tiistai 10. joulukuuta 2019

Ontto mieli: luku 13


Luku 13: Kirje

Korpin kynnet kaihertavat Lunamielin sormia. Hän on riisunut valkeat käsineensä kauan sitten, joten mustasulkaisen eläimen terävä ote raapii pieniä haavoja suoraan käsiin. Lunamiel yrittää ojentaa kirjerullaa korpille, mutta lintu sen kuin kääntää päätään ymmärtämättä lainkaan, mitä Lunamiel siltä haluaa.

Tuota on aivan kamalaa katsella sivusta”, kuuluu heleä ääni takaa. Lunamiel kääntyy katsomaan huvittuneena virnistävää Mariliania, joka ojentaa käsivarttaan korpille laskeuduttavaksi. Lintu lentää oitis Marilianin luo saaden Lunamielin tuhahtamaan.
Eivät kaikki eläimet enää puhu meidän kieltämme, johan minä kerroin”, Marilian naurahtaa silittäen korpin mustia sulkia. ”Hyvä poika. Viethän kylänjohtajan viestin hänen narsistisille ystävälleen, viethän? Niin sitä pitää.”
Lintu kujertaa Mariliania vasten ennen kuin katoaa puiden sekaan, kohoaa haalealle taivaalle. Lunamiel tuhahtaa.

Ilmassa on lunta, kylmä sade kruunaisi maan pian. Lunamiel kohottaa katseensa taivaalle näkemättä korppia enää. Se on jo lentänyt kohti kylää. Lunamiel ei silti uskalla kääntää katsettaan Marilianiin, jonka huulet hän muistaa yhä omillaan, jonka kehon lämpö asuu edelleen hänen ihonsa pinnalla.

Korpit ovat älykkäitä lintuja”, Lunamiel yrittää täyttää korvissaan soivaa hiljaisuutta.
Sinä olet luokattoman huono kiusallisten aiheiden keksimisessä”, Marilian nauraa. ”No? Et kai vain ole hämmentynyt siitä, että itse suutelit minua?”
Marilian…”
Nimeni toisteleminen ei auta sinua.”
Marilian, älä. Tämä on tarpeeksi vaikeaa muutenkin.”
Sinulla ei ole aavistustakaan.”

Syvä huokaus pakenee Lunamielista. Kädet ovat kirjeen kirjoittamisesta väsyneet, silmiä painaa valvottu yö. Marilian seisoo hänen edessään peittelemättömän rehellisenä, eikä hän tiedä, onko juuri tehnyt elämänsä suurimman virheen vai pelastanut itsensä paljolta.

Minun pitää mennä kaitsemaan kyläläisiä”, Lunamiel tokaisee lopulta. ”He eivät vielä tiedä, mihin olen ryhtynyt.” Aamu on vasta nuori.
Niin, olisihan heidän hyödyllistä tietää, ettet aiokaan uhrata heitä jumalille”, Marilian sanoo kitkerästi kohauttaen harteitaan. ”Mitä itse ajattelet – kuinka he tulevat ottamaan sen?”
Se tuskin on helpotus kenellekään. Päätöstäni ei välttämättä hyväksytä. He ovat myyneet sielunsa Emeraldille. En voi varsinaisesti syyttää heitä siitä”, Lunamiel vastaa pyöräyttäen silmiään.
Voivatko he silti yrittää uhrautua?”
Lunamiel nyökkää heti.
Voivat. Minun tehtäväni on vakuuttaa heidät.”

Marilian ristii kätensä ja kallistaa päätään kuin korppi.
Et siis aio palata heidän kanssaan kylään?”
Se olisi toki järkevintä, mutta en rehellisesti sanottuna uskalla.”
Mitä sinä oikein kirjoitit kirjeeseesi?”
Tahdon Emeraldin tänne. Tämä on hänen sotkunsa. En voi palata kylään vielä, koska se tarkoittaisi, että olen luovuttanut.”
Haluatko sinä ylipäätään palata kylään?”

Lunamiel huokaisee syvään ja astuu lähemmäs Mariliania. Hän pyyhkii lehden naisen tummista hiuksista.
Olisi melkoista toiveajattelua saada tämä onnistumaan sujuvasti”, Lunamiel sanoo raskaasti. ”Emerald tuskin tulee tänne. Minulla on oma suunnitelmani sen suhteen.”
Miksi sinä haluat hänet tänne?”
Hän vannoi, ettei koskaan palaisi metsään. Jos hän palaisi, hän saattaisi muuttaa mielensä kaiken suhteen. Tahdon hänen kohtaavan tekonsa konkreettiset seuraukset ja ymmärtävän, että kokeita ei voi jatkaa.”
Entä aika?”
Lunamiel huokaisee uudemman kerran.
Voin vain toivoa, että hän ymmärtää jotakin sen suhteen. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei se suju niin helposti.”

Marilian? Lunamiel?” Naisen ääni katkaisee keskustelun keskeltä. Lunamiel hätkähtää kauemmas Marilianista ja näkee tämän takana pitkän, tumman naisen. Araelin ilme on tiukka.
Johtaja Arael? Onko jotakin sattunut?” Huoli tihkuu Marilianin äänestä.
Kyläläisesi ovat siirtyneet joukolla rajalle”, Arael sanoo katsoen suoraan Lunamieliin.
Lunamiel vie kätensä suulleen.
Ovatko he…?”
Kahta lukuun ottamatta kaikki ovat saaneet jumalan mieleensä. Lopputulos on kaoottinen. Heitä siirretään paraikaa sairastuneiden leiriin.”

Lunamielin kädet puristuvat tiukasti kiinni, rystyset hohtavat kuunvalkoisina.
Hemmetti, minä olen myöhässä”, Lunamiel sihisee, ”pahasti myöhässä.”
Marilian yrittää koskettaa Lunamielin olkaa, mutta mies vetäytyy kauemmas, kieltäytyy kosketuksesta. Hetken Lunamielin silmät suurenevat, kädet harovat valkeaa tukkaa. Sadattelu katoaa puiden väliin, kun Lunamiel päästää suuttumuksensa vapaaksi.

Huudettuaan aikansa Lunamiel kohtaa Araelin ja kertoo naiselle, mitä on suunnitellut. Araelin kulmat kaartuvat ylös, aivan kuin Lunamielin sanat antaisivat hänelle odottamatonta toivoa.

Sinäkö olet kääntynyt Emeraldia vastaan?” Arael vie käden suulleen. ”Enpä olisi uskonut.”
En ole häntä vastaan, en vain anna hänen viedä tätä projektia loppuun. Mutta jos he kerran…”
Heistä kaksi on vielä jäljellä. Voit keskittyä heihin. Sitä paitsi”, Arael lausuu pehmeästi, ”jumalongelma ei ratkea sillä, että lopetatte jo itsessään mielettömän projektinne.”
Minä tiedän sen. Yritäpä kertoa se Emeraldille.”
Sille on syynsä, miksi lähetimme Marilianin kylään emmekä menneet itse. Olet varmasti huomannut sen itsekin.”

Lunamiel nyökkää vaisusti. Naisen kosketus polttelee yhä kehoa, hän muistaa, kuinka intensiivinen Marilian oli ollessaan aivan liki häntä. Marilian palaa niin kirkkaalla liekillä, tuntee niin paljon, ettei Lunamiel saata kummastella johtajien päätöstä.

Uskotko, että tilanteelle on tehtävissä jotakin?” Arael kysyy vakavoittaen kasvonsa. ”Tarvitsen mielipidettäsi kylänjohtajana.”
Emeraldin suhteen tuskin on mitään tehtävissä”, Lunamiel huokaisee. ”Aion yrittää parhaani, mutta minä en ole se, ketä hän kuuntelee.”
Onko olemassa joku, jota hän kuuntelee?”

Lunamiel ja Marilian vaihtavat katseita ja nyökkäävät yhtä aikaa.
Maruk”, Marilian ehtii ensin, ”omalla tavallaan.”
Emerald kokee Marukin niin suurena uhkana, että hän tekee mitä vain, jos uskoo jollakin tavalla voittavansa Marukin.”
Voittavansa?” Arael kysyy.
Emerald näkee jonkinlaisen valta-asetelman hänen ja suden välillä. Sitä on vaikeaa sanoittaa, ja sen juuret juontavat aikaan, jolloin me kaikki elimme vielä tasavertaisina täällä.”
Vai niin.”

Marilian kääntyy Araelin puoleen, tarttuu naista ranteeseen. Lunamielia hämmentää, ettei Arael reagoi kosketukseen lainkaan. Jos häntä koskettaisi joku hänen kyläläisistään niin vapaasti, hän nostaisi metakan.

Onko mahdollista käyttää Emeraldin heikkoutta Marukin suhteen jotenkin hyödyksi?” Marilian kysyy silmät kiiltäen.
Saattaa hyvin ollakin, mutta tarvitsemme siihen Marukin suostumuksen. Emme voi sopia mitään hänen takanaan, hän on elävä olento kuten mekin.”
Tietenkin. Minä voin puhua hänelle.”

Lunamiel hätkähtää. Marilianin puheessa ei ole lainkaan epäselvyyksiä. Hän pudottelee varmoja sanamuotoja kuin olisi aina täysin valmis mihin vain.
Minun täytyy vaihtaa sananen kanssasi kahden kesken ennen kuin teet mitään”, Arael sanoo Marilianille vilkaisten Lunamielia sivusilmällään. Lunamielia ei tarvitse käskeä pois.
Jos tarvitsette minua, löydyn kyläläisteni luota.”

*

Kaksi selvinnyttä ovat molemmat naisia. He istuvat havupedeillä toisiinsa kietoutuneina, kun Lunamiel astelee leiriin. Toinen naisista kohottaa päätään. Silmät verestävät, huulet ovat rohtuneet. Naisen fyysinen ikä on seitsemissäkymmenissä. Lunamiel ei voi olla värähtämättä.

Te olette viimeiset”, Lunamiel kuiskaa enemmän itselleen kuin naisille.
Olemme syvästi pahoillamme siitä, että epäonnistuimme”, verestäväsilmäinen nainen sanoo painaen päänsä alas. Toinen nainen on liian heikossa tilassa edes kohottaakseen katsettaan.
Ei”, Lunamiel henkäisee, ”ei, kenenkään ei tarvitse olla enää pahoillaan mistään. Paitsi minun. Minä olen pahoillani.”
Johtaja Lunamiel? Mitä te puhutte?”

Lunamiel istuutuu havuille naisten vierelle, kuljettaa kätensä ryhmyisille, elämää nähneille rystysille.
Olen hirvittävän pahoillani siitä, että toin teidät tänne. Sen ei olisi koskaan pitänyt tapahtua.”
Me kaikki annamme itsemme suuremman tarkoituksen edestä.”
Ei ole olemassakaan mitään suurempaa tarkoitusta.”
Herramme Emerald kertoi meille, kuinka joistakin meistä tulee kaikkein edistyksellisimpiä. Meidän kauttaan hän näkee, onko se mahdollista.”
Ei se ole”, Lunamiel lausuu raskaasti. Kurkku on kuiva, koko sisintä kuristaa. ”Olen nähnyt riittävästi tietääkseni, ettei se ole mahdollista. Jumalan ja ihmisen sulautumasta ei tule ylivertaista olentoa. Olin typerä, kun annoin Emeraldin mennä näin pitkälle.”

Hetken Lunamiel vain katsoo tajuissaan olevaa naista ja odottaa, että tämä puhkeaisi kiitollisiin kyyneliin. Kun naisen ryppyiset kasvot hurjistuvat, Lunamiel ehtii vaivoin kavahtaa taaemmas. Nainen alkaa huutaa, ääni on eläimellinen ja raaka. Suusta roiskuu sylkeä, silmäkulmat verestävät entisestään.

Sinä et ole mikään johtaja!” Lunamiel erottaa huudon ja syljen seasta. ”Sinä olet pelkkä korvike, jota kuunnella, kun Emerald ei ole täällä! Sinulle ei ole suotu oikeutta puhua herrastamme tuohon sävyyn!”

Lunamiel voisi huutaa takaisin, säilyttää auktoriteettinsa johtajana. Mutta mikä kylänjohtaja hän on näiden ihmisten silmissä? Pelkkä vahanukke, joka pyörii Emeraldin osoittamaan suuntaan. Hän kerää itsensä paikalta, kävelee halki leirin kohtaamatta yhdenkään metsäläisen hämmentynyttä, kenties säälivää katsetta. Hän ei tarvitse niistä ainuttakaan nyt, kun hänen omansa ovat kääntyneet häntä vastaan. Lunamiel voisi leikkiä yllättynyttä, mutta sydämessään hän tietää kääntymisen tapahtuneen jo kauan sitten.

Kun jalat pysähtyvät sairastuneitten leirillä, Lunamiel huomaa sydämensä tykyttävän tavallista lujempaa. Sairastuneet vaeltavat pihalla tyhjine silmineen ja raahustavine askelineen. Lunamiel erottaa omansa vain muutamalla vilkaisulla. Paremmat vaatteet eivät pelasta, kun piikit puskevat ihosta. Oksennus maistuu suussa, Lunamiel joutuu nojaamaan puuhun kyetäkseen jatkamaan.

Kyläläinen?” Tuttu ääni kaikuu aukiolla, mutta Lunamiel ei kykene reagoimaan. ”Hei, sinä siellä? Kyläläinenhän sinä olet?”
Lunamiel nyökkäilee kohottamatta katsettaan. Kädet pitävät tiukasti kiinni kaarnasta.
Anna vähän armoa, minun mielessäni on jumalolento, joka nakertaa minuuttani. Suo anteeksi, että en muista nimeäsi. Kyläläinen, kerro nyt jumalten tähden, kuka sinä olitkaan.”

Saul. Miehen puheenparsi ei ole muuttunut. Päivänvalo paljastaa lommolle käyneet posket, heiketyneet lihakset. Lunamiel näkee elämän pakenevan johtajan pojasta yhtä varmasti kuin kaikista muistakin. Miten nopeasti jumala onkaan vienyt Saulin voimat.

Olen Lunamiel. Me olemme tavanneet. Muistatko sen vielä?”
Muistan, kiitos vain huolenpidostasi.”
Mistä minä voisin tietää, mitä sinä muistat minusta, kun et muista edes itseäsi.”
Te kyläläiset olette kaikki yhtä rasittavia, mutta sinä olet se, joka itki ystäväänsä. Sinä kauniina, kuuttomana yönä, eikö niin?”
Ssh, ei noin kovaan ääneen!”

Lunamiel vie kätensä Saulin suulle. Hoitajat kiertelevät ympäriinsä, osa heistä kohottaa kulmiaan Lunamielin eleelle. Hän päästää oitis irti miehestä. Saul pudistelee päätään, tälle miehelle kaikki on lähes yhdentekevää.

Mennään syrjempään”, Saul kiskoo Lunamielin hihasta vienosti liplattavalle purolle. ”Näytät smaragdin syöneeltä. Voitko hyvin?”
Melkoisia sanoja mieheltä, joka tekee kuolemaa, Lunamiel ajattelee.
Olen täällä tarkistaakseni omieni kunnon. Heistä suurin osa on menetetty.”
Te ja teidän sairas projektinne. Minä taisin nauraa, kun heidät tuotiin tänne. Suurin osa on jo täysin menetetty. Ei ole kuin muutama, joissa jumala ei vielä näy eikä kuulu.”

Vain muutama. Heistä Emerald olisi kiinnostunut. Lunamiel ei kuitenkaan sano aiheesta mitään, ei Saulille eikä Emeraldille. Projektia ei enää ole. On vain hitaasti itseään menettäviä ihmisiä, joita Lunamiel ei ehtinyt pelastaa.

Projekti on peruttu”, Lunamiel myöntää.
Emeraldko sen on perunut?” Yllättyneisyys Saulin kasvoilla on räikeää.
Ei”, Lunamiel sanoo hiven ylpeyttä äänessään, ”vaan minä.”
Sinäkö? Ajatella, ajatella…” Saul taputtaa Lunamieliä olalle. ”Saiko se tyttö vihdoin sinun pääsi käännettyä?”
Marilian?” Lunamiel maistaa yhä naisen huulet, tuntee metsäisen, kotoisen tuoksun. Ei, Marilian on hänelle jotakin muuta. ”Tavallaan hänellä ja sinulla on osansa asiassa, mutta totta puhuakseni oma ikäväni on se, joka minut käännytti.”

Saulin hymy on röyhkeän leveä. Se ei pyytele anteeksi olemassaoloaan. Ehkä sen ei pitäisikään. Lunamiel on nähnyt riittävästi turhaa pahoittelua, sisälle piilotettuja totuuksia. Metsän vihreän katon alla, lintujen keveän laulun säestämänä ihmiset ovat pysyneet rehellisinä. Sitä Lunamiel todella arvostaa.

Ennen kuin kumpikaan ehtii sanoa mitään, Lunamielia kutsutaan. Mies hätkähtää ja huomaa Eseben juoksevan korppi mukanaan kohti häntä. Saul hätkähtää, Lunamiel vie käden tämän eteen kuin osoittaakseen, ettei tilanteessa ole mitään poikkeavaa.

Lunamiel! Sinä sait paluupostia”, Esebe kertoo ottaen korpilta pienen käärön. Lintu rääkäisee ja lentää hetkisen miehen yllä ennen kuin palaa takaisin metsään.
Näin pian?”
Tässä, lue se ja tule leiriin. Kyläläisesi pärjäävät täällä. Meillä johtajilla ja Marilianilla lienee asiaa sinulle sen jälkeen, kun tiedämme, miltä tilanne näyttää.” Esebe kävelee takaisin sanomatta enempää. Lunamiel jää seisomaan käärö kädessään ja häkeltynyt Saul vierellään puron laitamille.

Sinä lähetit kylään kirjeen?”
Kerroin Emeraldille, etten aio enää toteuttaa hänen sairaita suunnitelmiaan.”
Tuo onkin sitten varmasti iloinen kirje”, Saul nyökkää kääröön päin.
Jos et pistä pahaksesi, minä…”
Siitä vain”, Saul hymyilee ja kääntyy kannoillaan. ”Tule sitten myöhemmin kertomaan, voititko taistelusi. Vaikka kyllähän minä sen sitten näen.”
S –” Lunamiel on aikeissa lausua miehen nimen. Ymmärrys leviää hänen mieleensä kuin tumma verkko. ”Minä tulen. Tietenkin.” Jos sinä olet yhä olemassa silloin.

Viimeinen vilkaisu Saulin tummiin silmiin. Sitten mies on taas poissa ja Lunamiel kaksin parhaan ystävänsä kanssa. Kirje hehkuu vihaa, suurta raivoa siitä, mitä Lunamiel on mennyt tekemään. Emeraldin käsiala on koukeroista ja sotkuista, mitä enemmän sitä lukee, sitä maanisemmalta se näyttää. Viesti on hyvin selkeä. Emerald ei tulisi metsään edes henkensä uhalla. Lunamielia odotetaan takaisin, hänen päätöstään ei pidetä todellisena.

Lunamiel rusentaa kirjeen taskuunsa ja lähtee kulkemaan takaisin leiriin. Naurunpyrskähdys pakenee hänestä, kun hän ajattelee, kuinka Emerald on lukenut hänen kirjeensä silmien suurentuessa ja kehon jännittyessä.
Vai et sinä usko minun valintaani”, Lunamiel naurahtaa itsekseen. ”Sittenhän minun tarvitsee vain saada sinut uskomaan.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti