Ystävä

Minä tunnen ystävän, joka on aina kulkenut rinnallani. Ystävän, joka on usein painanut päänsä alas silloin, kun hänen olisi pitänyt nostaa se ylös. Olen nähnyt, kuinka hän käpertyy omaan kuoreensa, kohottaa muurinsa niille, joiden lämpökään ei riitä rikkomaan vuosien rakentamaa suojaa.

Minä tunnen ystävän, jonka suoja ei ole muuta kuin vankila. Hyiset kalterit ovat pitäneet häntä kiinni itsessään jo pitkään, jättäneet merkkinsä hänen ihoonsa. Minä olen katsonut vierestä, kuinka hän kiertyilee häkissään etsien paikkaansa, näkemättä omia kahleitaan.

Minä tunnen ystävän, jonka rinnalla olen kulkenut kaltereista huolematta. Ystävän, jota rakastan ehdoitta. Hänen rinnallaan en tunne minuuteni painoa, hänen sylissään itku saa olla juuri niin raakaa ja lohdutonta kuin sydämeni sanelee. Hänen hymyssään tunnen lähestyvän kevään, hänen naurussaan metsässä liplattavan puron. Minun ystäväni on taivaan kirkkain tähti, joulun pimeässä hehkuva liekki, kevään ensikukkanen.

Minä tunnen ystävän, joka ei ole vielä luovuttanut. Hänen kalterinsa eivät ole ikuiset, hänen pelkonsa ei seuraa häntä mustaan multaan. Minä tunnen hänet, olen ottanut hänen kätensä, kulkenut hänen vierellään kuin vertainen, kuin kuu, joka valaisee hänen yönsä.

Minä tunnen ystävän, joka on rohkeampi kuin kukaan, kenet olen tavannut. Ystävän, joka on minulle aivan kuin sisko, jonka kanssa olen jakanut kuuttomat yöt, ensimmäisen nauruni, yhteiset haparoivat askeleet tiellä, jonka loppu ei ole vielä lähellä. Minä tunnen hänet ja toivon, että rakkauteni valo kuljettaa hänet pitkälle, säteilee hänen iltoihinsa, silittää hänen selkäänsä silloin, kun en voi olla siellä. Minä toivon hänelle pelkkää hyvää.