torstai 3. kesäkuuta 2021

Kaikujen ranta: luku 1

Luku 1: Kadonnut

Hänen on täytynyt paeta avioliittoa.” Herra Grimmin sanat ovat jäykät, mutta varmat. Niiden väliin ei olisi menemistä, kun ne on kerran päästetty ilmoille.

Evanna pudistelee päätään. Hän tuntee parhaan ystävänsä. Amelia ei koskaan pakenisi velvollisuuksiaan, oli hän niistä mitä mieltä tahansa. Amelia on ihminen, jolle muiden onni on etusijalla.

Sinä et ole samaa mieltä, ethän?”

En”, Evanna sanoo huokaisten syvään. ”Pakeneminen olisi Amelialle äärimmäisen luonteenvastaista. Hän ei ole vastuunpakoilija.”

Herra Grimm vetää henkeä ja ottaa tukea kaiteesta tyttärensä parvekkeella.

Meillä on todisteita. Kirjaimellisia todisteita”, mies sanoo nykäistessään lakanavyyhdin ylös. ”Mikä tämä on, jos ei todiste?”

Herra Grimm, te tunnette tyttärenne. Tämä”, Evanna sanoo nyökäten lakanoihin päin, ”on todennäköisesti lavastusta.”

Voisivatko ne olla merirosvot? Jälleen yksi siniverinen poissa. Ja Amelia, hän…” Herra Grimmin ääni murtuu. ”Hän on niin erityinen. Minun aarteeni…”

Evanna ei osaa reagoida miehen suruun. Hänellä ei ole lohtua jaettavana edes itselleen. Mutta Ameliaa hänellä ei ole varaa menettää. Amelia on kauneinta, lempeitä, mitä tässä maailmassa on. Herra Grimm on oikeassa. Amelia on aarre.

Me järjestämme etsintäpartion. Useita partioita. Minä vaadin saada johtaa yhtä. Kuinka tarkasti olet antanut tiedottaa tästä?”

Minun veljeni ei vielä tiedä.”

Evanna kiristelee hampaitaan. Herra Grimmin veli. Kuningas. Päässä humisee. Aina joskus Evanna unohtaa, kuka on ja missä seisoo. Laivaston kapteeni. Joinakin öinä Evanna herää ja unohtaa, että itse kuningas otti hänet siipiensä suojiin ja teki hänestä jonkun tärkeän. Jonkun uuden. Sellaisen unohtaa, kun herää yöllä peläten kaikkea sitä, mitä on.

Meidän täytyy kohdata veljeni pikimmiten”, herra Grimm huokaisee. Evannaa hirvittää nähdä mies tällaisena. Amelian isä on aina vakava ja arvokas, yhtä suoraselkäinen kuin isoveljensä, jota maa kumartaa kuninkaanaan.

Eikö olisi helpompaa olla tekemättä tästä numeroa?”

Ehdottomasti ei. Minun tyttäreni on löydyttävä.”

Tietenkin.” Evanna nielaisee. Hän ei mitään muuta tahdokaan kuin nähdä jälleen Amelian oliivinvihreät silmät ja hunajanvaaleat suortuvat, haistaa hänen raikkaan tuoksunsa. ”Tietenkin hänen on löydyttävä. Teen voitavani. Tarkoitin vain, että hänen katoamisestaan ei ole vielä päivääkään. Kansa hermostuu, jos tieto tällaisesta leviää. Merirosvojen pelko on jo valmiiksi riittävän suuri.”

Emmehän me tiedä, kuka tämän takana on.”

Ketkä muut ryöstävät siniverisiä sängystään?”

Herra Grimmin silmien takana on tyhjää. Evanna pitää ilmeensä kovana.

Sitä minäkin”, Evanna sanoo tyynesti. ”Me selvitämme tämän.”

Mitä kukaan haluaisi minun pieneltä tyttäreltäni?”

Herra Grimm, teidän täytyy ryhdistäytyä.”

Mies hautaa harmaantuvan päänsä hiuksiinsa ja päästää jonkin parahduksen kaltaisen. Sitten tulee täysin hiljaista.

Olet oikeassa. Täytyy ryhdistäytyä. Tule, ei ole aikaa hukattavana. Olen jo lähettänyt ensimmäiset miehet asialle.” Herra Grimm katsoo Evannaa silmiin. Evanna ei muista, milloin on viimeksi nähnyt yhtä paljaan katseen yhdenkään miehen silmissä. ”Tule. Meidän täytyy mennä tapaamaan minun veljeäni.”

*

Linna seisoo vasten merta, aallot piiskaavat sen merenpuoleista seinämää. Evanna on aina ajatellut linnan olevan luovuttanut. Levoton meri saa tehdä sille mitä haluaa. Evanna osaa kuvitella päivän, jona linna luhistuu lopullisesti, antautuu meren syleilylle. Amelia löytäisi sellaisesta ajatuksesta jotakin runollista. Evannasta se on pelkästään väistämätöntä.

Valo leikkii linnan valkeissa seinissä. Evanna kulkee herra Grimmin perässä linnan merenpuoleiseen torniin, kuningas Louisin huoneeseen. Palveluskunnan ei tarvitse ohjata kuninkaan luotetuimpia tämän luo. Evanna tietää, että heihin luotetaan näiden seinien sisällä.

Sairauden pistävä haju iskee kasvoille jo ovelta. Kuningas istuu tyynenä tuolissaan katse merelle päin. Äänet kuullessaan hän kääntää päätään ja kohtaa tulijat. Joka kerta, kun Evanna katsoo kuninkaan sairauden kiduttamaa olemusta, hänelle tulee vaikea olo. Ihon alla kuhisee. Tekee mieli juosta pakoon, vaikka kuningas Louis on vain sairastava mies. Silti sinisinä loistavat suonet, verestävät silmät ja ohut, rasvainen hiuskuontalo herättävät Evannassa pakokauhua. Miehen sairaus ei ole ihmiselämästä lähtöisin. Se on mätä, vaarallinen kirous, jota silmiin katsominen saa kokeneimmankin kavahtamaan.

Mikä johdattaa teidät luokseni oikein kaksin kappalein?” Kuninkaan ääni on nariseva ja kipeä, siitä kuulee, ettei mies ole ollut kunnossa enää vuosiin. Kipu on raastanut hänen äänensä rikki.

Amelia on poissa.”

Kuninkaan verestävät silmät suurenevat, kätensä vapisevat. Evanna tietää, että miehen täytyy olla suurissa kivuissa, sillä tämä jää vain tärisemään paikalleen. Tavallisesti kuningas nousisi ylös, antaisi pelkän pitkän runkonsa näyttää muille heidän paikkansa.

Poissa?” Kuninkaan lähes olemattomat vaaleat kulmat kaartuvat. Evanna on lukevinaan miehen kasvoilta silkkaa peittelemätöntä kauhua.

Kadonnut.”

Olisit heti sanonut.” Veljen sanoja veljelle. Evanna tietää olevansa ulkopuolinen huoneessa, vaikka tavallisesti hän on se, joka saa kuulla kaiken, mitä kuninkaan sairauden nakertamassa mielessä liikkuu.

Kun herra Grimm ei sano mitään, kuninkaan silmissä kytee närkästys.

Mitä? Odotatko sinä minun sanovan jotakin? Sukulaiseni on kadonnut. Hänet pitää etsiä. Mitä muuta sinä haluat? Tarvitsiko näin ilmiselvää asiaa varten todella tulla tänne saakka?”

Louis. Älä viitsi.”

Älä sinä aloita. Minä hädin tuskin jaksan nostaa kättäni tänään.”

Kyseessä on minun ainoa tyttäreni –”

Herra Grimm.” Evanna astelee miesten väliin. Joskus hänestä tuntuu, että jokainen maailman mies on pelkkä lapsi, jolle pitää opettaa kädestä pitäen, kuinka eletään. ”Hänen korkeutensa on rasittunut. Minä hoidan tämän.”

Nariseva nauru kaikuu huoneessa. Evanna tuijottaa hämmentyneenä kuningasta, joka istuu tuolissaan heiveröisenä ja silti maan vaikutusvaltaisimpana miehenä. Louis heilauttaa kättään ja pudistelee päätään.

Ei, olette te kaksi ihan oikeassa. Tällaisen seikan tulee päätyä ensimmäisenä minun korviini. Hyvä, kun tulitte.” Ääni taipuu päistänsä. Evanna tietää, että mies on pelkästään väsynyt omaan kyvyttömyyteensä. Maailman vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi Louisilla on kovin vähän mitään, mitä hän kykenee tekemään itse.

Louis… Sinun täytyy levätä. Me hoidamme tämän.”

Se tyttö ei saa kadota.” Maaninen kiilto pysyy Louisin katseessa. Evanna kurtistaa kulmiaan. Kuningas on aina ollut mieltynyt sisarentyttäreensä, vaikka harva ihminen on hänelle muuta kuin valuuttaa. Evanna tietää, millaiseen maailmaan on jalkansa laittanut. Kuningas ei ole ihminen, jota hän seuraisi pystypäin, mutta mikä tahansa on parempi kuin se, joka yhä pitää Evannaa öisin valveilla.

Näin lähellä häitä ei saa tapahtua mitään, mikä järkyttäisi tasapainoa. Kansa odottaa nuorten avioitumista. Aivan kuin tässä maassa ei koskaan tapahtuisi mitään.”

Evanna hymähtää. Louis istuu kaikki päivänsä sairastamassa varjoissa, vetelee naruja tornistaan käsin. Yksikään aikaisempi hallitsija ei ole ollut yhtä intohimoinen työstään kuin hän. Se, että maassa tapahtuu alituiseen, on hänen aktiivisuutensa ansiota.

Mitä nopeammin ja hiljaisemmin tyttö löydetään, sitä parempi. Tällaisesta ei sovi nostaa äläkkää näin lähellä häitä.” Louis kallistaa päätään. ”Joskin Bauereille on ilmoitettava pikimmiten.”

Me tiedämme jo.” Kirkas nuoren miehen ääni. Kaikki kolme hätkähtävät ja kääntyvät ovelle.

Gjon Bauer. Suunnaton musta kiharapilvi, kalpea iho ja paljon luomia. Aina yhtä iloiset ruskeat silmät. Evannan sisällä kuohahtaa. Amelian kihlattu, arvostetun suvun mies. Asekauppiaan poika. Ihminen, jota hän vihaa palavalla intohimolla. Pelkkä Gjonin rento, huoleton olemus saa hänen verensä kiehumaan. Ja nyt mies on tässä, etsimässä naista, jota hän ei ansaitse saati tarvitse. Evannaa vavisuttaa, mutta hän ei anna sen näkyä.

Gjon! Hyvä luoja…” Herra Grimm astuu lähemmäs nuorta miestä, taputtaa tätä olalle. ”Minä takaan, että hän löytyy.”

Sana kiirii nopeasti. Evanna saattaa kuvitella, kuinka Ameliasta kuiskitaan kaduilla. Tyttö, joka pakeni velvollisuuttaan, vai tyttö, joka siepattiin? Millaisen muodon tarina ottaa, kun sen kohde ei ole kertomassa totuutta?

Herra Bauer.”

Evanna.” Miehen silmät siristyvät. Amelian sulhanen ei koskaan näytä vihaavansa ketään, mutta ilma suorastaan rätisee, kun hän ja Evanna seisovat samassa huoneessa.

Te kaksi.” Kuninkaan nariseva ääni katkaisee hetken keskeltä. ”Nuoret. Te tunnette neidon parhaiten. Evanna, hoida laiva kuntoon. Te lähdette kaksin. Niin pienellä miehistöllä kuin mahdollista. Ei show’ta. Etsitte tytön ja tuotte kotiin. Häät pidetään ja kansa rauhoittuu. Painotan – ei show’ta. Meillä ei ole varaa skandaaliin.”

Evannan suu loksahtaa tahtomattaankin auki.

Minä… hänen kanssaan? Ei ikinä. Menen yksin.” Evanna ei vilkaisekaan Gjoniin.

Hetkinen nyt. Minä olen hänen sulhasensa.”

Sinä”, Evanna sihahtaa hampaittensa välistä, ”olet sisämaan kasvatti. Täysin hyödytön merellä.”

Nuoriherra Bauer on aseenkäytön mestari. Tulette tarvitsemaan hänen taitojaan.”

Kuningas on puhunut. Hänen alaisenaan Evanna ei voi laittaa vastaan. Hän tuntee olonsa inttäväksi lapseksi. Jos he vain tietäisivät. Gjonin ilme on neutraali, mies ei tunnu välittävän siitä, kenen kanssa matkaa, kunhan saa morsiamensa takaisin. Evannan tekisi mieli huutaa. Täysin ilman oikeutusta, mutta silti. Amelia on poissa, ja hän täällä, vastenmielisten miesten pompoteltavana. Huoneessa, jossa huoli Ameliasta tuntuu aidolta, mutta silti irralliselta. Nämä miehet eivät tunne Ameliaa kuten hän tuntee.

Tilanne menee ohi. Evanna jää hetkeksi kahden kesken kuninkaan kanssa, muut miehet odottavat ulkona.

Teidän korkeutenne, muistanette, että en pidä herra Bauerin seurasta.”

Nuorukainen on kelvollinen. Hän ei olisi tullut tänne, ellei olisi huolissaan. Hän tahtoo vilpittömästi auttaa.” Sana vilpitön kuulostaa väärältä Louisin suusta.

Minä en tarvitse apulaisia parhaan ystäväni löytämiseksi.”

Louis päästää vaimean hymähdyksen kuin ei tahtoisi ottaa kantaa.

Kuulehan, Evanna… Näin meidän kesken, minne uskot tytön kadonneen? Epäiletkö merirosvoja kuten armas veljeni?”

En tiedä, teidän korkeutenne”, Evanna sanoo suoraan. ”Pakomatka se ei ole. Sellainen ei ole Amelian tyylistä.”

Louis hymyilee väsyneesti. Hymy näyttää pelkästään uupuneelta miehen kuluneilla kasvoilla.

Minä epäilen itse merta.”

Evanna kavahtaa. Meri. Elämänantaja ja sen ottaja. Yhtäkkiä Evannalla on hirvittävän kylmä.

Minä uskon, että meri on vienyt meidän kalliin tyttömme.”

Evanna on aivan hiljaa ja ajattelee vellovia laineita. Ameliaa, joka aina tuijottaa merelle kuin odottaisi jotakin. Evanna joutuu ottamaan tukea tuolista, jotta ei kaatuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti