maanantai 27. huhtikuuta 2020

Vapaa ihostaan: luku 27


Luku 27: Lähemmäs

Tuuli puhaltaa korkeammalla maastossa. Venyttelen raajojani, kohotan niitä kohti aurinkoa, tervehdin sitä koko ruumiillani. Elämä virtaa kehossani, se on saanut nukkua Asaelin lämmössä. Unen utuisuus on poistunut laidoilta, tunnen kaiken selkeästi ja kirkkaasti. Olen juuri aikeissa taittua taaksepäin, kun kuulen jonkun huutavan nimeäni. Kallion alapuolella seisoo mustatukkainen, lyhyehkö mies, jonka kanssa en ole koskaan puhunut. Tiedän jokaisen täältä ulkonäöltä, mutta syvemmät suhteeni rajoittuvat Ajaan ja Asaeliin. Ja Konaihin. Mutta hän ei olekaan täällä.

Kävelen alas ja katson miestä katse vastauksia vailla.
Olen Rami”, mies sanoo ja taputtaa minua olalle. ”En tiedä, olemmeko koskaan keskustelleet lähemmin, mutta tulehan, seuraa minua.”
Kuljemme kaikkein alimmalle harjoittelukentälle. Miehen ilme ei kuitenkaan kieli halusta taistella. Hänen leukansa ja nenän kaarensa muistuttavat minua jostakusta, mutta en saa kasvoja mieleeni. Se on voinut olla kuka tahansa täältä tai entisestä kodista.

Minun sisareni kuuluu suunnitelmaan, johon sinut on otettu mukaan”, Rami aloittaa. Vihdoin kuva selkiytyy verkkokalvoilleni. Enna. Tämä on hänen veljensä. Se, joka ei ollut vielä täysin vakuuttunut.
Olet puhunut hänen kanssaan, etkö olekin?”
Nyökkään.
Oletko vielä mukana suunnitelmassa? Koko sydämelläsi?”
Nyökkään jälleen.
Eikö minun pitäisi? Onko kaikki kunnossa?”

Rami huokaisee syvään. Yläkentille kokoontuu ihmisiä.
Ollaan harjoittelevinamme”, Rami sanoo ja ryhtyy harjoittelemaan liikeratoja. Yhdyn hänen kulkuunsa, minulle on luonnollisempaa harjoitella, keskustella liikkeitten lomassa, liikkeiden avulla.
Hyökkäyksen tarkka ajankohta on päätetty”, Rami sanoo potkaistessaan minua kohti. Rami ei ole lähintä sisäpiiriä, mutta tietää silti ennen minua. Vai joko hän on osa suunnitelmaa?
He hyökkäävät tasan kahdenkymmenen auringonnousun päästä.”
He. Minun ei tarvinnut kysyä.

Minä olen vieläkin epäileväinen sen suhteen, onko se hyvä idea.” Rami älähtää, kun osun häntä vatsaan. ”Siksi tulin sinun luoksesi. Päätellen siitä, mitä sisareni on kertonut, sinä olet se, joka voisi vielä puhua hänelle järkeä.”
Mitä Enna on puhunut minusta tälle miehelle?
Et siis halua, että hän on mukana?”
En ole varma, haluanko kenenkään olevan.”
Eikö ole silloin hieman vaarallista puhua minulle?”
Rami osuu vuorostaan minuun. Yskähdän, vedän keuhkoni täyteen happea.
Päin vastoin.”

Rami vetäytyy kauemmas, vie kädet suojakseen. Hän ei hyökkäisi enää. Hän kävelee alemmas, istuutuu punaisen kallion reunalle jättäen oikealle puolelleen tilaa. Istun alas ja ristin jalkani.

Harjoitteleminen vain korostaa koko ongelmaa, josta halusin puhua sinun kanssasi”, Rami huokaa. ”Olisi liian irvokasta keskustella tästä ja samalla yrittää lyödä sinua.”
Rami pudistaa päätään.
Minä en oikeastaan tahdo lyödä enää ketään.”
Siksi hän ei siis iskenyt tosissaan. En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, ettei haluaisi lyödä. Elämä tämän auringon alla perustuu sille.

Käännän pääni Ramin suuntaan. Miehellä on pörröiset, mustat hiukset ja suuret ruskeat silmät. Kasvot ovat aavistuksen väsyneet, mutta keho on pysynyt täydellisen jänteikkäänä ja suurena. Rami on yhtä lyhyt kuin minäkin, mutta hän on muuten paljon suurempi ja voimakkaampi. Tämä mieskö ei muka tahdo lyödä ketään? Pudistan itselleni päätäni. Ei. En ole katsonut ruumista pitemmälle, kohdannut miestä ihon alla. Silmät ovat suuret ja heijastavat kaiken.

Sisareni varmasti kertoikin, että me olemme hänen kanssaan niitä, jotka lähtivät Ajan mukaan, kun hän päätti perustaa oman ryhmänsä.”
Nyökkäilen. Tässä miehessä ei ole samaa lämpöä kuin Ennassa. Rami on vain väsynyt. En voisi kuvitella hänen silittävän päätäni minun hajotessa yhä vain uudelleen koti-ikävään hänen kehollaan. Hän ei ole Enna. Mutta hän ei ole huono. Tahdon kuunnella häntä.
Olen ehtinyt katua sitä jokaisen pimeän jakson, jonka olen elänyt sen jälkeen”, Rami huokaa.
Siitä on yli kaksikymmentä pimeää jaksoa. Niin Enna sanoi. Rami on saanut katua kauan.
Enna kertoi, että kaikki eivät tienneet, mitä täällä tehtäisiin.”
Hän puhui totta. Mutta…”
Sen sanan jälkeen ei koskaan tule mitään hyvää ja kaunista.

Minusta tuntuu, että sisimmässäni minä tiesin. Minä odotin sitä. Että pääsisin käyttämään voimiani ja tulemaan pelkäksi lujaksi ruumiiksi ilman mieltä. Kuvittelin, että se on kaikki, millä elämässä on merkitystä.”
Rypyt Ramin silmien ympärillä syvenevät. Hän sulkee luomensa hetkeksi.
Ja nyt minä muistelen kaikkea entisessä kodissani koettua. Tiedän, että kulunut aika on vääristänyt muistojani eikä siellä varmasti ollut yhtä hohdokasta, mutta…”
Mutta sinulla on ikävä.”

Kuljetan käteni Ramin omalle, kohtaan hänen katseensa lähempää. Ruskeissa silmissä on surua. Tiedän, että niiden takana olisi kyyneliä, jos tämä kansa olisi oppinut itkemään. Puristan Ramin kättä lujaa ennen kuin vetäydyn takaisin omaan tilaani.

Minä en tahdo, että he hyökkäävät paikkaan, jota osa meistä piti joskus kotinaan. Ne ihmiset siellä eivät ole tehneet mitään ansaitakseen joukkion eläimellisiä huutajia kimppuunsa.”
Nykyään he kertovat lapsilleen iltaisin tarinoita teistä.” Teistä. Sanavalinta paljastaa, kuka minä olen, kun kukaan ei ole katsomassa.
Ramin kulmat kohoavat. Sitten piirteet hajoavat, kasvot piirtävät surun kartan.
Vai niin.” Syvä huokaus. Kunpa hän voisi vain itkeä ikäväänsä. ”Vai niin he tekevät. Tästä ryhmästä on siis muodostunut heille eräänlainen painajainen.”

Olen kasvanut kiinni ajatukseen tämän ryhmän vääryydestä. Aja on lapsuuteni tarinoiden pääaihe. Nyt minä olen täällä, elän hänen haluamaansa elämää, toteutan hänen pyyntöjään toinen toisensa perään. Olen hänelle joku, jota en itsekään tunnista.

Mitä suunnitelmaan kuuluvien sitten kuuluisi sinusta tehdä?”
Me voisimme vain lähteä kokonaan pois. Minäkin tahtoisin sitä. Miksi hukkua väkivaltaan, jonka tämä ryhmä on kaikissa synnyttänyt? Kenenkään ei tarvitse hyökätä. Akvamar on laaja alue. Voisimme aivan hyvin vain lähteä. Etsiä oman alueen. Mutta eivät nämä ihmiset kuuntele. Oma sisarenikaan ei enää ymmärrä muuta kieltä kuin kipua.”
He haluavat vain voittonsa. Valtaa.”
Minä en tuntenut sisartani sellaisena. Tämä paikka…”

Vien käden sydämelleni. Tunnustelen kehoani, mutta se ei vastaa. Onko minustakin tullut sellainen, joka syöksyy kohtuuttomasti haasteesta toiseen, haluaa koko maailman alistuvan voimaansa? Käteni värähtävät. Ne muistavat, miltä tuntuu kulkea pitkin Asaelin kehoa, pitää toista hyvänään. Ei, minusta ei ole tullut sellaista. Mutta minä en olekaan ollut täällä yli kahtakymmentä pimeää jaksoa. Mitä muita vaihtoehtoja täällä on kuin tyhjetä tai tulla väkivallasta eläväksi sotkuksi?

Sinä tapoit sen pojan, jonka idea koko suunnitelma oli.” Rami kokeilee minua. En vielä tiedä, mihin hänen sanansa pyrkivät. ”Konai ei ollut koskaan elänyt siellä, minne he ovat hyökkäämässä. Hän kuvitteli hyökkäyksen olevan vain loistava keino tehdä äitinsä ylpeäksi. Konai oli niin kova puhumaan, että hän sai muutkin uskomaan hyökkäämisen olevan hyvä idea.”
Konai vain oli sellainen. Hänellä ei ollut käsitystä kohtuudesta. Hän tahtoi vain uhitella. Helppoahan se oli, sillä kuinka täällä syntyneellä pojalla voisi olla minkäänlaista yhteyttä ryhmään, jossa ei ole koskaan elänyt?”
Minä olen aika varma, että hänellä oli yhteys.”
Hän ei vain… Mitä? Mitä sinä sanoit?”

Konaillako yhteys ryhmään, jossa minä synnyin ja kasvoin? Mahdotonta. En ole nähnyt Konaita koskaan ennen tänne tuloa. Konai ei ole voinut käydä lähelläkään entistä elinaluettani. Minä muistaisin hänen kaltaisensa pojan.

Rami kallistaa päätään.
Niin. Minä uskon, että mies, jonka kanssa Aja sai Konain, oli kotoisin toisesta ryhmästä. Aja ei koskaan paritellut kenenkään täällä olevan kanssa. Ei siihen aikaan, kun hän kantoi Konaita. Olen siitä täysin varma.”
Miksi Aja…”
Minun on mahdotonta kuvitella, että Aja olisi alun alkaenkaan halunnut lisääntyä. Hän on kertonut sen minulle. Hän ei koskaan olisi valinnut ketään edellisestä ryhmästä. On paljon, mitä en Ajassa ymmärrä, mutta tiedän, ettei hän olisi niin vain päättänyt palata vanhaan ryhmään paritellakseen.
Minä en sitä tiedä, mutta tunsin jokaisen miehen ryhmästä. Se ei takuulla ollut kukaan täältä. Ajattelin pitkään, ettei sillä ole merkitystä, parittelu on vain parittelua, mutta sitten vanhempi Konai alkoi puhua suunnitelmastaan…”

Sisälläni syttyy tulia. Ne polttavat rintaa. Ymmärrys on hajanaista ja kammottavaa. Tuijotan Ramia suu auki.
Tarkoitatko sinä, että…”
Että Konai tunsi miehen, joka oli siittänyt hänet aluille.”
Sittenhän…”
Konain tuntien hän oli varmasti sopinut jotakin tämän miehen kanssa. Tai sitten hän inhosi tätä. Joka tapauksessa olen varma, että Konai oli yhteydessä mieheen. Sen on täytynyt vaikuttaa siihen, miksi hän halusi tuhota ryhmän ja ottaa heidän elintilansa.”
Ja nyt sinun siskosi on yhdessä muiden kanssa jatkamassa suunnitelmaa, jonka johtotähti on jo poissa. Ties millaisia vivahteita Konailla oli suunnitelmassaan! Hän ei takuulla kertonut heille kaikkea. He voivat olla vaarassa.”

Kiihtymykseni kumpuaa syvältä sisältä, juoksee suonissani kuumana. Vasta, kun ymmärrän Ramin tuijottavan minua, tajuan, että olen unohtanut roolini, antanut kiihtymyksen täyttää itseni. Olen paljastanut itseni. He voivat olla vaarassa. He, vaikka sinun pitäisi olla yksi heistä, hyökkääjistä.

Rami vain hymyilee, taputtaa minua kevyesti olalle.
Arvelinkin, että olet suunnitelmassa mukana jostain aivan muusta syystä”, Rami naurahtaa. ”Älä huoli, Kheri, en kerro kenellekään. En edes sisarelleni. Jos olet pettämässä heidät, annan sinun tehdä sen. Se voisi olla heille parempi kohtalo kuin hyökkäyksen toteutuminen. Voinko luottaa sinuun?”
Hänen on täytynyt tietää. Hän haluaa vain, että pelastan hänen siskonsa. Huomaan pitäväni hänestä, kun nyökkään.
Voit luottaa minuun”, kuiskaan. ”Mutta nyt minun täytyy mennä.”

Nousen ylös. Uuden tiedon paino on laskeutunut harteilleni. Konailla oli isä. Mies, jonka on täytynyt olla häneen yhteydessä. En vielä tiedä, kietoutuvatko yksityiskohdat yhteen kuin seitit, mutta aion ottaa selvää yksi asia kerrallaan. Rami hymyilee minulle. Hän jää istumaan kivelle.

Jos menet puhumaan Ajalle, ole varovainen.”
En kerro mitään siitä, että sinä esitit epäilysi Konaista. En mainitse sinua mitenkään.”
En minä sitä epäillytkään.”
Onnistun hymyilemään Ramille.
Pidä huolta itsestäsi, Kheri. Minä luotan sinuun.”

En tuota pettymystä. En tällä kertaa. Nyt minun ei tarvitse enää vaikertaa Asaelin sylissä sitä, etten tiedä, mitä tekisin. Uuden tiedon valossa tiedän, mitä teen, tarvitsen vain aikaa ja rohkeutta, kovan kuoren ihoani suojaamaan. Juoksen leiriin ja etsin Ajaa katseellani. Kaikessa on aina kyse Ajasta. Kaikki alkaa ja loppuu häneen. Minä olen jo alkanut tottua siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti