keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Lumo: luku 11


Luku 11: Liekin hehku

Yö tulee nopeasti Sigridin lähdettyä kylästä. Satunnaisia valoja sytytetään portaille, jotta pimeys ei iske vasten kasvoja. Ikkunaverhot suljetaan, lapset peitellään ja tuutulaulut lauletaan. Yövartioon valitut ottavat paikkansa ja koettavat olla vapisematta liikehtivän, elävän metsän reunalla.

Illusia ei saa nukuttua. Hän valvoo Jeremian vierellä, hänen on käsketty niin Yvonnen kuin Iliaksenkin toimesta pysyä siinä ja vahtia miehen tilaa. Kynttilän liekki väpättää Illusian hengittäessä sitä vasten.

Onko totta, että yksi sinun kaltaisistasi lähti viemään viestiä kuningattarelleni?”
Ai, sinä olet vielä hereillä.”
Jeremia naurahtaa. Keho värähtää kivusta heti naurahduksen jälkeen, Illusia kumartuu lähemmäs.
Sigrid lähti, koska hänen sisarensa oli kuningattaresi tiedonantaja. Hän koki olevansa vastuussa.”

Jeremia nyökkää vaisusti. Nuori mies on tuskin voinut syödä saati liikkua koko Eldithissä viettämänään aikana. Illusia on huolehtinut siitäkin. Hän on tottunut olemaan toisia ihmisiä lähellä tavalla, joka ei vaadi häneltä muuta kuin kykyä parantaa.

Kerrohan, Illusia… Teillä on kaikki voima maailmassa, ja silti te ette ole tuhonneet sitä, mikä kimppuuni kävi”, Jeremia kuiskaa. ”Miksi?”
Se ei ole niin helppoa”, Illusia huokaisee. ”Vaikka kyläläisille kertoisi, että sinä tipuit hevosesi selästä ja satutit itsesi, he eivät usko sitä. Hyökkäyksiä on ollut niin monta. Eivätkä hyökkäykset ole asian ydin – kyse on siitä, että hersi leviää kaikkialle, tuhoaa kaiken, tekee kaikesta kaltaistaan. Edes johtajallamme Yvonnella, sillä tapaamallasi punahiuksisella naisella, ei ole tarvittavaa voimaa tuhota hersin keskusta.”
Minä olen kuullut paljon edhasta ja hersistä ennen tänne tuloani. Kuningattareni suku on ottanut selvää niistä jo vuosikausia.” Jeremia pitää tauon. Ajattelee. Harkitsee. ”Eikö olekin niin, että Yvonneksi kutsumasi nainen on oikealta nimeltään Helith?”

Illusia vetää tuoliaan aavistuksen kauemmas Jeremian sängystä. Hän piirtää ilmaan merkin, jota Jeremia ei osaa lukea.
Melisendessä tiedetään aivan liikaa”, Illusia sihahtaa. Jeremia on ollut hänelle pelkästään lämmin, mutta ajatus siitä, miten paljon mies tietää, saa Illusian voimaan pahoin.
Sinun rakkaasi sen kuningattarelle kertoi. Hän täytti paljon sellaisia aukkoja, joihin hänen majesteettinsa ei ollut löytänyt vastausta.”

Illusia sivuuttaa Jeremian maininnan Lovisasta. Ei ole oikea hetki ajatella kuollutta naista.
Mitä tarkoitusta varten hänen majesteettinsa tahtoo tietää kaiken tämän? Naiset, jotka ovat syntyneet Eldithin ulkopuolella, eivät voi koskaan oppia käsittelemään edhaa. Hän ei tue hyötymään siitä lainkaan.”
Kuningatar uskoo, että hallitseminen lähtee yksilön tuntemisesta. Hän tahtoo tietää, millaista maailmaa hallitsee. Hänen majesteettinsa on jatkuvassa sodassa Soledhan yhdeksän kuninkaan kanssa, eikä hänellä ole varaa käyttää resurssejaan ihmisten väliseen sotaan, jos käykin ilmi, että idässä kohoaa suurempi uhka.”

Illusialla kestää hetki sulatella Jeremian sanoja. Hän ymmärtää kuningattaren ajatusmaailmaa paremmin kuin tahtoisi myöntää.
Hersi on suurempi uhka kuin yksikään ihmiskuningas, mutta Melisende ei voi auttaa meitä”, Illusia huokaa. ”Olisi ihanaa kuvitella, että yön lapset – ne, jotka hyökkäsivät kimppuusi – kukistuisivat aseiden voimalla. Vielä kauniimpaa olisi, jos veitsi voisi lävistää hersin keskuksen sydämen. Sinä tunnet Helithin tarinan, joten sinun täytyy tuntea hersin keskuskin. Kaarna.”
Jeremia nyökkää. ”Hänelle tuntuu olevan useita nimiä.”
Useita nimiä, mutta ei ainuttakaan tapaa tuhota häntä. Yvonnen voimat eivät siihen riitä. Kuinka meidän muiden voimat voisivat riittää, jos kaksituhatta vuotta vastausta etsinyt nainenkaan ei kykene häntä tappamaan?”

On Jeremian vuoro huokaista. Mies kääntää kauniit kasvonsa pois Illusiasta.
Kuningattarellani on nyt huomassaan eräs, joka toivon mukaan tulee olemaan vielä hyödyksi teidän käymässänne näkymättömässä sodassa.”
Illusia kohottaa kulmakarvojaan. Mies ei voi puhua totta. Yhteys edhaan voi syntyä vain Eldithissä, voima ei elä enää muualla. Eikä kukaan edhaton voi olla tilanteelle hyödyksi.

Joku sotilasko? Jeremia, ajatus on kaunis, mutta… se tuskin toimii.” Illusia säikähtää omaa ääntään. Hän käyttää miehestä tämän etunimeä niin kevyesti.
Jeremia pudistaa vaaleaa päätään.
Noita. Pohjoisen Kidehl Sarka, ihminen, josta levisi huhuja jopa Melisendeen saakka. Magdalena tietysti kiirehti saadakseen hänet luokseen, jotta Soledhan kuninkaat eivät ehtisi ennen häntä.”
Noita? Siinä on täytynyt tapahtua erehdys. Edha ei –”
Ei toimi niillä, jotka ovat syntyneet Eldithin ulkopuolella, tiedän. Kuningattareni epäileekin, että Kidehl on syntynyt täällä.”
Yvonnen pitäisi tietää, jos maailmassa on joku, joka osaa käyttää edhaa Eldithin ulkopuolella. Sellainen on pelkkä myytti, ei edhaa ole muualla.”
Oletko varma, ettei johtajanne tiedä jo?”

Illusia sulkee suunsa. On totta, ettei Yvonne kerro piirilleen kaikkea. Nainen, joka on elänyt maailman synnystä asti, kantaa harteillaan niin suurta painoa, ettei voisi edes kuvitella antavansa siitä kaikkea toisten kannettavaksi.

Sigrid tuonee meille tiedon aiheesta saapuessaan takaisin Melisendestä. Meidän tulee odottaa vain muutamia auringonnousuja”, Illusia sanoo huokaisten. ”Sigridin tuntien hänellä kestää kuitenkin kauemmin kuin pitäisi.”
Jeremia aistii tumman sävyn Illusian sanojen takana.
Sinä ja Sigridiksi kutsuttu nuori nainen ette ilmeisemminkään ole läheisimpiä ystävyksiä.”
Illusia katsoo hetken Jeremiaa, sipaisee ruusunpunaisen suortuvan silmiltään ja pudistaa sitten päätään kuin olisi pitkään joutunut harkitsemaan elettään.

Ei, emme me ole”, Illusia sanoo madaltan ääntään. ”Sigrid kuvittelee olevansa niin vahvasti Lovisan varjossa vielä tämän kuolemankin jälkeen, että tekee kaikkensa tullakseen täydelliseksi edhassa. Tehdessään niin hän vain todistaa Lovisan vaikuttavan häneen edelleen.” Illusia pitää pienen tauon, antaa hengityksensä tasaantua ennen kuin jatkaa. ”Lisäksi… lisäksi meistä kumpikin on menettänyt vanhemman sisaruksensa. Sellaisista asioista ei juuri tässä kylässä keskustella. Se hiertää kumpaakin meistä, sillä kummallakaan ei ollut sanalla sanoen lämmin suhde isosisarukseensa.”

Enempää Illusia ei sano. Hänen vaikenemisensa antaa Jeremialle vastauksen jokaiseen tämän mielessä risteilevään kysymykseen. Silti hän avaa suunsa, ei satuttaakseen vaan ainoastaan ymmärtääkseen.

Oliko isosisaruksesi veli vai sisar?”
Veli. Karl oli minun veljeni.”
Jeremia ei kysy enempää. Illusian jäykistynyt olemus ei päästäisi ainuttakaan aiheeseen liittyvää sanaa enää ulos.
Minulla ei ole ainuttakaan verisisarusta, mutta kuningatar Magdalena on aina ollut rinnallani.”
Rakastatko sinä hänen korkeuttaan kuin sisarta?”
Melkein”, Jeremia sanoo hiljaa. ”Minun suhteeni kuningattareen on monimutkaisempi kuin yhdenkään veljen suhde sisareensa, mutta kyllä, minä rakastan häntä hyvin syvästi. En vain tiedä nimeä rakkaudelle, joka ei ole kuten sänkynsä jakavien lämpö tai verisisarten uskollisuus.”
Ei rakkaus tarvitse nimeä ollakseen todellista.”

Jeremia ei ehdi vastata sanoihin, jotka uppoavat läpi hänen ihostaan ja vajoavat syvälle lihaan, sydämen viereen. Jeremia ei ole vuosiin saanut keneltäkään mitään, mikä tuntuisi samalla tavalla hänessä. Jokin Illusian tavassa olla lämmin, mutta samalla etäinen, saa Jeremian tuntemaan olonsa hyväksytyksi.

Ovi käy, Jeremia ei saa sanottua tytölle mitään, mikä osoittaisi, että hän arvostaa, kenties jopa kiittää tätä tämän sanoista. Parannustuvan nariseva ovi päästää sisään nuoren miehen, jonka hartiamittaiset ruskeat hiukset on sidottu kiinni. Letti roikkuu niskassa. Niilan ilme on hämmentynyt, mutta iloinen.

Hyvää iltaa”, Niila sanoo nyökäten Illusialle ja Jeremialle. Häntä ei ole virallisesti esitelty Melisenden nuorelle miehelle, sillä kenellä tahansa ei ole pääsyä parannustupaan tämän ollessa siellä. Kyläläisiä kehotettiin elämään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Niila ei ole tavallinen kyläläinen. Abelin nimi roikkuu hänen kaulallaan kuristaen sen mustelmille, edha tanssii suonissa tehden hänestä erityisen. Niilalle on annettu paljon kantaakseen, ja silti hän tervehtii toisia aidosti hymyillen.

Niila, tässä on Jeremia”, Illusia nyökkää sängyssä makaavaan mieheen päin, ”Jeremia, Niila. Kylänjohtaja Iliaksen poika. Ja yksi meistä.”
Jeremia hymyilee tervehdykseksi. Hän arvioi kylänjohtajan pojan kanssaan samanikäiseksi, vain muutaman vuoden yli kaksikymmentävuotiaaksi. Jokin nuoren miehen herkissä kasvoissa hämmentää Jeremiaa. Aivan kuin Niila etsisi jatkuvasti jotakin.
Minä”, Niila aloittaa varovasti, ”tulin vain esittäytymään, koska ajattelin, että…” Katse lasittuu. Niila pudistaa päätään. ”Ei, anteeksi. Minä halusin vain esittäytyä, sillä koen, että jokaisen piiriin kuuluvan tulee tehdä niin.”

Kynttilänvalo heijastaa Niilan kasvoille huolen. Illusia tuijottaa häntä kuin ei ymmärtäisi lainkaan, miksi poika on tullut paikalle. Yö on jo pitkällä, hänen tulisi nukkua syvää unta.
Estherkään ei ole vaivautunut esittäytymään”, Illusia naurahtaa vain rikkoakseen lyijynraskaan tunnelman, ”tosin hänen en muutenkaan soisi tulevan tänne saakka. Ties mitä se tyttö saisi päähänsä.”
Esther kuuluu piiriin siinä missä me muutkin.” Niilan äänessä ei ole ärsyynnystä. Se on pelkästään toteava.
Illusia on kertonut minulle paljon piiristä”, Jeremia sanoo hymyillen Niilalle. Jokin vaalean miehen olemuksessa rauhoittaa Niilaa. Siltikään poika ei istu alas vaan jää paikalleen astelemaan kuin olisi suunnattoman hermostunut jostakin.
Niinkö?”
Me olemme jakaneet paljon tietoa istuessamme täällä. Aika ei valu maanrakoihin, jos sen käyttää jonkun kanssa”, Illusia vastaa.
Illusiasta on ollut paljon apua”, Jeremia vahvistaa. ”Minä en todennäköisesti ole vielä hetkeen siinä kunnossa, että voisin palata Melisendeen. Onneksi yksi teidän piiristänne lähti puolestani. Hevosenikin on varmasti jo karannut, minun tulee keksiä jokin toinen keino päästä takaisin…”

Innostunut pilke syttyy Niilan silmiin. Hermostus liukenee ilmaan.
Hevosesi? Te kuljette Melisendessä hevosilla?”
Jeremia nauraa. Hänen naurunsa saa Niilan pysähtymään kesken levottoman askelluksensa. On kuin auringonsäde olisi laskeutunut yöllä hänen luokseen.
Ne, joilla on varaa, kulkevat”, Jeremia korjaa.
Niin tietenkin.” Kiilto silmissä himmenee.
Jeremia tunnistaa uteliaisuuden nuoren miehen olemuksessa. Mitä ikinä hän onkin tullut parannustupaan etsimään, hän ei ole vielä löytänyt sitä.

Sinä näytät aivan siltä, että haluaisit kuulla Melisendestä. Oletko koskaan käynyt Eldithin ulkopuolella?”
Niila pudistaa päätään.
En. En vielä.”
Haluaisitko sinä?” Jeremia tietää jo vastauksen.
Niilan kasvoille piirtyy hymy, jonka kaltaista Jeremia ei ole koskaan nähnyt kenelläkään muulla. Suru on käsinkosketeltavissa, se leijuu ilmassa raskaana peittona.
Minä en voi, sillä sekä kylä että piiri tarvitsevat minua. Minä tiedän velvollisuuteni.”

Niila kääntyy kohti ovea. Askelluksessa on vielä palanen kuumeisuutta, kuin poika ei osaisi päättää, minne menisi ja mitä sanoisi. Ovi avautuu hänelle narahtaen kolmesti.
Anteeksi, Illusia, että tulin näin yllättäen”, Niila henkäisee. ”En itsekään tiedä, mitä teen.” Ovi sulkeutuu rysähtäen. Illusia jää tuijottamaan pojan perään kykenemättä lukemaan tämän häilyväisestä läsnäolostaan mitään.

Olen pahoillani, en tiedä, mikä hänellä oli”, Illusia huokaisee katsoen yhä suljettua ovea ja paksuja, vahvoja hirsiä sen yläpuolella. Puu suojaa sairaita.
Hän kantoi pelkoa mukanaan.”
Pelkoa? Minusta Niila vaikutti vain hämmentyneeltä.”
Hänen elekielensä kertoi minulle, että hän oli peloissaan. Katsoitko hänen silmiään? Hän oli itkenyt ennen tänne tuloaan. Hänen on täytynyt tulla impulssin varassa.”

Illusian vihreät silmät kääntyvät Jeremiaan. Mies lausuu havaintojaan sellaisella äänellä, jolla puhutaan vuoden sadosta, muuttuvasta säästä tai keskinkertaisesta riistakaudesta. Tavallisista asioista. Aivan kuin mies katselisi päivästä toiseen ihmisiä, oppisi tunnistamaan heidän oikkunsa heidän tavastaan kävellä.

Hänellä mahtaa olla melkoiset odotukset”, Jeremia jatkaa.
Oletan niin.”
Oletat?”
Illusia huokaisee.
Minä en juuri tunne kylän ihmisiä, en edes piiriin kuuluvia. Puhun satunnaisesti kyläläisten kanssa, mutta he eivät juuri pidä minusta.”
Miksi he eivät pidä sinusta?”
Minä en kaiketi ole erityisen hyvä ihminen.”
Tarvitseeko sinun olla hyvä ihminen, kun pystyit pelastamaan tuntemattoman miehen metsästä varmalta kuolemalta?”

Illusian keho on kuin halvaantunut. Hän ei kykene kääntymään, ei nousemaan ylös. Happi kulkee sisään kuin punainen naru, joka uppoaa kurkkuun, mutta ei pääse ylös. Kenties Jeremia on oikeassa. Illusia osaa paljon asioita, joiden tekemiseen ei tarvitse olla hyvä ihminen. Hänen kätensä parantavat ja aistinsa käskevät häntä auttamaan, jos veren haju täyttää ne.

Ehkä niin”, Illusia huokaisee, ”mutta silti sinä olit meistä se, joka osasi lukea Niilaa paremmin, vaikka näit hänet ensimmäistä kertaa.”
Ei tämä ollut ensimmäinen kosketukseni Niila Abeliin.”
Illusia kohottaa kulmiaan.
Sinä olet puhunut minulle hänestä aivan kuten muistakin piiriin kuuluvista. Olin jo piirtänyt mielessäni hänen kuvansa, kuvitellut hänet eteeni elävänä ja hengittävänä. Mietin, millainen hänen yhteytensä on edhaan, miten hän kävelee. Nyt mielikuvani vain täydentyi. Aukkoihin tuli sisältöä.”

Jälleen kerran Illusia pysyy sanattomana. Henki kulkee jo aavistuksen verran paremmin, mutta hämmennys ja nimetön kunnioitus sykkivät kehossa estäen sitä liikkumasta.
Edhan kerrotaan toimivan vain naisilla”, Jeremia pohtii, ”mutta Niila sanoi olevansa poikkeus. Kuinka sellainen on mahdollista?” Jeremia puhuu kuin tuntisi syyn edhan ja miesten kuilun välillä. Illusia tulkitsee, ettei hänen tarvitse avata taustaa sen suuremmin.
Meistä kukaan ei tiedä. Yvonne ja Sylvia – Niilan äiti – kertovat tarinaa siitä, kuinka perhoset parveilivat Niilan pienen kehon ympärillä tämän ollessa vasta vauva. Sillä tavoin Yvonne tiesi edhan valinneen pojan. Hän ei kysynyt, miksi. Hän vain otti Niilan siipiensä suojiin.”

Jeremia nyökkää vaisusti. Hän yrittää kääntää kylkeään hirsiseinää vasten, mutta kipu keskivartalossa lävistää kehon sallimatta hänen liikkua. Jeremia päästää hiljaisen valituksen ja pysyy selällään, katse tummassa katossa. Liekki vierellä lepattaa kuin merkiksi siitä, että olisi jo suljettava silmät ja annettava unen kuljettaa aamuun.

Ser erran méra hersi, Jeremia. Hyvää yötä”, Illusia sanoo.
Tuota minä en sentään ymmärrä.” Jeremian ääni on väsynyt, mutta yhä hyväntuulinen.
Suojele hersiltä. Me noidiksi kutsutut sanomme niin suojataksemme ylle kaartuvan yön hersiltä. Se on eräänlainen rukous.”
Liekki valaisee Jeremian kalpean hymyn.
Meilläpäin ei juuri rukouksia lausuta. Kenties vain Eldithissä osataan vielä pelätä niin kuin ihmisen tulisikin.” Jeremia sulkee huokaisten silmänsä. ”Hyvää yötä, Illusia. Olkoon unesi liekinhehkuisia ja lämpimiä.”

Hyvää yötä, Jeremia”, Illusia kuiskaa ja nousee ylös kävelläkseen kotiinsa. Hän puhaltaa liekin sammuksiin, laskee pimeän hiljaisen hirren sisälle. Hämärä on muuttunut valvoessa mustaksi verhoksi. Valo viipyilee enää vain suljettujen silmien takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti