Sinä nojaat ikkunaan ja katsot jonnekin, jota en näkisi, vaikka katsoisin vierelläsi. Olet käärinyt hihasi, päivän työ on tehty, mutta silmäkulmassa nykii yhä. En nosta itseäni lattialta; ärtynyttä eläintä ei saa lähestyä liian nopeilla eleillä.
Sanot jotakin, mutta korvissani tinnittää, maailma on vielä liian kaukana. Metallin maku suussa muistuttaa minua, että tämä ei olisi vielä ohi. Hengitän sisään, ulos, yritän muistaa, mitä tarkalleen tapahtui, mutta sillä ei ole merkitystä. Se on jo tapahtunut, päässäni jyskyttää.
Silmissäsi leimuavat kaikki ne kerrat, kun olen lähtenyt liian aikaisin kotiin ja jättänyt sinut tukehtumaan yksinäisyyteesi. Sinä rankaisisit minua nyt. Kirkkaassa päivänvalossa. Aurinko viipyilee vielä taivaalla, olen ehtinyt unohtaa, että on kevät. En ajattele sitä verenmaku suussa. Pajunkissoja. Pääsiäiskrääsää kaupassa. Ensimmäisiä leskenlehtiä. Sinun valosi peittää paljon alleen, mutta sinä et ole koskaan tainnut ajatella niin. Joskus minusta tuntuu, etten ole koskaan päässyt pääsi sisään. Et ole päästänyt minua.
Kumarrut puoleeni, ja huomaan ajattelevani jälleen, miten kaunis sinä olet. Huulipuna poskilla. Kajalit silmien alla. Silität poskeani, jota aristaa jo, ja minä tiedän, että tämä ei ole armoa tai hellyyttä; tämä on hetki ennen sukellusta. Viimeinen hengenveto pinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti