Jouluaatto

Rääkäisy halkoo ilmaa ennen kuin palohälytin ehtii hätiin.

”Bruno! Bruno, äkkiä tänne!” huuto kaikuu keittiöstä. Juoksen todistamaan kokonaisvaltaista kaaosta, jonka muodostavat höyryävä kattila ja huutavat ystäväni. Sekalainen seurakunta on herännyt Kallan lattioilta aikaisin paistamaan kinkkua ja keittämään puuroa. Jokin heidän yrityksistään on palanut pahasti pohjaan ja luo nyt joulutunnelmaa sihisevänä mustana sotkuna kattilan pohjalla.

Kärrään käryävän kaaoksen suoraan parvekkeelle ja suljen oven. Olkoon siellä, hävetköön olemistaan. Palohälytin ei ehdi soida, olemme pelastuneet täystuholta. Esme ja Valentino katsovat minuun suurin silmin puurokauhat käsissään, essut vinossa.

”Pelastava enkelimme!” Valentino hihkaisee.

”Joulu on pelastettu”, Esme jatkaa nyökytellen.

”No mutta entäs puuro? Sitähän tuo oli?”

”Sitä juurikin”, Esme sihahtaa. ”Kalla? Kaaalllaaa? Sulla on varmaan vielä maitoa tallessa?”

Ruskeatukkainen ystävämme kävelee kiharrin kädessä keittiöön ja pudistaa hiljaa päätään.

”Mitä helkkaria te oikein riehutte? Missä puurokattila on?”

Esme nyökkää suu viivana parvekkeelle päin.

”Ei täällä ole enää yhtään maitoa!” Valentino parahtaa jääkaapilta.

”Poltitteko te juuri meidän riisipuuron pohjaan?” Kalla kysyy suu soikeana. ”Ihan oikeasti? Jouluna?”

Seilaan tieni kuiva-ainekaapille ja etsin ensimmäisen puuroryynejä muistuttavan pussin. Kauraa. Se saa luvan kelvata. Höyryävän lieden rauhoituttua asetan tyynesti kattilan levylle ja ryhdyn keittämään suurta kattilallista kaurapuuroa.

”Voi kiesus”, Kalla henkäisee pyöritellen silmiään ja astelee takaisin tukkaansa laittamaan. Esme ja Valentino luikkivat vähin äänin pois keittiöstä. Olen vähällä heittää heitä rätillä takamuksille, mutta en jaksa kuunnella kikatusta joululaulujen säestykseksi. Radio jää tasaiseksi hyminäksi taustalle, kaurapuuro valmistuu ajallaan. Asettelen sen valkoisiin kippoihin ja kaadan kanelia omaan purkkiinsa. Kynttilöitä, vähän lisää savua, glögi kiehumaan. Kalla on leikannut joululimpun valmiiksi, jotta kenenkään ei tarvitse lähteä sairaalaan katkaistuaan sormensa sen kanssa. Punainen on joulun väri, mutta rajansa kaikella.

Jouluisen kaurapuuron äärellä kaikki ovat jo rauhoittuneet. Marlin glögiä on vielä parvekkeella iltaa varten, kaikki siemailevat kuppiaan varoen kieltään. Osa on ehtinyt laittautua. Kalla on saanut tukkansa kiharrettua, Valo on vetänyt huulensa räikeän punaisiksi ja tupeerannut hiuskuontalonsa. Esme on meikannut jo aikaisin aamulla, Pajulla on yllään tavanomainen vihreä neuleensa. Kun oveen koputetaan, Esme juoksee jo ovelle, vaikka kyseessä ei ole hänen kotinsa.

”Lydia! Moi!”

Nousen ylös ja jätän surullisen puuron lautaselle.

”Hyvää joulua!” huudahdan ja riennän ottamaan Lydian halaukseeni. Lydia rutistaa minua tiukasti takaisin.

”Jouluja taloon!” Lydia huutaa ovelta kaikille ja lampsii olohuoneeseen jättämään tuomisensa kuusen alle. ”Miksi täällä haisee palaneelta?”

”Pitkä stoori”, Esme huokaisee.

”Tule maistamaan joulupuuroa! Bruno teki!” Valentino virnistää pöydän päästä.

”Tuo näyttää mulle ihan kaurapuurolta”, Lydia tokaisee istuessaan pöytään.

”Varmaan siksi, että se on sitä”, minä huokaan.

Referoimme kuorona Lydialle kaiken siihen mennessä tapahtuneen edellisestä illasta hetkeen, jolloin minä kannoin edesmenneen riisipuuron parvekkeelle lepäämään rauhassa. Hän nyrpistää nenäänsä ensimmäisen kerran kuullessaan Valentinon ja Valon saunaillasta ja Esmen järjestämästä karaokesta keskellä yötä.

”Kuinka moni teistä on ylipäätään nukkunut viimeyönä?”

”Paju ja Kalla, uskoisin”, Esme sanoo vilkaisten mainittuja. Paju pudistaa päätään, Kalla päättää olla kohtelias ja jättää vastaamatta.

”Toivottavasti olette jättäneet minullekin vähän naurua”, Lydia hymähtää.

”Tottakai”, sanon hymyillen. ”No mutta Lydia, mitenkäs kotona?”

”Perinteinen jouluaamu”, Lydia vastaa. ”Mun pikkuveljillä oli jo kauhea meno päällä ja ne jäi sinne itkemään mun lähtöä.”

”Kultainen isosisko”, Valo puuttuu keskusteluun. ”Tämä on muuten mun ihan ensimmäinen joulu jossain muualla kuin kotona.”

Koko pöytäseurue hyrisee yhteen ääneen ”Aww!” ja Valentino taputtaa Valoa selkään.

”Voi tätä meidän perhemiestä”, Valentino sanoo, ”kyllä meissä maallikoissa mahtaa olla kestämistä.”

”Mä puolestaan en ole vuosiin nähnyt perhettä jouluna”, on Kallan vuoro kommentoida. ”Eipä sillä, että oisin halunnut.”

”Ei masistelua meidän joulupuuroon!” Paju hengähtää. ”Sen sijaan mä haluan kuulla, mikä on ollut teidän oudoin joulu. Hyvällä tavalla siis. Mitä kaikkea ihan pimeää olette päätyneet tekemään jouluna?”

Olemme eräänlainen traumatisoituneiden nuorten kollektiivi, joten iloisia kertomuksia etsitään aina kaivamalla. Ne muuttuvat kerrottaessa entistäkin kullanhohtoisemmiksi.

”Mä menin kerran mun veljen luo viettämään joulua”, Valentino aloittaa rohkeasti hymyillen. Se, että hän ylipäätään mainitsee veljensä, saa minutkin hymyilemään. ”Me käytiin Prismassa ja ostettiin molemmille hyppynarut ja Muumilimpparia.”

”Miksi helvetissä?” Kalla kysyy nauraen.

”Se oli sillä hetkellä tosi hyvä idea.”

”Mä olen kerran unohtanut, että oli joulu”, Paju kertoo.

”Siis mitä?”

”Miten se on edes mahdollista?”

”Ei meillä sitä aina vietetä. Joskus joo, joskus vähän vähemmän. Taisin olla silloin viisitoista. Maalailin huoneessani koko päivän ja vasta seuraavana aamuna mun äiti tuli sanomaan, että eilen oli muuten joulu. Sitten me syötiin maustekakkua ja juotiin lasit glögiä. Mä en kauheasti edes tykkää glögistä.”

”Anna mä juon sen sitten”, Esme nyökkää Pajun glögikuppia kohti.

”Kyllä mä nyt yhden kupin vuodessa juon!” Paju näyttää Esmelle kieltä ja ottaa suuren hörpyn mukistaan.

”Mun joulut ovat olleet ihania ja lämpöisiä perhejouluja, ei niissä ole mitään sen kummempaa tapahtunut”, Valo sanoo kohauttaen harteitaan. ”Ja ennen kuin kukaan meidän PTSD-seurueesta ehtii huomauttaa, kyllä, mä olen nauttinut ja nautin perhejouluista täysin sydämin enkä ota niitä itsestäänselvyyksinä!”

Huiskautan Valon sanoille kättäni.

”Lydia, mitenkäs se yksi joulu, jonka vietin teillä?” kysyn ja hymyilen rakkaalle ystävälleni. Kotona lautaset lentelivät, ja Lydia soitti minulle ymmärtäessään tilanteen. Istuimme hänen perheensä sohvalla ja keskustelimme hänen vanhempiensa kanssa joulun kaupallisuudesta. Jaoimme sympaattisia lahjoja ja lauloimme joululauluja.

”Se oli aivan erikoislaatuisen ihana joulu. Kaikki veljeni samassa paikassa.”

Hymyilen.

”Äääh”, Esme älähtää pudistellen päätään. ”Sokerista. Tiedättekö, mä en ole tehnyt jouluina mitään sen villimpää kuin kännien vetäminen. Yleensä vietän joulut äideillä, mutta kerran lähdin senhetkisen poikaystävän kanssa vetämään pään tyhjäksi. Kadun oikeastaan ihan kaikkea.”

”Millaista baareissa on jouluisin?” Kalla kysyy. Porukan ainoa absolutisti ristii kätensä pöydälle ja kumartuu lähemmäs Esmeä. Silmät kiiltävät, Kalla näyttää siltä, että hän tekee tieteellistä tutkimusta alkoholinkulutuksen kasvun korrelaatiosta joulupyhien kanssa.

”Aika tavallista oikeastaan. Joulumusiikkia, yllättävän paljon ihmisiä. Kaikki aika saatanan surullisia, jos multa kysytään. Onhan se nyt ihan helkkarin masentavaa olla baarissa jouluna. Se mun eksä taisi vielä oksentaa mun joulumekolle sinä iltana.”

Koko pöytä puhkeaa nauramaan. Sama meno jatkuu aina Lumiukkoon saakka. Se katsotaan laulaen väärällä nuotilla Walking in the airia ja itkuhuutaen mykkäelokuvan lopulle. Välissä joku lähtee keittämään lisää glögiä, aina jossakin välissä joku toinen keksii korjata repsottavan joulukoristeen paremmin paikalleen. Kun varsinainen joulupäivällinen on syöty ja kinkusta on jäljellä enää puolet, keräännymme joulukuusen ympärille jakamaan lahjat. Kulutusta minimoidaksemme sovimme etukäteen salaa, kuka ostaa kenellekin lahjan. Lahjalaput arvottiin jo syyskuussa, jotta Valentino ja Esmekin ehtivät ostaa lahjat.

Lydia nostaa lahjansa ensimmäisenä. Herttaisen siilipaperin alta paljastuu paistinpannu. Lydialta ei kestä minuuttiakaan arvata lahjan antaja.

”Paju, ei sulla olisi jotain asiaa tän kanssa?”

”No kun mä rikoin sen sun hyvän pannun”, Paju sopertaa.

”Ei kun tässä on tämä siilipaperi. Kukaan muu täällä ei rakasta siilejä niin kuin sä.”

”Ai. Joo”, Paju naurahtaa, ”toivottavasti sä arvostat sitä, että niillä on pipot päässä tuolla pakkasessa!”

Lydia pörröttää Pajun vaaleaa tukkaa.

”Tottakai. Kiitos. Mä en ole vieläkään ostanut uutta pannua. Nyt mun ei tarvitse.”

”Mun vuoro!” Valentino kuuluttaa ja rapistelee auki paperipussinsa. Kalliissa, kauniissa joulupussissa on viisi pakettia kondomeita ja pipareita. Valentino puhkeaa hervottomaan nauruun.

”Onko nämä piparit joku sairas vitsi siitä, mitä mun halutaan tekevän? Get some pipari, vai mitä vittua?” Valentino pitelee vatsaansa naurultaan.

”Sun pitää arvata, keltä ne on.”

”Kuka haluaa nöyryyttää mua näin perinpohjaisesti?” Valentino hykertää. ”Se vois olla ihan kuka tahansa teistä helvetin hulluista, mutta mä veikkaan Esmeä. Sillä on niin kieroutunut huumorintaju.”

Esme pudistaa päätään.

”Syyntakeeton!” hän julistaa.

On minun vuoroni heiluttaa kättäni. Vinkkaan Valentinolle silmää. Hän heittää minua piparilla.

”Sinä tietysti, olisihan tämä pitänyt tietää! Nämä on sitä paitsi ihan paskoja kortsuja!”

”Mä tiedän kyllä! Siksi juuri. Love you, veli”, sanon ja lähetän Valentinolle lentosuukon.

Lahjoja avataan. Esme saa pitkään kaipaamansa villasukat Valolta, Valo puolestaan taidetarvikkeita ja suklaata Kallalta. Kun tulee minun vuoroni avata tarkoin pakattu, pitkä esine, alan huutaa ääneen. Vaaleanpunainen dildo pilkistää irvokkaana kultapaperin alta. Heitän Valentinoa sillä päähän.

”Mitä väliä sun kortsuilla ja pipareilla on, kun mä saan tän!” kiljun pystymättä kontrolloimaan nauruani.

”Jeesus, veli, älä huuda, ei se multa ole!”

”No keltä sitten? Ei kukaan muu täältä ole tarpeeksi out of their mind ostaakseen mulle dildon.”

Kun Lydia heiluttaa kättään ja räpyttää pitkiä ripsiään, minulta miltei tippuu leuka.

”Lydia? Mitä ihmettä? Sinäkö, aivan oikeasti?”

Lydia nuolaisee huuliaan ja vinkaa silmää.

”Ei ole totta. Porukan ainoa aseksuaali ostaa mulle hitto sentään dildon.”

”Mä tein sen vain nähdäkseni tuon ilmeen sun kasvoilla. Kiitos, sä olet Bruno ilo meille kaikille.”

Ystäväni katsovat ringissä ilmettäni. Puhkeamme kaikki nauramaan. Nauru lakkaa vasta, kun Paju kaataa hihallaan Valon glögin lattialle. Lydia rientää kuivaamaan ja heiluttelee samalla pinkkiä dildoani laulaen Joulupukki suukon sai. Pudistan päätäni ja heitän seuraavan paketin Kallalle.

Loput lahjat avataan yhtä innolla kuin aiemmatkin. Kalla juuri ja juuri nielee Esmeltä saamansa viinikarahvin ja ilmaisee laittavansa siihen ruiskaunokkeja kesäisin. Muulloin hän joisi siitä hedelmämehua. Valentino ja Esme kikattavat karahville monta minuuttia, Esme onnistui kuin onnistuikin ostamaan kaikkein ironisimman lahjan. Pajun kortissa lukee, että hänen puolestaan on lahjoitettu malariaverkkoja ja ensiapupaketti kehitysmaihin. Valentino virnistää tyytyväisenä, kun Paju alkaa miltei itkeä onnesta.

Glögiä kuluu, kinkku nautitaan loppuun. Joululaulut soivat, Valentino tanssii Esmen kanssa hitaiden tahtiin muiden taputtaessa sohvalla. Saunavuorot jaetaan tasapuolisesti, Kallan melkein-deluxe-kerrostaloasunnossa tilaa käytetään harkitusti. Ilta kuluu loppuunsa kanelintuoksuisena ja lämpimänä. Huomaan hymyn takertuneen tiukasti kiinni kasvoilleni, kun kaikki ovat jo väsyneitä ja valmiita nukkumaan Kallan lattioilla miltei kiinni toisissaan.

Kiepsahdan patjalleni ja vedän peiton korviin. Kiitos joulusta, kaikki toistelevat vuoron perään, otetaan joskus uusiksi. Valolle annetaan nimensä puolesta kunnia sammuttaa jouluvalot ja parvekkeen kosmisen rumat välkkyvät tähtilamput. Kun valot sammuvat ja ystävieni tuhina täyttää talon, tiedän, etten voisi pyytää enempää.