keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Lumo: luku 5


Luku 5: Kaliseva metsä

Valot sammuvat yksi kerrallaan. Hiljaisuus laskeutuu harsona Eldithin kylän ylle. Ilias Abelin käskystä metsän laidalla seisoo kaksi henkilöä vartiossa. Jokaisena yönä jonkun täytyy kohdata yön musta, kuhiseva massa, helisevä metsä sen takana. Niila seisoo metsän laidalla ilman lyhtyä tai kynttilää. Sigrid on asettunut hänen vierelleen. Asento ei pyytele anteeksi. Ilias ei osoittanut ilahtumisen merkkejä ideasta laittaa kuolleen Andersenin eloon jäänyt sisko poikansa kanssa vartioon. Sigrid ei vierasta ajatusta. Hän ei ole siskonsa.

Jokin liikkuu”, Sigrid kuiskaa. Hän ei uskalla kohottaa ääntään, sillä metsä saattaisi vastata. Sigrid on puristanut kätensä nyrkkiin, hiljainen voima sykkii sormenpäissä, pitää pimeän poissa kylästä.
Me olemme valmistautuneet.”
Ensi yön vartijat eivät välttämättä ole. Isäsi voi asettaa paikallemme kenet tahansa kyläläisistä. Meistä vain viisi ymmärtää jotakin siitä, joka metsässä liikkuu.”
Me viisi olemme hengissä vielä auringon noustuakin. Me tulemme aina olemaan suojelijoita.”

Sigrid irvistää. Liikehdintä metsässä kasvaa, äänet kohoavat ylempiin kerroksiin. Metsä liikkuu, hengittää. Kova kalahtelee kovaa vasten kuin luu. Sigrid on kuullut vastaavan ensimmäistä kertaa ollessaan juuri ja juuri sen ikäinen, että saattaa muistaa sen. Pelkkä taimi.

Silloin isosisko oli taputtanut päähän ja nauranut, sanonut, että Kaarna se siellä pitää pitojaan ihmisten nukkuessa. Sigrid oli kysynyt Kaarnasta. Vastaukseksi hän sai sormen suulleen, ssh, nämä ovat aikuisten satuja, vaarallisia ja mustia. Isosisko kertoi olennosta, joka eli pimeästä voimasta. Voima oli väkevää ja nälkäistä, se tahtoi levittäytyä. Kaarna oli sen keskiössä, ei enää ihminen, ei enää täysin elävä. Silti sen sisällä sykki ihmissydän, kokoon kuivunut ja näivettynyt. Sydän, jolla oli aina nälkä.

Lapsena tarina oli hämmentänyt Sigridiä aina niin kauan, että hän ymmärsi jokaisen kylässä tuntevan sen. Kaikki tiesivät metsässä elävän Kaarnan, syyn sille, miksi metsässä olevan portin toiselle puolelle ei koskaan saanut mennä. Siellä, missä Kaarna eli, ei ollut ihmisjaloille sijaa astua. Perhosetkaan eivät koskaan lentäneet portin toiselle puolelle.

Myöhemmin tarinoista tuli Sigridille keino ymmärtää maailmaa. Myytit avasivat itsensä, paljastivat todellisen luonteensa. Kun hän kuuntelee liikehtivää metsää isosiskonsa sijaan vierellään Niila, hän tietää, että pian perhoset eivät lennä enää missään. Kun portin väärälle puolelle jäänyt maailma on ryöminyt lopullisesti pois alueeltaan, alkuvoimalle ei jää sijaa virrata metsän suonissa.

Kalina yltyy. Mukaan yhtyy korkeampi ääni, helisevä sointu, jota kumpikaan nuorista vartijoista ei täysin tunne.
Yö ei tule tänne”, Niila sanoo, kun tuntee Sigridin jännittyvän, ”me olemme piirtäneet rajan. Se ei saavu luoksemme niin kauan, kun käytämme edhaa.”
Yön lapset eivät pelkää edhaa.”
Emmekä me niitä.”

Pensas rasahtaa. Niila vetäytyy taaksepäin, vie kätensä yhteen. Sigrid pitää kiinni pojan olkapäästä, tuntee, kuinka edha kulkee tämän kehossa siirtyen kosketuksen myötä häneen. Niila painaa silmänsä kiinni ollakseen tiukemmin kiinni voimassa. Sigrid pitää siniset, suuret silmänsä avoimina kohdatakseen pystypäin mustana kohti vyöryvän yön, metsän ja kylän rajaa hipovan voiman.

Niila on jännittynyt äärimmilleen, kun pensaan takaa asteleva nuori mies ojentaa ohuet kätensä ylös ja vetää kasvoilleen toispuoleisen virneensä.
Rauhassa, Niila”, poika lausuu, ”minä tässä.”
Inje!” Niila hengähtää. ”Helithin nimissä, olisin voinut…”
Niilan käyttämä ilmaisu jäykistää Injen. Muutaman sekunnin ajan pisamakasvoisen pojan kasvot ovat kovaa marmoria, silmät tyhjät kuilut. Sitten hymy palaa suupielille.

Kas, Sigrid, tervehdys sinullekin. Minulla olikin sattumoisin juuri sinulle asiaa.”
Yöllä ei ole sallittua poistua asunnostaan. Mitä sinä metsässä teit?” Sigridin kulmat ovat kurtistuneet. Injen hymy vain levenee.
Minulla on asiaa sinulle.”
Minulle?” Sigrid luo silmäkulmastaan katseen Niilaan. Kaikista kyläläisistä juuri Niila on se, joka on osoittanut lämpöä Yvonnen poikaa kohtaan.

Minä tahtoisin puhua sinun sisarestasi.” Injen kasvot tyhjenevät. Niille ei jää merkkiäkään aiemmasta hymystä.
Sekin on valitettavasti kiellettyä näiden tähtien alla.”
Mitä sanottavaa sinulla on Lovisasta?” Niilan kirkas ääni rikkoo jännitteen. Sigrid katsoo poikaan kuin tämä olisi pettänyt hänet koko olemuksellaan. Pelkkä isosiskon nimen kuuleminen saa tuhannet madot kihisemään Sigridin ihon alla.

Sinulla ei voi olla ainuttakaan syytä palata Lovisaan nyt, kun hänen teloituksestaan on jo aikaa”, Sigrid sanoo ristien kätensä. Tunne, joka hänen sisällään kuplii, ei ole surun kaltainenkaan. Surun hän on haudannut yhdessä sisarensa kanssa.
Minä en ole saanut aiemmin mahdollisuutta puhua kanssasi kahden kesken.”
Me emme ole kahden kesken.”
Inje hymyilee jälleen. Sigrid on varma, ettei ole koskaan nähnyt hänen hymyilevän sydämestään.
En ole koskaan laskenut Niilaa sillä tavalla kuin te muut. Niilahan on kuin osa minua. Hän saa kuulla kaiken, mitä minulla on sanottavana.” Inje astuu lähemmäs, laskee kätensä Niilan olalle. Kosketus on puhtaan veljellinen, Niila ei sysää kättä pois. Hän ei ole koskaan tehnyt Injelle niin.

Sigridin olemus jäykistyy. Hän silmäilee sekä kalpeakasvoista Injeä että metsää tämän takana. Äänet eivät ole lakanneet, ainoastaan väistyneet kulkijan tieltä. Sigridin tai yhdenkään muunkaan piiriin kuuluvan ei enää tarvitse kyseenalaistaa, miksi yö väistää Injeä. Inje on valinnut polkunsa jo kauan sitten.

Niila, tiedätkö sinä tästä jotakin?”
Kylänjohtajan poika pudistaa päätään.
Inje, mitä sinä teit metsässä?” Niila nyökkää puiden suuntaan.
Saavuin teidän luoksenne.” Inje siirtyy Niilan luota aivan Sigridin eteen. Hän on vain hivenen tyttöä pitempi. Sigrid ei vahingossakaan peräänny.

Minä olen pitänyt teiltä tätä tietoa jo pitkään, mutta nyt, kun jopa sinun isäsi on alkanut huomata hersin liikehdinnän, voinen kertoa teille toisesta huolenaiheesta”, Inje sanoo nyökäten Niilaan päin mainitessaan tämän isän.
Sinun ei tarvitse kertoa minulle mistään Lovisaan liittyvästä. Minä olen jo tietoinen kaikesta. Et saa peloteltua Yvonnea näin.”
Sigridin sanat saavat Injen ottamaan vain sen verran etäisyyttä, ettei tunne tytön hengitystä kasvojaan vasten.

Minun ei tarvitse pelotella rakasta äitiäni teidän kauttanne”, Inje sanoo virnistäen, ”jos haluaisin hänelle harmia, toisin sen hänen ovelleen.”
Inje.” Niila, joka on aina nähnyt Injen ihmisenä sen sijaan, että katsoisi Yvonnen, piirin johtajan langennutta lasta. ”Sinun ei tarvitse…”
En ole vielä aloittanutkaan.” Inje kääntyy jälleen Sigridin puoleen, kohtaa tytön kalvakoiksi käyneet kasvot ja jäänsiniset silmät. Samanlaiset kuin isosiskollaan.

Sigrid, ystäväni, sinun rakas sisaresi oli petturi”, Inje sanoo kääntäen päätään kuin harakka, odottaen reaktiota. Sigrid ei värähdäkään.
Hänet hirtettiin siitä hyvästä, kiitos huomiostasi.”
En tarkoittanut kylän keskuudessa”, Inje jatkaa.
Sigrid siristää silmiään.
Lovisa ei pettänyt pelkästään kyläyhteisöä levittämällä perättömiä syytöksiä ja syyllistyessään mustaan magiaan, kuten kyläläiset sen haluavat ilmaista”, Inje sanoo, tällä kertaa hiven huvittuneisuutta äänessään, ”vaan myös teidän pienen piirinne. Hän oli petturi sanan varsinaisessa merkityksessä. Lovisa levitti tietoa piirinne ulkopuolelle.”

Yön äänet kuulostavat Injen sanojen myötä entistä kiihkeämmiltä. Luut kalahtelevat toisiaan vasten, kilkutus kaikuu koko puustossa. Sigrid yrittää ottaa kontaktia Niilaan, mutta nuori mies katsoo Injeen kuin ei ymmärtäisi lainkaan tämän puhumaa kieltä.

Yvonne olisi saanut tietää siitä”, Sigrid sanoo säilyttäen rauhan äänessään. Inje vain leikkii hänen kanssaan. Poika ei ole tosissaan.
Inje pudistaa päätään. Sigridin järkkymättömyys huvittaa häntä entisestään.
Rakas äitini ei suinkaan ole täydellinen. Hän ei tiedä kaikkea, mitä hänen pienessä noitapiirissään tapahtuu.”
Me vältämme sen sanan käyttöä.”

Inje kohauttaa kapeita harteitaan. Sigrid jähmettyy, kun Inje etsii tumman liivinsä taskusta muutaman kirjeen. Melisendessä käytetty kultainen sinetti kiiltää kuunvalossa. Niila henkäisee, hän ymmärtää ennen Sigridiä.

Kuningattaren sinetti”, Niila hengähtää. ”Jakoiko Lovisa tietoa piiristämme Kalonian kuningattarelle?”
Lovisa ei olisi –”
Katso itse, Sigrid”, Niila keskeyttää ojentaen kättään Injelle. Punahiuksinen poika ojentaa kirjenipun ystävälleen. Kuunvalo riittää Niilalle ja Sigridille, heidän silmänsä ovat harjaantuneet pimeässä. Silmäilyn perusteella kirjeet ovat aitoja. Niiden sisältö vaihtelee, mutta ydin on sama – Lovisa Andersen, siveettömyydestä ja noituudesta hirtetty nuori nainen, Sigridin isosisko, jakoi piirin sisäistä tietoa pääkaupunkiin. Edha ja hersi mainitaan useampaan kertaan kuningattaren koukeroisella käsialalla kirjoitetuissa kirjeissä. Paperi huutaa julki kaiken salatun.

Voitte näyttää kirjeet Yvonnelle, kun kerrotte hänelle, millaisiin ongelmiin hän on tämän kyläpahasen saattanut”, Inje naurahtaa kävellen kaksikon ohitse.
Inje, odota.” Niilan ääni saa nuoren miehen pysähtymään. ”Tarkoittaako tämä, että nyt ihmiset Eldithin ulkopuolella ovat tietoisia voimista?”
Lukekaa itse. Kuningatar Magdalena vaikuttaa järjen naiselta, vaikka mitä minä siitä tietäisin. Voitte joka tapauksessa olettaa, että pian joku ilmestyy tänne kyselemään ja ihmettelemään. Voitteko ottaa sen riskin, että maailman todellinen luonne paljastuu kaikille?”

Niila pudistaa päätään. Metsä jatkaa kalisemistaan, se tuntuu nauravan nuorten hädälle. Niila ymmärtää, että jos tieto edhasta ja hersistä leviää maailmalle tällaisena hetkenä, se voi aiheuttaa ylimääräisiä konflikteja. Ihmiset Eldithissäkään eivät tiedä, mitä maailmassa tapahtuu heidän ummistettuaan silmänsä. Vain piiri tietää, millaiset voimat metsässä juoksevat. Ne ovat olleet nälkäisiä liian pitkään pysyäkseen rajojensa sisällä.

Kun Injen kapea selkä katoaa hirsitalojen taa, Sigrid sallii itsensä kirota. Hän painaa kätensä nyrkkiin, pyörii hetken ympyrää kuin etsisi jotakin todellisuuden osaa, johon tarttua. Lovisan varjo heittäytyy hänen ylleen vielä tämän kuoltuakin. Isosiskon muisto ei salli hänen elää rauhassa.

Tällaista ei voi tapahtua nyt”, Niila huokaisee tarttuen levotonta Sigridiä ranteesta. Tyttö pysähtyy ja kohtaa Niilan selkeät, rauhalliset silmät. Ne palauttavat hänet hetkeen.
Lovisa ei koskaan lähde minusta.”
Rauhoitu, Sigrid, tämä ei ole sinun vikasi.”
Lovisan olisi pitänyt kuolla ennen kuin hän ehti tehdä mitään tällaista.”
Niila vetää ystävänsä lähemmäs, tarttuu häntä harteista ja ravistaa kahdesti vain saadakseen kiillon palaamaan silmiin. Niila ei ole koskaan ollut riittävän lähellä Sigridiä ymmärtääkseen, millaiseen maailmaan tämä joskus itsensä upottaa. Sisaresta puhuminen saa Sigridin aina kadottamaan hetkeksi suuntansa.

Me kerromme tästä Yvonnelle aamun kohotessa. Hän tietää aina, mitä tehdä, meidän on luotettava häneen”, Niila sanoo. Pojan heleä ääni katoaa yöhön, Sigrid erottaa sanat, mutta ei pysähdy ymmärtämään niitä täysin.
En usko enää aamunkoittoon.”
Sigrid, meidän on pakko uskoa. Muut piirissä uskovat myös. Hersi ei syökse kaikkea yöhön, se ei voi, vaikka Inje jatkaisi meidän pelotteluamme ja taivas kävisi mustemmaksi. Minä puhun Injelle huomenna. Luota minuun.”

Sigrid kääntää katseensa poispäin. Hän palaa metsänreunaan, samaisiin pensaisiin, joiden keskeltä Inje hetki sitten heidän luokseen käveli. Ensimmäistä kertaa aikoihin Sigrid ei osaa kuvitella auringonsäteiden nousevan puiden takaa. Sigrid ei sulje silmiään. Jos maailma jää yöhön, hän tahtoo kohdata sen avoimin silmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti