keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Ensimmäinen

SV: seksin kuvailu
(Vanhempi teksti jo, viimein viitsin laittaa tänne :p)


Kajo on kietonut kätensä tiukasti kaulalleni ja jäänyt nauramaan rintaani vasten. Hän on kauttaaltaan lämmin ja rento minua vasten, eikä minulla ole koskaan ollut näin hyvä olla. Yksikään ajatus ei riepota minua väärään suuntaan, olemme vain me. Hänen läheisyytensä rauhoittaa pelkoni hetkeksi uneen. Kajon silittäessä selkääni ajattelen, kuinka paljon olemme jo yhdessä tehneet. Olemme vasta alussa, mutta hän kiemurtelee jo tässä vaiheessa allani kuin ei olisi koskaan saanut parempaa seksiä. Olen ollut paljaampi kuin koskaan, en ole ikinä paljastanut yhdelle ainoalle elävälle olennolle kaikkea sitä, jota en ole kyennyt sanoittamaan edes itselleni. Mutta kaiken sen Kajo on ottanut hellästi syliinsä, sillä sellainen hän on, maailman rakastavin ja pyyteettömin olento.

”Kajo…” kuiskaan silitellen hänen hiuksiaan. Ne tuoksuvat aina kukkasilta, rakastan imeä hänen tuoksuaan sisälleni. ”Kajo. Mehän olemme tehneet aika perinteisiä juttuja. Tuli vain mieleeni… tai siis…”
”Tahdotko, että sidon sinut? Tai kuristan?”
”En, hassu, vaikka voidaan siitäkin keskustella. Minä vain…” Nielaisen. Miksi tämä on niin vaikeaa? Mikä minua vaivaa?
”Ilta? Onko kaikki hyvin?”
”On. Tai siis…”
Hän katsoo minua suoraan silmiin. Niin kaunis. Viaton. Olen tahrannut hänet iäksi. Leikin, ettei se saa minua hillittömän kovaksi.
”Ota minut suuhusi. Pyydän.”

Kajo hätkähtää. Sitten hymy leviää hänen huulilleen, ja ajattelen, että hän on sittenkin paholainen, hän tekee tämän tahallaan. Julmuri. Tahdon sekä napata häntä tukasta että silittää.

”Pyydätkö sinä minua? Oi…”
”Kajo, minä…”
Kajo painaa huulensa omilleni ja hiljentää minut vaativalla, mutta pehmeällä suudelmalla. Hänen kätensä siirtyy hitaasti rintakehältäni vatsalle ja lanteille. Käsi pysähtyy haaroille, tunnustelee erektiota. Kajo hymähtää huuliani vasten.
”Vai sillä lailla…”
Tunnen, kuinka poskiani punottaa. Tämä on intiimimpää kuin koskaan kuvittelin, ja ajatuskin hänen huulistaan kalullani saa minut sekoamaan. En kestä tätä, en hetkeäkään enempää.
”Kyllähän minä voin, olen hyvä siinä, muistatko?”
”Senkin huora”, hymähdän.
”Sinun huorasi.”

Kiskaisen hänet aivan minua vasten, nuolaisen hänen kaulaansa ja jään hengittämään raskaasti häntä vasten. Kajo painaa pienen suukon poskelleni ja kumartuu suutelemaan ensin kaulaani ja rintakehääni, sitten vatsaani ja lanteitani. Hän tekee sen kuumeisella kiihkeydellä, ja minun on vaikea hengittää. Kun Kajon huulet tavoittavat maalinsa, tunnen adrenaliinin juoksevan suonissani. Päässä kohisee.

Olen hänen suussaan – 

Olen hänen – 

Koko kehossani tykyttää, minä kuolen, luoja, minä kuolen. Hän on niin paljon parempi kuin olisin osannut kuvitella. En ole koskaan ollut kenenkään suussa, pelkään tällaista intiimiyttä, pelkään sitä, että näkee ja maistaa minut niin läheltä, mutta hän on niin hyvä ja hänen huulensa niin pehmeät, että kuolen. Luoja, minä kuolen.

Rakas. Rakas – 

Hän osaa tehdä sen täydellisessä rytmissä, enkä tiedä, missä hän on sen oppinut. En haluakaan tietää. Hän on tässä, liikuttaa suutaan ja kieltään niin, että tulen hulluksi, ja hän erehtyy katsomaan minua silmiin. En kestä sitä, tunnen, että olen aivan lähellä, luoja, nyt jo, Kajo, miten sinä –

”Kajo… minä tulen ihan kohta… hilljennä vähän, ah, minä –”
Hän on niin huolellinen. En kestä tätä. Minun rakkaimpani. Tämä on enemmän kuin seksiä, tämä on minulle niin paljon enemmän, ja hän tietää sen.
”S-… saanko tulla naamallesi?”
Erotan nyökkäyksen.

Kajo päästää minusta irti, enkä pysty katsomaan. En ole koskaan saanut yhtä voimakasta orgasmia, koko kehoni säkenöi, hetken silmissäni näkyy pelkkiä tähtiä. Tämä kaikki ylittää ruumiini rajat, sinkoaa minut tasolle, jota en ole koskaan ennen tavoittanut. Kajo saa minut sinne. Yksin Kajo.

Kun katson alas, Kajo on polvillaan ja kasvot sotkussa. Minua punastuttaa niin rajusti, että vien käden poskelleni.
”Voi… oletpa sinä sotkuinen…”
Kajon hymy on niin kiitollinen, että minua itkettää. Mikä viettelijä. Hän tekee sen tahallaan, vannon sen. Kiusaa minua.

Kuljetan kättäni hänen kasvoillaan, pyyhin omaa spermaani, ja minua itkettää ja naurattaa, tilanne on niin valtavan absurdi ja kiihottava ja pelottava, kaikkea samanaikaisesti. Rakastan häntä. Rakastan niin sietämättömän paljon.

Kajo raottaa huuliaan, ja kuljetan vaistomaisesti sormeni hänen suuhunsa. Hän nuolee kaiken kuin olisi kiitollinen. En pysty tähän. Miten ihana. 

Kun Kajo nousee ylös, minä sieppaan hänet tiukkaan halaukseen. Hän silittelee hiuksiani, ja hänen naamansa on vieläkin sotkussa. Minä en kuitenkaan malta olla rutistamatta häntä vielä hetken. Minua itkettää, olen niin valtavan onnellinen, kun hän on tässä näin hellänä ja aitona.

Kiitos. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti