Luku 14 (Wilhelm)
Juliuksen perhe on pehmeä. Niin pehmeä, etten voi olla sille edes vihainen. Hänen äitinsä ja siskonsa ovat ottaneet minut lempeästi vastaan, vaikka heillä ei ole mitään velvoitteita ventovierasta kohtaan. Frida on useaan otteeseen ihastellut tyyliäni ja heidän äitinsä ollut niin tavallisen äidillinen, että tärisen. Normaalisti keksisin jotakin kyynistä perheistä, joissa ollaan pullantuoksuisia ja pehmeitä, mutta tänään edes minä en keksi mitään nihkeää sanottavaa.
Julius on erilainen perheensä kanssa, ja se sopii hänelle. Hänen hymynsä on leveämpi ja hän kantaa koko vartalonsa eri tavoin. Rakastan katsella häntä tällaisena. Perhe saa hänet näyttämään onnelliselta, ja onnellisuus sopii hänen kaltaisilleen ihmisille.
Minä en muista, milloin olisin viimeksi tajunnut olevani näin itsekäs. Minulla ei ole tälle suhteelle minkäänlaisia odotuksia, minä pidän hauskaa ja katson, sortuuko korttitalo, jota olen vaivalla rakentanut kaikki nämä vuodet yliopistossa. Julius on alusta asti tuntunut minulle pelkältä leikkikalulta, mutta mitä pitempään katson häntä tällaisena, sitä enemmän rintaani puristaa. Julius on kaunis eikä hän ansaitse tätä. Minun harvoin käy heitä sääliksi, hänen kaltaisiaan poikia, jotka ryhtyvät tähän, mutta Julius on siinäkin mielessä ensimmäinen.
En tiedä, mitä minun pitäisi ajatella siitä hätkähdyttävästä sentimentaalisuudesta, jota Julius on minussa saanut aikaan. Julius makaa lapsuutensa sängyllä ja tuijottaa vinoa puukattoa. Hän jatkaa pöydässä käytyä keskustelua, jota kuuntelen vain puoliksi. Hänen kauluspaitansa ylin nappi on auki. Kapuan sängylle hänen vierelleen, vaikka se on aivan liian ahdas. Kiihotuksen aalto juoksee lävitseni, kun ajattelen, että hän panisi minua lapsuudenhuoneessaan.
Käteni etsiytyvät Juliuksen paidan napeille. Hänen ruskeat silmänsä raottuvat aavistuksen.
”Haluatko nyt heti…? Äiti laittoi saunan päälle.”
Haluan sinut niin syvälle sisälleni, etten enää koskaan tunne mitään muuta.
Miten suloisesti sanottu. Äiti. Sauna. Vittu, miten kieroutunut minun täytyy olla. Ujutan käteni hänen paitansa alle, silitän hänen vatsaansa ja huomaan, miten hänen kehonsa reagoi siihen. Julius vetäää minut päälleen ja painaa heti suudelmia kaulaani.
”Noniin, okei, mutta nopeasti sitten… Vittu sun kanssasi…” Hän ei koskaan kykene torumaan minua kunnolla. Kiihko tihkuu hänen äänestään. Hän riisuu minut nopeasti. Meillä ei kestä kauaa, olemme lähes samaan aikaan valmiita. Julius painaa usein jälkikäteen pehmeitä suudelmia kaikkialle, minne ylettäää. Olen aina pitänyt sitä tavattoman suloisena.
En osaa olla pehmeä ja hellä, mutta Juliuksen sylissä pystyn sulkemaan silmäni. Yöllisessä saunassa en osaa pitää enää näppejäni erossa hänestä, kosketan häntä joka paikasta ja annan yön täyttyä meistä. Unohdun hänen iholleen, siinä minun on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti