Meikkaamisesta

"Hyi mitkä pakkelit, meikkaa vähän vähemmän!"

"Sulla on varmaan tosi huono itsetunto, kun sä meikkaat noin paljon."

"Näytät paremmalta ilman meikkiä."

"Sun pitäis meikata enemmän!"

"Ei pojat käytä meikkiä."

Kuulostaako tutulta? Jostain syystä meikkaaminen, täysin vapaavalintainen ja henkilöstä itsestään riippuva seikka herättää paljon - valitettavan negatiivisia - ajatuksia ihmisissä. Itse hyvin nopeasti täysin meikittömästä naamasta meikkitaiteeseen ja räväkämpiin arkimeikkeihin siirtyneenä ihmisenä olen jo pitemmän aikaa halunnut jakaa hieman omia tuntemuksiani meikkaamiseen liittyen.

Ensimmäinen virhearvio, jonka ihmiset usein tekevät meikkaamiseen liittyen, on se, että ihminen meikkaisi jotakuta muuta varten tai kompensoidakseen huonoa itsetuntoaan. Toki on olemassa surullisen useita tällaisiakin tilanteita, mutta miksi kaikki ihmiset tahtoisivat sörkkiä kemikaaleja omalle iholleen vain voidakseen miellyttää jotakuta toista? Monesti tästä keskusteltaessa unohdetaan, että kasvot ovat itsensä toteuttamisen väline siinä missä vaatteet, sanat ja kuvatkin. Omaa persoonaansa ja ajatuksiaan voi ilmentää aivan yhtä hyvin meikkaamalla itselleen sopivasti. Meikillä pystyy myös tekemään itsestään taidetta - joillekin se on ehdottoman tärkeä taiteen muoto.

Osa tahtoo näyttää kauniilta ja harjoitella erilaisia tekniikoita. Sekin on ihan yhtä lailla itsensä ilmaisemista. Ei ole oikeaa tapaa tai syytä käyttää meikkiä, ja toisten alentaminen meikkipiireissä on vain ala-arvoista.

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten kukaan voi katsoa omaksi asiakseen kommentoida toisen meikkejä tai meikkaamattomuutta. Jokaisella on täysi oikeus päättää omasta naamastaan, joten minusta on aina tuntunut kohtuuttomalta puuttua tähän. Ei ole mitään merkitystä, mistä syystä henkilö meikkaa tai jättää meikkaamatta, kenelläkään ei ole siltikään oikeutta arvostella tällaisia valintoja.

Myös meikkaamatta jättäminen on usein valinta. Samoin, kuin "liiasta" meikkaamisesta voi sadella kommentteja, usein myös täysin meikittömästä naamasta saattaa saada lokaa osakseen. Ei ole mitään tiettyä ikää tai elämänvaihetta, jolloin olisi pakko alkaa meikata. Meikkaamisen ei myöskään tarvitse olla jokapäiväinen rutiini, sitä voi harrastaa vaikka kerran kuussa, jos siltä sattuu tuntemaan. On myös jokseenkin surullista, että useammin meikkaavat ihmiset ahdistuvat meikittömyydestä tai kokevat olonsa rumaksi ilman meikkiä. Meikkaamisesta ei saisi koskaan tulla pakkoa, sehän on loppujen lopuksi vain yksi asia, jolla parantaa oloaan tai ilmaista itseään. On vain nyky-yhteiskunnan oletus varsinkin naispuolisille henkilöille, että heidän pitäisi muita miellyttääkseen meikata.

Mitään kultaista keskitietä tässäkään asiassa ei tunnu olevan: ei saa meikata liikaa, mutta meikittäkään ei saisi olla. Tunnutaan suosivan jonkinlaista "luonnollista lookkia", josta jokainen meikeistä vähänkin tietävä havaitsee meikin paljouden. Usein nämä luonnolliset lookit sisältävät ihan yhtä paljon meikkiä kuin räväkämmät kokeilut - ne ovat vain hillitymmillä väreillä toteutettuja. Joten, mikä neuvoksi? Olisiko kenties aika herätä siihen, ettei meikkaamisessa ole mitään yhtä tiettyä suuntaa tai toteutustapaa kuten ei sukupuoltakaan? Tuntuu, että myös meikkaajan sukupuolesta tykätään nostaa hirvittävää meteliä, vaikkei sillä mitään merkitystä pitäisikään olla.

Oma tarinani meikkaajana on sinänsä surkuhupaisa, että lähes kaikki mahdolliset haukut on tullut kuultua. Olin hyvin pitkään meikkaamatta kokonaan, ja sen kerran, kun uskalsin laittaa ripsiväriä ala-asteen viimeisillä luokilla, sitä ihmeteltiin. Myös siihenastista meikittömyyttäni ihmeteltiin, ja pahimmassa miellyttämisen elämänvaiheessani en uskaltanut olla enää meikkaamatta. Evoluutioni meikkajaana tapahtui todella lyhyessä ajassa: seiskaluokalla ripsiväri sai kaverikseen kulmat ja joskus huulikiiltoakin. Kahdeksannella luokalla värejä tuli lisää, ja ennen yhdeksättä luokkaa olin jo edennyt siihen vaiheeseen, jossa aloin kerätä katseita meikkaustyylini vuoksi.

Olin rajoittanut itseäni koko ikäni lähes kaiken itseilmaisun suhteen ennen yhdeksättä luokkaa. Silloin päätin lopulta, etten aio enää jatkaa elämääni miellyttäen muita, ja aloin toteuttaa itseäni täysillä myös meikkaajana. Kaikki mahdollinen loka satoi niskaan, ja siinä tuli sitten opittua eri katseiden merkityksiä. Kommentteja tuli nuorten ihmisten lisäksi myös huomattavan paljon aikuisilta ihmisiltä. Ei ole koskaan hieno tunne kävellä kaupassa ja kuulla aikuisten ihmisten vitsailevan ja irvailevan omasta naamastani.

Moni ajattelee, että tekee "rumasti meikkaavalle" palveluksen sanomalla, ettei meikki sovi hänelle tai että sitä pitäisi olla vähemmän. Herätys, ihmiset rakkaat: se ei ole koskaan okei. Ei missään tilanteessa, ikinä. Jos ei tiedä toisen ihmisen taustoja, ei voi ikinä tietää, mitä meikkaustyylin takana on. Kyseinen henkilö on saattanut kerätä useita vuosia rohkeutta meikata omalla tavallaan, ja sitten joku tulee ja romuttaa kaiken yhdellä pienellä kommentilla. Vastaavasti joku voi olla erittäin itsevarma ja tyytyväinen päivän naamastaan - ei silloinkaan halua kuulla, ettei jokin osa meikkiä sovi kokonaisuuteen tai vaatteisiin. Arvatkaa mitä? Ihmisen oma tyytyväisyys on tärkein. Meikkaamisessa tärkeintä on oma viihtyvyys, ei se, sopivatko elementit muiden mielestä yhteen tai näyttääkö meikki jonkun toisen mielestä kauniilta.

Onneksi positiivista palautetta tulee usein enemmän kuin negatiivista. Siitäkin huolimatta sitä muistaa, miten epämiellyttäviä ihmiset osaavat olla. Itse kartan tiettyjä ihmisryhmiä käytännössä kokonaan, koska en jaksa kokoajan tulla arvioiduksi. Olen kuullut ihan tarpeeksi naurua takanani ja ihan riittävän monta "Meikkaa vähemmän!" -kommenttia. On ihan mieletöntä, että toiset ihmiset voivat vaikuttaa siihen, pelottaako toista kävellä kadulla omana itsenään vai ei. Toivon, että jokainen toisen meikkaamista joskus kommentoinut katuu sitä ihan tajuttoman paljon. Surullinen totuus on, etteivät tällaiset ihmiset varmasti koskaan herää totuuteen siitä, mitä he voivat tehdä ja mitä eivät. Onneksi jokainen meikkaava ihminen voi kuitenkin kehittää itselleen suojakuoren ja tulla ylpeäksi omista kyvyistään.

Joten haluatko meikata jollakin tietyllä tavalla tai laittaa jonkin tietyn sävyn huulillesi? Laita! Pelottaako meikkitaiteen tekeminen? Ei hätää, se helpottuu ajan myötä. Haluatko jättää aamulla meikkaamatta? Jätä ihmeessä, meikki ei määritä meitä ihmisinä ellemme halua niin. Me olemme parempia kuin yksikään latistava, arvottava kommentti.

Olen itse tullut todella pitkän tien siihen itsevarmuuden tilaan meikkaamisen kanssa, jossa olen nyt. Se vaati minulle useita vuosia turhautumista ja pelkoa, mutta olen päässyt suurimmaksi osaksi kaikesta siitä yli. Uskallan olla myös meikitön silloin, kun siltä tuntuu. Tässä asiassa tulee oikeasti paremmaksi ajan kanssa. En anna muiden ihmetellä, mihin tarvitsen niinkin paljon meikkejä kuin omistan, tai miksi haluan vetää vihreät huulipunat aamulla huulille. Teen niin, koska sielunikaan ei näytä joka päivä samalta. Koska sitä kautta saan estetiikkani ulos ja nautin siitä. Se myös saa itseni tuntemaan oloni enemmän omaksi itsekseni, kun saan ilmentää itseäni meikin kautta. Ja koska minun ei hitto vieköön oikeasti tarvitsisi kirjoittaa kokonaista postausta meikkauksesta, koska ihmisten päähän pitäisi iskostua jo luonnostaan se, että tämä on jokaisen oma valinta eikä tippaakaan heidän arvosteltavissaan.

Joten, kaikille asiaan samaistuville ja mahdollisesti sen kanssa kamppaileville: älkää antako periksi. Olette enemmän kuin sen toisen sanat korvissanne.

- - -

PS. Ihan näin demonstraationa muutama meikkikuva, tottahan toki.