Perhoset

 

Kirin monivärinen hiuskuontalo on punottu kahdelle napakalle palmikolle. Ruskean, pellavanvaalean ja lilan seassa on kultaista ohutta nauhaa. Kiri on tiennyt, mitä tekee pujotellessaan tukkansa sekaan kultaa kuin säikeitä. Hän istuu kirja kädessään kynttilänvalossa takapihan parvekkeella ja näyttää niin keskittyneeltä, että en ilkeä häiritä häntä. Hänen täytyy nähdä ikkunassa pälyilevä hahmoni, kun hän kohottaa katseensa ja viittoo minua ulos kanssaan.

Elokuu vetää viimeisiä henkäyksiään. Ilman kirpeys yllättää minut, vaikka koleus on asunut nurkissa jo muutaman viikon. Vedän Kiriltä lainaamaani hapsuponchoa tiukemmin ympärilleni, vaikka suuri vaate on kuin halaus, se kietoutuu minuun kaikkialta. Istun Kirin vierelle parvekkeen puiselle lattialle ja sipaisen kädelläni nurmea. Se on aavistuksen kosteaa ja niin viileää, että sävähdän.

“Miten sä tarkenet täällä?” kysyn Kiriltä, jolla on yllään pelkkä tummanvioletti poolopaita, kerroshame ja pörröiset säärystimet.

“Sä selkeesti jäädyt. Voidaan mennä kohta sisälle. Halusin näyttää sulle yhden jutun.”

Kiri nykäisee minut kädestä nurmelle.

Astelemme kostealle takapihan nurmikolle sukkasillamme. Tähtikartasto avautuu täplikkääksi katoksi yllemme. Kirin perheen takapihan suuren pihlajan takaa kuu kurkottaa tervehtimään meitä. Niinä muutamana kertana, kun olen ollut Kirin kanssa täällä, en ole koskaan tajunnut, miten lähelle taivas tulee.

“Odota. Pysy siinä, älä liiku.”

Kiri ottaa muutaman askeleen lähemmäksi pihlajaa ja vetää letistään yhden kultaisen narun. Hän tanssittaa sitä ilmassa vain muutamia sekunteja. Puun latvusto alkaa hehkua. Valotäplät puhkovat pimeään reikiä. Kun valot alkavat liikkua ja tulla lähemmäs, en aluksi erota niiden muotoa.

Perhosia. Ne ovat hehkuvia perhosia.

Luonnon kaunis anomalia, kultasäikeiden vääristymä. Jonkin noin kauniin kutsuminen kultapedoksi tuntuisi rikokselta niitä kohtaan. Kullanhehkuiset perhoset lepattelevat kaikkialla ympärillämme ja tarttuvat Kirin pitelemään lankaan. Lanka kohoaa perhosten mukana latvustoon. Koko takapiha on hetken kuin lumouksen vallassa. Kun perhoset katoavat näkymättömiin, tuijotan vain Kiriä, jonka silmät ovat säilyttäneet hehkunsa.