Luku
28: Aamun
kulta
Metallisen kaupungin kadut hehkuvat
nousevassa aamussa. Endelion astelee kaduilla sivellen tuoreita
pintoja, tutkien vasta asennettuja ovia ja hiljaisia, asumattomia
huoneita. Jos kaikki ei olisi niin uutta, vastarakennettua, pilvien
maailma näyttäisi hylätyltä, ilmoihin jätetyltä. Endelion
virnistää ajatukselle.
Ingon tekee listaa kaikesta, joka
pitäisi korjata. Kattoja, joiden pinta pitää uusia, jotta ne
kestäisivät, etäisyyksiä, jotka tulee uudistaa, jotta muodot
eivät tuhoa toisiaan. Yläilmat pitää tuntea voidakseen asettua
niihin asumaan. Endelionia huvittaa seurata Ingonia, joka pöyristyy
milloin pihojen porteista, milloin metallisista seinistä, jotka
eivät kestä käytössä. Mies pudistelee päätään ja kirjoittaa
asioita vihkoonsa muistiin sotkuisin ottein. Endelion ei puutu miehen
toimiin. Korkeuksissa Ingon on hänen silmänsä ja korvansa, hänen
ajatuksensa. Ingon saa tehdä, mitä ikinä tekeekään, sillä tämä
osaa ja kaikki on siitä kiinni.
Tarkistuskäynnin edetessä Endelion
hivuttautuu lähemmäs Lyraa, joka kulkee muista erillään ja
mittailee kaikkea käsillään. Lyran olemus on poissaoleva, kun
Endelion astelee tämän vierelle. Nainen ei irrota katsettaan
tasaisista katoista ja pihoille tehdyistä rakennelmista.
”Kaikki on edennyt paremmin kuin
kuvittelin”, Endelion sanoo hymyillen. ”Jos sattuu niin, että
maanpäällinen Kriel ei kestä minun ja ruusujen leikkejä, me
kaikki voimme pian muuttaa tänne.”
”Sinä olet kieltämättä juuri se
ihminen, jonka kuvittelisinkin haluavan asua Kuussa.”
Endelion virnistää.
”Koti on helpompi tehdä johonkin,
jonka on itse valinnut.”
”Me olemme keskustelleet tästä
aiemminkin.” Lyra ei vieläkään katso Endelioniin. Mahtaakohan
nainen yhä muistella hänen pistäviä sanojaan, vetäytynyttä
ruumistaan, joka ei päästänyt tätä lähelle?
”Kuulehan, Endelion”, Lyra sanoo
aiempaa voimakkaammalla äänellä, ”mitä sinä ajattelit tehdä
nyt, kun Lilika on teloittanut Ethé Lorianin?”
”Minulla ei ollut sen naisen suhteen
sen kummempia suunnitelmia”, Endelion sanoo kohauttaen harteitaan.
”Se, että sisareni teloitti hänet, kun ei saanutkaan hänestä
irti haluamaansa, kertoo minulle, että voin luottaa Lilikaan.”
Lyra hymähtää vaisusti. Nainen
jatkaa omapäistä kulkuaan, astelee Kuun kaduilla paljain jaloin.
Endelion ei voi olla ajattelematta, että paljasjalkaisuus on jäänne
ajoista, jolloin nainen tanssi kaduilla niin kauan, että jalkapohjat
hiertyivät haavoille.
”Lyra…”
Lyra pudistaa päätään, kääntyy
vihdoin kuninkaansa puoleen.
”Älä”, Lyra sanoo vahvasti, ”älä
sano mitään. Toivottavasti olet jo paremmalla tuulella.”
Sanoillaan Lyra pyyhkii pois kaiken
sen väärän, jonka Endelion tälle aiheutti sysäämällä tämän
jälleen kerran pois luotaan. Endelion kohottaa leukaansa, siristää
silmänsä kuin ei täysin uskoisi Lyran päästävän häntä noin
vain. Menneisyydestään huolimatta Lyra ei ole nainen, jonka päältä
voisi kävellä. Silti Endelion on tehnyt niin kymmeniä kertoja ja
odottaa myrskyn räjähtävän silmilleen. Lyra kuitenkin vain jatkaa
matkaansa, sivelee sormenpäillään vasta valmistuneitten talojen
aitoja.
Endelion on juoksemassa naista kiinni,
kun huomaa paljaitten jalkojen tapailevan askelia. Lyra käy läpi
muistoa, eikä Endelion uskalla keskeyttää hetkeä, astua naisen
omaan tilaan. Avautuvan päivän valo sirottuu puhtaana kaikkialle,
mikään ei vääristä sitä sen maalatessa kadun kultaansa. Lyra
tanssii vain muutaman askeleen, kulkee muistossaan, astelee
kultaisessa aamussa.
Kun Lyra lopettaa, kulta jatkaa
tanssiaan naisen valkoisissa hiuksissa. Endelion juoksee Lyran
kiinni, on aikeissa tarttua tätä vyötäisiltä, mutta estää
itseään nähdessään tämän kasvot. Aamun kulta on laskeutunut
Lyran olemukseen, on kuin Endelion katselisi kokonaan erilaista
naista.
”Lyra?”
Reaktio on hidas, Lyran silmät ovat
sameat kuin unessa.
”Lyriana?”
Nopeampi reaktio, Lyra kohottaa
katseensa. Aamuaurinko loistaa yhä naisen kasvoilta, Endelionin on
vaikeaa katsoa tätä versiota.
”Kukaan ei ole kutsunut minua sillä
nimellä pitkään aikaan”, Lyra huokaisee.
”Oletko sinä kunnossa? Lyra?”
”Kunnossa?” Lyra räpyttelee
silmiään, ojentelee käsiään kohti aurinkoa. ”Olen. Olen,
uskoakseni.”
”Sinä tanssit.”
”Tanssinko?”
”Vähän vain, mutta minä näin
sen.”
Lyran silmät räpyttelevät yhä, on
kuin nainen pyyhkisi muistoa luomiltaan.
”Kenties minä tosiaan tanssin”,
Lyra hymähtää. ”Tämä paikka muistuttaa minua kodista.”
”Kallasista? Kylmästä, harmaasta
Kallasista?”
”Oletko sinä juossut Kallasin
mäkien päälle ja katsonut, kun aurinko nousee ja laskee? Minä
olen.”
Endelion huokaisee.
”Tulehan, Lyra, minä tahtoisin
näyttää sinulle jotakin.”
”Minä harvemmin pidän mistään,
mitä sinä haluat minulle näyttää.”
”Tulet tuskin pitämään tästäkään,
mutta sinun kannattaa seurata minua.”
Endelion tarttuu varmuuden vuoksi
Lyraa ranteesta, ei anna tämän enää paeta muistoihinsa, kadottaa
kaiken tanssikuvioihin, jotka hänen ruumiinsa yhä muistaa. Endelion
jättää miehensä jatkamaan tarkistusta ja kääntyy sivukujalle,
jonne aamuauringon ensisäteet eivät pääse valaisemaan. Tyhjäksi
jätetyt tilat näyttävät groteskeilta valmiiden rinnalla, on niin
paljon sellaista, joka ei tule valmiiksi vielä pitkään aikaan.
”Minne sinä viet minua? Onko tämä
jokin kiertoreitti linnalle?”
”Ehei, emme mene vielä linnalle.
Tämä on jotakin aivan muuta.”
”Sinun kaupunkisi näyttää vielä
hyvin hylätyltä.”
”Toistaiseksi.”
”Milloin sinä haluat ihmisten
saapuvan tänne?”
Endelion vie sormen suulleen, shh,
ei vielä. He saavuttavat kadun päädyn, jossa on jo valmistunut
veistos, joka esittää kaikille tuttua merkkiä. Samaa, joka lepää
jokaisen iholla. Endelion pysähtyy ja kumartuu veistoksen juurelle,
painaa sen alaosaa. Aluksi mitään ei tapahdu, sitten veistos
vetäytyy taaksepäin ja paljastaa suuren portaikon. Lyra tuijottaa
tapahtumaa tyhjä katse silmissään.
”No, mitä sanot?” Endelion kysyy
virnistäen innokkaana kuin pieni poika. ”Tämä on Ingonin
kehittämää tekniikkaa. Ajatella, jos hän tietäisi, mihin käytän
sitä!”
Endelion nauraa, mutta Lyran ilmeessä
on inhoa. Endelion ei jää siihen kiinni, Lyra on muutenkin
irrallaan. Sallittakoon se naiselle, onhan hän kohdellut tätä
vasemmalla kädellä.
Kaksikko laskeutuu portaat alas.
Alhaalla on kylmää ja pimeää, Endelion valaisee tilan omalla
laitteellaan, sillä samalla, jolla hän voi ottaa yhteyttä
Krieliin. Hän kertoo Lyralle, ettei tilaan ole saatu vielä omaa
valaistusta, koska kaupungin muilla osilla on suurempi kiire. Lyra
vain nyökkäilee vaisusti.
”Minä toin sinut tänne katsomaan
suurinta saavutustamme”, Endelion sanoo hymyillen. Hän tekee
käsillään liikkeen Lyran silmien edessä, pyörii ympäriinsä
lapsen lailla kuitenkaan herättämättä Lyrassa ainuttakaan
todellista reaktiota.
”Tule. Astu lähemmäs.”
Lyra astuu.
”Nyt, kun Remi on hetkeksi
lannistettu Kallasin iskun ja hänen äitinsä kuoleman jälkeen,
minulla on loistavasti aikaa olla yläilmoissa ja suunnitella. Remi
aikoo varmasti pitää kiirettä, mutta ei heti, minä tunnen hänet.
Se antaa minulle loistavasti aikaa kuljettaa… nämä pois
täältä.”
Endelion ohjaa Lyran eteenpäin.
Pimeyden keskellä lepää kolme yhdenmuotoista esinettä,
täydellisen pyöreää, täydellisen mustaa. Lyra hätkähtää
taaksepäin, kun ymmärtää, mitä katsoo. Huoneessa säilytetään
pommeja.
”Sinä… sinä aiot…”
”Oi, kyllä, minä aion”, Endelion
nauraa. ”Tätä Remi ei osaa ikinä aavistaa.”
”Sinullahan on jo yksi paljon näitä
suurempi pommi!”
”Se on nyt turvallisesti Valierin
linnassa. Lilika ei tiedä siitä mitään. Se on vain aiheesta
jotakin ymmärtävien käsissä.”
”Yhteensä neljä pommia. Yhteensä
neljä pommia, Endelion!”
Kiilto Endelionin silmissä suurenee,
kun Lyra palaa ruumiiseensa, huutaa kuten aina siihenkin saakka.
Kultainen hehku on poissa, jäljellä on pelkkä Lyra, joka ei voi
hyväksyä sitä, mitä näkee. Lyra ei pysty piilottamaan kauhuaan
Endelionilta, kuningas näkee sen ja imee energiaa siitä.
”En minä tätä ilmamaailmaa
turhaan rakennuta”, Endelion sanoo pehmeästi.
”Sinä aiot räjäyttää koko
maanpäällisen Krielin. Koko hallintosysteemi – saarten vartijat,
väliaikaiskuningatar… Kallasin mekaniikka, Colarin maatalous…
Endelion, oletko sinä seonnut lopullisesti?”
”En, Lyra rakkaani, minä olen
suunnitellut tätä koko ikäni.”
”Sinä et voi räjäyttää koko
Krieliä.”
”Kaiken voi lopulta siirtää tänne.
En tuhoa kaikkea, jos Remi vain antautuu ajoissa.”
”Aiotko sinä…?”
Lyran kasvoilla on aitoa pelkoa.
Vihdoin nainen on niin auki, ettei kykene piilottamaan sitä
Endelionilta. Valta on yksin Endelionilla, hän toi naisen tänne
oikeaan aikaan, riittävän hauraana, puolustuskyvyttömänä.
Endelionin koko ruumista kihelmöi, kun hän ajattelee, kuinka harva
ihminen tietää siitä, mitä hän nyt kertoo Lyralle.
”Minä annan Remin tietää, että
jos hän ei antaudu, minä alan räjäyttää saaria yksi
kerrallaan”, Endelion lausuu sanat kuin ne eivät painaisi hänen
suussaan mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti