Luku 11 (Wilhelm)
Minä en osaa olla kenenkään oma. Huomaan sen, kun Julius jää nurkkiini eikä lähde kulumallakaan. Jossain sisimmässäni minun täytyy haluta hänet siihen, vaikka kaikki menee nopeammin pilalle kuin yhdenkään aiemman miehen. Minulta kestää alle kuukausi alkaa katsoa häntä samalla tavalla kuin kaikkia muitakin. Kun annoin hänen jäädä yöksi ja toiseksikin, kun ojensin hänelle avaimet minun kotiini, minä toivoin, että hän rikkoisi syklin.
Ja sitten. Hetket ennen lähtöä. Katseet, joista en saa kiinni.
Julius on hellä. En ole ikinä antanut kenenkään olla hellä, mutta hän on alusta asti silittänyt poskeani ja painanut lämpimiä suudelmia olalleni. En ole kieltänyt häntä, koska hän on vilpitön. Hän ei halua minulta mitään, ja joskus se hätkähdyttää minua niin, että lamaannun sen edessä. Hän on tosissaan silloin, kun sanoo, ettei halua mitään itselleen. Ei edes minua, vaikka tiedän, ettei hän sanoisi ei, jos tarjoisin.
Sellainen pelottaa minua. Julius on ensimmäinen ihminen koskaan, joka on vain jäänyt vierelle esittämättä kysymyksiä. Kaikki haluavat aina kaiken, mutta Julius on kuin peili – hän ei tahdo minulta mitään suoraan, hän vain mukailee sitä, mitä kulloinkin tahdon. Joskus se saa minut kauhun partaalle. Odotan iskua. Sitä, että hänestä paljastuu särö. Pakkohan hänellä on olla omia ajatuksia, omia toiveita. Niitä ei kuulu, ja pelkään joka päivä enemmän ja enemmän sitä, miten reagoin, kun hän joskus ilmaiseekin olevansa jotakin muuta kuin astia minun toiveilleni ja ajatuksilleni.
Sitä hän on, mielikuvitusihminen. Jotakin liian hyvää ollakseen oikeasti olemassa. Niin kauan, kun hän vain hymyilee ja katsoo minua kuin maailmassa ei olisi mitään muuta, kaikki on hyvin. Jos tulee päivä, jolloin hän osoittaa haluavansa jotakin muuta, minä tiedän, mitä tapahtuu. Olen yrittänyt estää itseäni putoamasta samaan pimeyteen jälleen, olen ollut siellä niin monesti enkä jaksa olla siellä enää.
Ihmiset ovat saastaa. Niiltä ei saisi koskaan odottaa mitään, ne eivät kuitenkaan koskaan voi olla sitä, mitä haluan.
Joskus minun tekisi mieli kuristaa Julius jo nyt. Varmuden vuoksi. Etukäteen. En halua hänen tulevan lähemmäs, jos joudun vielä pettymään häneen. Tähän mennessä olen pettynyt kaikkiin. Kukaan ei ole tuntunut paremmalta vaihtoehdolta kuin hän, vaikka en annakaan itselleni lupaa kiintyä häneen. Hän tuottaa vielä pettymyksen ennemmin tai myöhemmin, joten voin vain leikkiä aikani. Se riittää minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti