ei tiedä, koska en kerro, mutta minä haluan silti rankaista jokaista osaa hänessä.
Kajo innostuu sanoistani silmin nähden. Hän puree huuliaan yhteen ja vetää minut hihasta yhteen kopeista; hän on kuumeinen, hän haluaa tätä yhtä paljon kuin minäkin. En anna itselleni tilaa hämmentyä hänen yhtäkkisestä innostaan, haluan hänet kaikkialta ja minä haluan hänet nyt. Vyöryn hänen päälleen, otan hänet, hän on minun, minun, minun, ei kenenkään nimettömän kasvottoman opiskelijanuorukaisen, joka ei osaa mitään, ei mitäänmitäänmitään. Minä repisin kynnet irti sellaisilta. Nyt minun ei tarvitse. Tällaisina hetkinä Kajo on vain minun. Hän tuskin muistaisi muuta kuin höyryisen huumansa seuraavana aamuna, mutta juuri nyt hän hengittää minua vasten enkä anna hänen livetä otteestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti