Luku
34: Sininen hiljaisuus
Asunto kadun alla on turvassa
katseita. Portaat johtavat alas, Anrabas istuu oven takan
kuuntelemassa. Askeleet ovat riittävän kevyet kuuluakseen
Dorianille. Raskaammista askelista tulisi huolestua, kevyempien ei
pitäisi olla täällä päinkään. Kun ovi aukeaa, Anrabas on
valmiina.
Sisään kävelee neuvoston mies,
mutta sellainen, jonka Anrabas toivoikin näkevänsä. Dorianin
viitta on kastunut lumeen, kasvoille on sulanut kiteitä. Mies vetää
oven pian kiinni, riisuu päällyvaatteensa ja painuu vasten
Anrabasia. Anrabas ei ehdi reagoida, Dorian vain vetää hänet
itseään vasten, puristaa kovaa kuin tarvitsisi häntä elääkseen.
Anrabas tuntee tämän halauksen. Hetket ennen hajoamista. Tapa estää
itseään murskaantumasta palasiksi.
”Minä kerroin Victorialle.”
Anrabas kuulee syvän epätoivon
Dorianin sanoissa. Hän halaa miestä lujempaa, puristaa ettei
ainutkaan kohta irtoaisi liitoksistaan.
”Voi, Dorian…”
”Hän ei suuttunut. Hän ei
suuttunut…” Anrabas ymmärtää tauoista Dorianin itkevän. Hän
ei ole koskaan todistanut Dorianin itkevän. ”Hän vain piteli
minua. En ansaitse sellaista.”
”Kerroitko hänelle meistä?”
”En voinut…”
Anrabas silittelee Doriania vielä
silloinkin, kun tämä vetäytyy hieman kauemmas. He kulkevat yhdessä
pienen huoneen sängylle. Dorian riiputtaa päätään kuin olisi
tehnyt rikoksen eikä kestäisi sen painoa yksin.
”Hänellä tulee olemaan hetken
aikaa hyvin hankalaa. En voi kertoa hänelle meistä vielä. En ole
varma, haluanko tehdä niin ollenkaan.” Dorian pudistelee päätään.
”Se saa minut tuntemaan itseni heikoksi. Aivan kuin en voisi
myöntää, mitä todella tunnen.”
”Mitä sinä todella tunnet?”
”Anri, älä viitsi…”
”Ei, minä olen tosissani. Mitä
sinä tunnet?”
Dorianin silmissä kiiltää vielä
silloinkin, kun hän kurottaa kohti Anrabasia. Anrabas tuntee
Dorianin suuren käden niskassaan. Dorian painaa pehmeät huulensa
hänen omilleen. Suudelma on pitkä ja lämmin, Anrabas ei tahtoisi
irrottautua siitä koskaan.
”Minä rakastuin sinuun jo silloin,
kun tapasimme ensi kertaa”, Dorian hengähtää, ”minä rakastin
sinua, kun otit minut kehollesi ennen kuin olimme myyneet sisareni
sinulle. Minä rakastin sinua, kun nukuit sikeästi vierelläni,
vaikka aamu oli valjennut jo kauan sitten.”
Sanat, jotka Anrabas on pelännyt
kuulevansa. Vihdoin ne tippuvat hänen syliinsä
anteeksiantamattomina, sellaisina kuin ovat. Anrabas on aina tiennyt,
mutta kieltäytynyt ymmärtämästä. Hänen kehonsa on käynyt
kaikkialla, ollut kaikkien oma. Hän ei ole tyytynyt siihen, mitä on
saanut Dorianilta. Loukkaisiko Doriania, jos hänen rakkautensa kohde
rakastaisi kaikkia muitakin?
”Ole kiltti äläkä näytä
tuolta”, Dorian huokaa. ”Minä tiedän kyllä, että sinulla on
muitakin. Sinähän olet herran tähden naimisissa minun siskoni
kanssa.”
”En ole koskaan koskenut
Victoriaan.” Kunpa hän olisikin. Anrabasin olisi pitänyt tehdä
se jo kauan sitten.
”Ymmärrät silti, mitä tarkoitan.”
Dorian kurtistaa kulmiaan. ”Mutta etkö muka ole? Oikeasti?”
Anrabas naurahtaa surumielisesti.
Tällaisenakin hetkellä Dorian, hänen rakas, hölmö Dorianinsa
kykenee keskittymään johonkin täydellisen epäolennaiseen.
”En ole pystynyt”, Anrabas sanoo
hiljaa. Hän ei koe epäonnistuneensa. Victoria ei vain ole hänen
kehoaan varten. Hän toivoisi niin, mutta tietää, että Victoria on
kaukana hänen ulottumattomissaan.
”Vai niin. Olen kieltämättä
yllättynyt.” Dorian sipaisee ruskeita suortuvia otsaltaan. ”Mutta
joka tapauksessa, Anri, minä tiedän, etten ole sinut ainoasi.
Tällaisessa maailmassa minä pystyn kyllä jakamaan kehosi muiden
kanssa.”
Anrabas pudistaa päätään. Ei tässä
ole hänelle siitä kysymys. Hän vie käden ohimolleen. Huulet
värisevät, kulmat kaartuvat. Hän ei koskaan tahtonut puhua tästä
Dorianille. Ei Dorianille, hänen rakkaalle ystävälleen.
”Vika on minun päässäni”,
Anrabas sanoo paperinohuella äänellä. ”Minä en osaa elää, jos
en saa olla kaikkien kanssa. Minä rakastan kaikkia yhtä lailla.”
”Rakastatko heitä kaikkia samalla
tavalla?”
Hetken Anrabasin katse on pelkkää
epätoivoa.
”En tiedä. En? En uskoakseni. Mutta
tunne saattaa olla yhtä polttava jokaisen kanssa.”
”Rakastatko sinä minun
siskoanikin?”
”Rakastan. Melkein samalla tavalla
kuin sinua.”
”Sinä siis rakastat minua.”
Dorian pyyhkii silmiään. ”Et ole koskaan sanonut niin.”
Oi. Niinkö tosiaan? Huone on
yllättäen kovin sininen, surumielinen. Anrabas on pitänyt paljon
rakkautta aivan itsellään, piilottanut sen kuin sen paljastuminen
tekisi hänestä liian alastoman. Onko hän satuttanut ihmisiä
tekemällä niin? Anrabasia itketää. Olisi pitänyt kertoa
kaikille. Ja nyt tilanne on riistäytynyt käsistä.
Anrabas hivuttautuu lähemmäs,
tarttuu Dorianin käteen ja vie sen aivan sydämelleen. Kun hän
puhuu, hän puhuu lähes suoraan Dorianin suuhun.
”Anteeksi”, hän kuiskaa,
”anteeksi, että kerron sen vasta nyt. Minä rakastan sinua. Jos
kuvittelin joskus jotakin muuta, minä pelkäsin. Anna minulle
anteeksi.”
”Minä annan”, Dorian kuiskaa,
”sillä sisareni on opettanut minulle paljon anteeksiannosta.”
Kyynel valuu Dorianin poskelle, kun
hän painaa huulensa Anrabasin omille. Dorian kaataa Anrabasin
sängylle, vie kätensä tämän paidan alle, koskettaa kaikkea,
jonka on jo aiemmin merkinnyt omakseen.
Siinä, valintojen lomassa, sinisessä
hiljaisuudessa on kaikki. Vaatteet lojuvat lattialla, huokaukset
täyttävät ilman. Hetken jälkeen kaikki on ohi ja miehet makaavat
tiiviisti kiinni toisissaan, hengittävät sisälleen samaa
hiljaisuutta.
”Mitä tästä eteenpäin?”
Ääneen kiteytyy kaikki tunteet.
Anrabas painaa silmänsä kiinni, pakenee huoneen sinisiä varjoja.
”Minä olen täällä niin kauan,
että tilanne saadaan rauhoittumaan ja saatan palata kotiini ilman,
että siihen kiinnitetän huomiota.”
”En tarkoittanut sitä.”
Vastauksia odottava pieni poika, joka
on juuri kysynyt isältään lupaa puuautoon. Anrabas kykenee tuskin
hengittämään. Hänellä on kaikki vastuu Dorianin tunteista. Niin
se vain menee, kun syntyy satuttamaan kaikkia. Jos yhdestä hetkestä
voisi pitää kiinni, se olisi tämä. Tähän hän tarttuisi.
Dorianin kohoilevaan rintaan hänen vierellään, miehen
turvalliseen, sateiseen tuoksuun.
”Me odotamme.” Anrabas nielaisee.
”Nyt me vain odotamme.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti