Sinulla on ketunpunaiset hiukset ja pisamien täplittämät kasvot. Piirteesi ovat kuin keijukaisella, mutta sanasi osaavat sivaltaa. Joskus ne iskevät kuin paperiviillot, piirtävät naarmuja poskilleni. Sinua ei voi katsoa liian pitkään ilman, että sisällä kuplii. Levoton, kyltymätön tunne täyttää minut kauttaaltaan, kun tuijotan nenäsi siroa kaarta ja pisamien kartastoa ihollasi. Sellaisina hetkinä olen kuin ilma ennen myrskyä. Odottava, täynnä sähköä. Valmiina hajoamaan tai täyttymään, sillä joskus ne ovat miltei sama asia.
Sinä olet kaunein tyttö koko kylässä, mutta miehet eivät katso sinuun kahdesti. Miehet supattavat loitsuista ja noituudesta sinun vallattomat kiharat nähdessään. Miehet eivät tiedä mitään. He eivät tiedä, miltä tuntuu nähdä sinusta kerrottujen satujen läpi, katsoa sinisten silmien pohjaan ja toivoa koko olemuksellaan, että sinäkin näkisit minut.
Jos sinä todella olet noita, minä olen noiduttu. Olen nähnyt, kuinka kuljet alastomana pelloilla. Olen nähnyt risut, joilla piirrät maahan. Minä katson sinua kuin olisit lumonnut jokaisen osan minussa, ja ehkä sinä oletkin, sillä joinakin öinä aitassa menen nukkumaan ajatus sinusta suojanani, ja se on kaikki, mitä niinä hetkinä tarvitsen.
Päivisin pystyn unohtamaan, että kaltaisiasi poltetaan roviolla. Olen kuullut, kuinka tytöt kiljuvat, kun heidät sidotaan ja heidän lihansa käry peittää pellon kuuman tuoksun alleen. Me emme koskaan puhu siitä jälkikäteen, mutta jokaisen kerran jälkeen sinä tartut käteeni ja viet minut istumaan lammen äärelle. Siellä me istumme tuntikausia aivan hiljaa ja nojaamme toisiimme. Palaneen haju ei lähde vaatteistamme, mutta emme uskalla ottaa niitä pois, sillä kukaan ei tiedä, mitä sitten tapahtuisi. Jos yksi vaatteeton nainen uhmaa katseessaan on noita, mitä me yhdessä olisimme?
Minä en koskaan kysy sinulta mitään. Tulkitsen katsettasi, suhteutan omat toiveeni siihen, miten katsot minua. Päivällä olen kuten kuka tahansa kyläläinen. Minä saan sinulta varovaisia välähdyksiä, merkkejä siitä, että joskus vielä annat minun nähdä kaiken, mitä sisälläsi on. Pieniä, varovaisia toivonkipinöitä toivottomille.
Kun noita seuraavan kerran poltetaan kylässämme, et vilkaisekaan minuun. Katoat paikalta ennen kuin ehdin etsiä merkkiä pisamaisilta kasvoiltasi. Löydän sinut lammelta täysin alastomana. Punaiset hiuksesi peittävät kehoasi, suortuvia on paljon, ne kulkevat varttasi kuin köynnökset. Ajatukset heräävät sisälläni. Miten kohtuuttomia ne ovatkaan. Jonkun elämänlankaa poltetaan savuksi taivaalle, ja minä haaveilen sinun nänneistäsi, pienistä pisamista kehosi taitteissa, toiveista ihosi kätköissä. Olen kohtuuton ja täynnä nälkää.
En löydä merkkiä, koska sellaista ei ole. Sinä vain tulet lähemmäs, vedät minut vyötäisiäni myöten viileään veteen. Mekkoni leijuu laineissa, mutta en uskalla riisua sitä, en uskalla paljastaa kaikkea, mitä olen. En tiedä, kumpaa pelkään enemmän, tyttöjä polttavia kyläläisiä vai sinun katsettasi, joka tekee minusta hauraamman kuin mustikanvarpu.
Sinä otat kasvoni käsiisi, katsot pitkään ja hymyilet aavistuksen. Toiveet kuolevat ihoni pinnalle, ehdin haaveilla kymmeniä haaveita siinä ajassa, kun sivelet poskeani ja raotat huuliasi. Kun kumarrut suutelemaan minua, minä ajattelen ensimmäisenä sitä tyttöä, joka tänään poltettiin. En tiennyt hänen nimeään. Vesi on viileää ja sinun huulesi pehmeät ja vaativat. Kätesi hukkuvat keholleni, huulesi päästävät viimein irti. Sinä et enää hymyile. Sinä katsot minua pitkään ja tiedät saman kuin minäkin.
Sinun nimesi on Ingrid, ja minä rakastan sinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti