Elion niskassa on kohta, josta hiukset lähtevät pyörteinä kasvamaan. Pieni tumma kiehkura, jonka syntykohdassa on untuvaista ohutta hiusta. Se erottuu erityisen selkeänä silloin, kun hänen kiharansa ovat lyhyemmäksi leikatut. Yksi pieni kohta niskassa. Siihen kiteytyy elämän verran hellyyttä.
Elio tiskaa kaikessa rauhassa. Hänellä on yhä essu yllään. Tuijotan häntä takaa päin, katson niskaa, jota olen silitellyt halki hänen elämänsä. Miten helläksi se oloni tekeekään. Se, että on olemassa tämä poika, jonka niskaa voin suukottaa.
Kiedon käteni Elion vyötäisille ja painan pehmeän suukon hänen niskaansa. Hän keskeyttää hetkeksi tiskaamisen ja hymähtää.
”No?” Hänen äänessään on pehmeyttä.
”Rakastan sinua.”
”Aww, mistä se nyt sun mieleen tuli?”
”Olet rakkainta koko maailmassa.”
”Höpsö, mitä sä nyt mietit? Onko jokin huonosti?”
”Ei. Kaikki on tosi hyvin. Kaikki on vihdoin tosi hyvin.”
En voi uskoa, että olen todella pisteessä, jossa saan painaa pääni Elion olalle ja olla lähellä häntä. Ajattelen kaikkia niitä kertoja, kun hän on heilutellut pieniä jalkojaan ja kikattanut. Niitä hetkiä, kun hän katosi minulta ja turrutin kaipuuni kaikella, millä pystyin. Alkoholin tuoma lämmin polte vei kaiken pois.
Silitän toisella kädellä niskaa, joka kuuluu nyt aikuiselle nuorukaiselle. Pojalle, joka on kaikkeni. Suukotan häntä kerran. Hellyys ja lämpö vellovat syvällä sisälläni. Suukotan niskaa vielä uudestaan ja taas uudestaan.
Elio kiepsahtaa ympäri ja kallistaa päätään. Hänen kätensä ovat tiskivedessä.
”Ootpas sä nyt söpö, ootko jotain vailla? Pitääkö suudella?”
”En ole mitään vailla, olen vain kiitollinen siitä, että olet siinä.”
Elion ilme heltyy.
”Onko murulla jokin epävarmuus?”
”Olen ihan kunnossa. Kuten sanoin, olen vain niin kiitollinen sinusta.”
Hymy pyyhkiytyy pois, hetken Elio näyttää surumieliseltä kuten aina silloin, kun hän miettii. Hän kietoo kätensä ympärilleni niin hyvin kuin märillä käsillään voi. Hän vain jää siihen ja painaa päänsä rinnalleni.
”Mäkin olen kiitollinen susta, rakas”, Elio kuiskaa hiljaa. Hän painaa leukansa rintaani kuin pieni poika ja katsoo minua silmiin. Pörrötän hänen tummia kiharoitaan. Käteni jää jälleen hänen niskaansa.
”Tahtoisin viedä sinut illalliselle”, sanon.
”Taasko? Et nyt käytä kaikkea sun omaisuutta muhun.”
”Edellisestä on viikko.”
”Viikko, hitto rakas! Vaan viikko!”
”Ansaitset sen.”
”Idiootti olet.”
Elio kurottaa suukottamaan minua. Hän heiluttaa märkiä käsiään edessäni ja kääntyy nauraen takaisin tiskaamaan. Jään jälleen tuijottamaan hänen niskaansa. Istuudun alas. Elio on ripeä tiskeissään. On maagista voida vain katsoa hänen tekevän mitä tahansa arkiaskaretta. Tuo kapea lantio, tuo selän kaari. Ohuet, silti vahvat kädet. Mietin, miten istuisimme jälleen vakioravintolassani ja hän hymyilisi sädehtivää hymyään ja siemailisi shampanjaa lasistaan.
Kun Elio saa tiskattua, hän alkaa nauraa nähdessään minut yhä tuijottamassa häntä.
”No voi jestas olet ihana”, hän kikattaa. Hän istuu hymyillen syliini ja kietoo molemmat kätensä kaulalleni. Hän antaa suukon poskelleni ja hymyilee hellästi. Tätä puolta Eliosta tuskin näkee kukaan muu. Miten hellä hän osaakaan olla. En vieläkään saata uskoa, että olen se, joka saa nähdä tämän hänestä. Tuijotan hänen tummanruskeita silmiään ja tummia kihartuvia hiuksiaan ja jätän käden hänen poskelleen. Kaikkien vuosien jälkeen hän on edelleen kauneinta, mitä tiedän. Hänen ilmeensä käy raukeaksi ja hän kurottaa eteenpäin painamaan suudelman huulilleni.
Minä rakastan sinua.
Annan ajatuksen hukuttaa minut. Se on lämmin ja kaunis ja täynnä hyvää. Hän suutelee minua pitkään eikä nouse sylistäni.
”Mitä ajattelit laittaa päälle illalliselle?”
”Minä rakastan sinua.”
”Jose…” Hän suukottaa uudelleen. ”Oot taas ihan jossain rakkaushuuruissas. Ei ole hätää. Mä oon tässä.”
”Tiedän. Kiitos, että olet.”
”Mäkin rakastan sua. Eniten koko maailmassa.”
Koko kehoni kihelmöi hänen sanoessaan niin. Suutelemme vielä kerran ennen kuin Elio nousee ylös. Hän silittää niskaani ja siirtyy kohti makuuhuonetta.
”Mä laitan jotain kermanvaaleaa tänään! Meidän pitää mätsätä. Sulle kans joku samanhenkinen.”
”Et sinä minusta yhtä tyylikästä saa…”
”Ja taas ollaan niin epävarmaa että! Sä olet hemmetin komea.”
”Ja vanha.”
”Even better, baby.”
”Sinä ja sinun ikäongelmasi…”
”Daaaddyyyy…”
”Pikemminkin uncle…”
Eliosta pääsee pitkä naurunremakka. Se on aina yhtä aurinkoinen. Hän palaa takaisin v-aukkoisella vaalealla takilla, jonka alla ei ole mitään. Housut ovat suorat ja samaa tyyliä. Kaulassa on kultainen ketju. En voi lakata tuijottamasta häntä. Hän pyörähtää edessäni ja nousen halaamaan häntä. En pysty ymmärtämään, miten ihana hän voi olla.
Pitelen poikaa vyötäisiltä, hänen niskansa on jälleen edessäni. Ajattelen sitä, miten tämä yksi kohta sitoo kaikki ajat yhteen. Kaiken sen ajan, kun olen rakastanut vain häntä. Painan huuleni niskaan ja suljen silmäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti