Murtumapiste

Laulun muuttuessa kivun kakofoniaksi valkeat siivet laskeutuvat vielä verestä tyhjään maahan. Vuosisatojen tuskaa ei olla vielä vuodatettu valtoimenaan, ei olisi vielä sen aika peittää kylmää ja kovaa maata. Huudot pidetään lukkojen takana, ulos ei pääse vielä sitä suurinta tuskaa, jota kiiltävien linnunsilmien takana on.

Jumalattaren tuli ei pala vielä, linnut tuli sisällään seisovat hajanaisesti katsoen, kuinka valkeasiipinen kuningatar laskeutuu mustalta taivalta tuskan keskelle. Punainen huntu kuningattaren kasvoilla on iäksi poissa, lujat ja varmat kasvot ovat paljastettuina odottavan kansan edessä.

Jos aikaa olisi, he kumartaisivat. Jos aikaa olisi, he huutaisivat kurkkunsa kuiviksi kaikesta siitä arvostuksesta, joka heissä vielä on. Valkeasiipinen kunigatar laskee siipensä maahan, hänen vahva ruumiinsa on iskuvalmis. Kunnioitus vaihtuu katseesta katseeseen, kuningatar arvostaa kansaansa paljastamalla kasvonsa heidän edessään. Tulisieluiset olennot voivat vain katsoa ja surra sitä, etteivät enää osaa vuodattaa kyyneliään kauneuden edessä.

Viimeisiä kaitseita vaihdetaan ennen kuin veri ja kuluneet vuodet uhrataan välttämättömälle. Todellinen sota laskeutuu heidän keskuuteensa, mutta ei samalla tavalla kuin vuosia tätä hetkeä odottanut kuningatar. Sota tulee terävänä ja kirkkaanpunaisena, punaisempana kuin poistettu huntu kuningattaren kasvoilla.

Siivet jännittyvät, lintujen kynnet valmistautuvat repimään vihollisen ihoa kuin ohutta samettia. Äitiemme kipu, isiemme ylpeys, vaadimme katseenne. Katsokaa meitä nyt, katsokaa, kuinka maalaamme teidän varjelemanne maan syvänpunaiseksi ja peittelemme sen siihen, mitä meistä on vielä jäljellä. Huutoon.

- - -

Kirjoitushaasteita jälleen! Credittiä Inkalle hahmoista ja maailmasta