maanantai 27. huhtikuuta 2020

Vapaa ihostaan: luku 23


Luku 23: Askelia

Kukaan niistä, jotka olivat Konain lähipiiriä, eivät katso minua kuin pahantekijää. Konai ei elä keskusteluissa minään muuna kuin poikana, jolla oli kiivas luonne ja olematon kyky harkita tekojaan kahdesti. Minä en ole heille tappaja. Minä olen heille vihdoin ryhmän jäsen. Olen ollut siitä lähtien, kun sain kolmannen lettini. Aivan kuin nämä ihmiset eivät kykenisi näkemään niitä pitemmälle.

Harjoitukseni lipuvat hetkestä toiseen. En keskity yhteenkään iskuun. Kehoni tekee, mitä sen täytyy. Se osaa toimia ilman minuakin. Minä olen vielä eilisessä, Asaelin lämmössä. En ole osannut palata sieltä. Tuskin näen, mitä muut ympärilläni tekevät.

Nämä ihmiset eivät ole suunnittelemassa mitään Ajan selän takana. Eivät ainakaan minun nähteni. Aja ei kuitenkaan ole vainoharhainen. Jotakin on tekeillä, mutta minut on jätetty sen taa kuten Ajakin. En tiedä, mitä se merkitsee osaltani. Minä osaan ajatella vain Asaelin pehmeitä huulia ja hänen otetta selästäni. Unohdan Ajan antaman tehtävän, unohdan selkään porottavan auringon, muiden iskut. Lämpö, joka minut täyttää, ei ole peräisin auringosta.

Jätän hetkeksi Ajan pyynnön sikseen ja juoksen kohti luolaa, josta uskon Asaelin löytäväni. Vesiputous huutaa tänäänkin. Vedessä ei ole ketään, saan kulkea rauhassa putouksen takaiseen luolaan. Kuljetan sormiani seinillä, ne ovat minun ystäviäni, ne ovat kuulleet huutoni silloin, kun en ole siihen itse pystynyt. Olen käynyt huutamassa itseäni ulos täällä niin monta kertaa, etten kykene enää laskemaan. Olen ollut tällä puolen maailmaa jo niin kauan.

Kheri.” Asael istuu toisessa nurkassa. Hänen hiuksensa tippuvat vettä ennestään kostealle lattialle, hänen on täytynyt käydä peseytymässä.
Asael”, minä lausun hänen nimensä lauluna, astun lähemmäs, kumarrun hänen vierelleen. Ristin jalkani, sallin Asaelin silittää polveani.
Sinä sanoit, että voit auttaa minua”, minä kuiskaan. ”Mitä sinä tarkoitit?”
Asael pysäyttää kätensä. Se jää lepäämään polveleni.
Sitä ennen sinun tt...täytyy tietää, mitä ss...sinä haluat.” Asaelin ääni on kovempi kuin aiemmin. Se tarkoittaa hänen olevan tosissaan. ”Se, mitä minä osaan o...pettaa, on vv...vastoin sitä, mitä Aja sinulta haluaa.”
Mitä Aja minulta haluaa? Minä en ole vieläkään ymmärrä.”
Mm...minä tarkoitin vapautumista.”

Se ei ole Ajan tahdon ydin. Olen naiselle jotakin paljon suurempaa kuin toive vapautumisesta. En kuitenkaan sano siitä Asaelille. Tuijotan vuoroin omia käsiäni, vuoroin Asaelin kättä jalallani. Mitä minä oikein haluan? Suljen hetkeksi silmäni. Kuohu peittää muut äänet. Jopa sydämeni sykkeen. En kuule omaa ruumistani. Päällimmäisenä luomien takaiseen pimeyteen tulee kuva Konaista. Siitä, mitä hänelle tein. Siitä, miten painoin huuleni hänen otsalleen. Kyllä sinä sisimpäsi tunnet. Unohda kaikki muu. Unohda, mitä he ovat sinulle tehneet.

Kaikki ovat vääntäneet minua muottiinsa. Asael on ensimmäinen, joka tahtoo tehdä jotakin minulle minun itseni vuoksi. Ei hänen toiveittensa. Syöksyn päin Asaelin tarjoamaa lämpöä kuin mitä tahansa turvaa. Tartuin aikanaan Ajankin käteen pelkästään turvan toivossa. Koska se oli ainoa vaihtoehto. Nyt minulla on vaihtoehtoja. Nyt saan harkita. Ja minä olen harkinnut.

Muistatko, kun kerroin, että tämä maailma pelottaa minua? Että minua hirvittää, kuinka en vain koskaan totu kaikkeen tähän?”
Asael nyökkää. Vaaleat letit keinahtavat.
Se ei ole muuttunut, vaikka olen tappanut sen jälkeen.”
Olet yrittänyt ss...sopeutua joukkoon. Se ei ole väärin.”
Eikö?” Huokaisen syvään. ”En tahdo olla sellainen kuin nämä ihmiset. Mutta en tahdo olla mitään muutakaan. Mitä sinä näet minussa? Kuka minä sinulle olen?”

Lempeys täyttää Asaelin katseen. Hän tulee lähemmäs, tarttuu käsiini, puristaa niistä lujaa. Hänen omansa ovat kylmät. Minun tekisi mieli painaa huuleni niille, lämmittää niitä. Asael kuitenkin puristaa käsiäni lujaa, välittäen. Hän kohtaa silmäni, katsoo kaikkea minussa. En pääse minnekään hänen katseensa alta.

Mm...minä en ole mikään kertomaan”, Asael sanoo lopulta.
Sinä olet! Sinä kaikista ihmisistä.”
Asael pudistaa päätään.
Minä en… kykene heijastamaan ketään. Eikä kk...kenenkään pitäisikään. Mutta voin… auttaa sinua näkemään i...tse itsesi.”
Nielaisen. En kykene siihen. En kykene näkemään muuta kuin särjetyn ruumiini.
Tiedän, mitä sinä a...jattelet. Mutta se on mahdollista.”

Painan pääni alas. Asael päästää käteni, vie omansa leualleni ja nostaa päätäni. Hetken kuvittelen, että hän aikoo taas tuoda kasvoni omilleen, mutta hän jää vain katsomaan minua kuin yrittäisi siten kertoa minulle jotakin.

Kheri. Tästä lähtien ss...saat kertoa minulle kaiken, mitä mielessäsi liikkuu.” Sanat ovat yllättävän kovat. Hätkähdän. ”Täällä ei pp...pidetä sanoista. Aja eläisi varmasti mieluiten i...lman minkäänlaista kieltä. Hänen mielestään ajatukset sitovat mieltä kehoon. Mutta emmehän me vv...voi olla ajattelemattakaan. Siispä ss...saat kertoa minulle kaiken, mitä ajattelet.”

Pyyntö on erikoinen. Hän näkee syvälle mykkään ytimeeni. Hän näkee, mitä minun täytyy päästää vapaaksi. En voi syyttää häntä ymmärtämisestä, onhan hän saanut kuulla hajoavan huutoni. Hän ja vain hän.

Entä, jos ajatuksissani ei ole järkeä?”
Hh...harvoin ajatuksissa on.” Asael pörröttää hymyillen tukkaani. ”Kerro ne silti. Ne tekevät sinusta ss...sinut. Se, mitä ihon alla on.”
Vaikka minun pitäisi tulla vapaaksi ihostani.
Älä ajattele, mitä Aja ss...sanoisi.”
Joskus minä ajattelen, että minun olisi parempi vain lähteä täältä. Mutta ryhmä tuo turvaa. En osaa elää ilman. En tiedä, että kukaan Akvamarissa asuisi omillaan. Auringon alla on liian kuivaa ja karua olla ilman ryhmää. Antaisin itseni kuolemalle, enkä halua sitä.”
Päästäisikö Aja ss...sinut? Sinut?” Asaelin silmät siristyvät. ”Hän on hyvin kiinnittynyt ss...sinuun.”

Asael on oikeassa. Vaikka haluaisinkin lähteä, Aja tuskin sallisi sitä. Ei nyt, kun hän on päässyt omasta pojastaan eroon ja saanut tilalle minut. Ei nyt, kun hän on antanut minulle tehtävän toimia silminään ja korvinaan.

Hyvä on”, minä huokaan. ”Joten… miten sinä haluat auttaa minua?”
Monella eri tavalla. Voimme aloittaa ss...siitä, että sinä kerrot minulle ajatuksiasi.”
Et siis tahdo… taistella kanssani?”
Taistella? Oi, en.” Hämmennys Asaelin kasvoilla on aitoa. ”Meidän ei tarvitse käydä tt...toistemme kimppuun. En ajatellut sellaista lain...kaan. Minä haluan, että sinä opit elämään itsessäsi.”

Hän on minulle niin hyvä. Niin puhdas. En näe hänen katseensa pohjassa aietta, hän ei ole tehnyt mitään sellaista, mihin olen toisten katseissa tottunut. Ei väkivaltaa. Ei kipua. Vain lämpö, minua varten säilötty. Asael vie kätensä niskaani, silittää, saa minut värisemään. Ei pelosta. Ei enää pelosta.

Painun Asaelia vasten, vain hetkeksi, vain siksi aikaa, että saan kaikki ajatukset hiljenemään. Toisten vaatimukset lakkaavat hakkaamasta tajuntaani, kun sallin Asaelin tulla iholleni. Keho keholla, iho iholla, tunnen ääriviivojen sekoittuvan hetkeksi. Sitten Asael vetäytyy kauemmas. Hänen kasvoillaan lepää hymy, jollaista en ole koskaan nähnyt. Suupielet kaartuvat ylös, hampaat paljastuvat. Ilo hehkuu Asaelista, minun tekisi mieli koskea yhä vain uudelleen.

Minulla ei ole sanoja sille, mikä Asael on minulle. Kukaan ei ole koskaan kertonut, että hellyys voi olla hyvää. Se on aina pelottanut minua enemmän kuin kipu. On helpompaa suhtautua lyövään kuin hyväilevään käteen. Mutta Asael on jotakin muuta, minä alan ja lopun hänen kosketuksestaan. Jään tuijottamaan häntä suu raollani, nälän maku kielelläni. Enkä minä tee mitään.

Lempeytesi on vahvuus”, Asael kuiskaa luolan seinältä. ”Ss...sinä voit käyttää sitä selvitäksesi täällä.”
Nyökkään. Hymyilen. Jokaisella sanalla olen täydempi.
Nähdään taas, Asael.”
Asaelkin hymyilee. Olen aikeissa lähteä, kun hän nousee ja painaa minut vielä kerran tiukasti itseään vasten, käy kaikkialla, antaa minun olla olemassa vielä vähän pitempään. Vetäydyn hymyillen hänen luotaan, jätän hänet istumaan kosteaan, hämärään luolaan.

Ulkona kaksi ikäistäni poikaa on tullut kylpemään. Kävelen hiljaa kivipolkua pitkin kehoni kipristellessä kosketuksen voimasta, kun korvani nappaavat poikien sanat. En tavallisesti kuulisi mitään kuohun pauhulta, mutta aistini ovat äärimmilleen virittyneet, Asael on herättänyt ne kaikki.

Ovatko joukot jo valmiita?”
Enna ei ole vielä vakuuttanut veljeään siitä, että hyökkäys olisi hyvä idea.”
Sitten me menemme ilman Ennaa!”
Ja kukaan ei huomaa?”
Kukaan ei huomaa.”

Sitten toinen pojista säpsähtää. Katsoo suoraan minuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti