Teekupista hohkaa lämpöä kasvoille. Pitelen kuppia aivan vasten ihoa, lämpö tuntuu miltei hyväilyltä; joltakin hellän intiimiltä. Tee on hänen valmistamaansa ja tarjoilemaansa. Hän istuu ruusukupein katetun pöydän ääressä tyynesti ja katselee ainoalla silmällään ikkunasta ulos. Lasken kupin asetille ja sipaisen hellästi hänen helmiäisenvaaleaa kättään. Hän värähtää aavistuksen, minä hymyilen ja jätän käteni lepäämään hänen omalleen.
”Anteeksi. Säikähditkö?”
Hän hymyilee hellästi. Tällaisinakin hetkinä hänestä huokuva lämpö on niin suurta, että se kietoutuu peitoksi ympärilleni.
”Ei hätää.”
Painan sormeni hänen omiinsa. Hän sulkee ainoan silmänsä kuin herkistääkseen kaikki aistinsa kosketukselleni. Tällainen hän aina on. Hän tuntee kaiken minusta.
Juon teeni loppuun ja tunnen häntä katsellessani sellaista hellyyttä, että istuudun hänen syliinsä valkealle tuolille ja saan hänet naurahtamaan.
”Siihenkö te tulitte? Kesken teehetken.”
”Mä rakastan sua.”
Hetkeksi jokin täysin paljas täyttää hänen kasvonsa. Hän vetää minut tiukasti syleilyynsä ja painaa päänsä kaulakuoppaani, pitää sen siinä kuin pieni poika, jolta lämpö vietiin jo kauan sitten. Silitän hellästi hänen niskaansa, tunnen, kuinka hänen sydämensä sykkii minua vasten.
”Oon niin kiitollinen, että oot vielä siinä.”
”Minäkin olen.” Hän päästää matalaa ääntä, ja muistan jälleen, ettei hän ole ihminen. Hellyys painaa minut aivan liki.
”Ja siitä, että sä olet just tässä. Mun kanssa.”
Hän nostaa päänsä ja silittää pitkällä kynnellään poskeani, ja hänen ilmeestään näen, että sanat putoavat välillemme, emme saa niitä noukittua. Emme tarvitse niitä nyt, minä näen hänen kasvoiltaan kaiken. Painaudun suudelmaan ja tunnen, kuinka hän sulaa minua vasten. Lämpö sykkii hellästi koko kehossani.
”Haluan sua”, kuiskaan aivan hiljaa. Hän hymähtää kuin ei olisi kuulevinaan, joten toistan sen, sanon sen niin monta kertaa, että hän uskoo. Hänen katseensa käväisee ikkunassa, aistin hienoisen varovaisuuden hänen joka eleessään.
”Nyt heti?”
”Nyt heti.”
Hänen kurkustaan pääsee lempeä murahdus, kun hän vetää verhot kiinni ja nostaa minut sitten syliinsä. Hän kuljettaa minut pitkää shakkiruutulattiaista käytävää pitkin makuukammariin, sulkee oven ja laskee minut sängylle.
Puren hammasta, painan reiteni yhteen. Makuuhuone on tummanpunainen ja verhot raskaat ja mustat. Kaikki huoneessa tuntuu siltä, miltä toisiinsa kietoutuvat kehot tuntuvat.
Hän ei kuitenkaan painu vaativana päälleni, vaan istuutuu sängynlaidalle vaikeus eleissään. Hänen pitkät raajansa nököttävät mitään tekemättä aloillaan.
”Rakas… Ei hätää. Mä haluan sua niin paljon.”
Tulen aivan liki, painaudun hellästi hänen kylkeensä kiinni ja kiehnään. Hänen aistinsa ovat omiani tarkemmat, hänen täytyy tuntea, millaisessa tilassa olen. Teen lämpö elää yhä kehossani, mutta siinä on muutakin, paljon muuta. Hän tuo sormet kasvoilleni, suukotan rystysiä ja kohtaan hänen katseensa. Välillämme kipinöi, haarani kuumenevat häntä vasten ja hänen täytyy aistia se.
”Rakastan sua”, kuiskaan, ja se saa hänet ottamaan minut lähemmäs ja painamaan huuleni hänen omilleen. Hän on hellä, mutta tahdon enemmän, tahdon hänet kokonaan. Hän työntää minut hellästi sängylle ja suukottaa kaulaani. Toinen käsi hapuilee reisien sisäpintaa saaden minut inahtamaan.
”H-hei… ah… haluan sut. Mun sisään.”
”Rakas, tiedättehän te, että –”
”Kulta. Sun sormi. Kynnet ei haittaa.”
Hän näyttää minulle toista kättään, etusormen kynsi on kynitty kokonaan pois. Minun vatsanpohjassani viiltää.
”Et kai sä… ”
”On minusta ennenkin osia irrotettu.”
”Rakas!” minä parahdan ja vedän miehen kokonaan päälleni. Kiedon käteni hänen ympärilleen ja silitän. Painan pieniä suudelmia hänen poskelleen ja korvanlehdelleen, silitän ja hellin.
”Rakas sun ei koskaan, koskaan tarvitse enää…”
”Teidän vuoksenne.”
”Eikä sun tarvitse teititellä mua.”
”Jos niin tahdotte.”
”Kulta rakas.” Painan suudelman hänen huulilleen. ”En halua sun tuntevan oloasi alemmaksi. Me ollaan tässä yhdessä. Vertaisina. Saisinko?”
Vien kättä alemmas, kohti sitä kohtaa, josta ihmisten julmuus on häntä leikannut. Hänen ilmeensä käy pieneksi, mutta hän nyökkää ja huokaisee. Tunnen kämmenelläni, mistä arpi alkaa. Silitän sen reunaa, hyväilen hellästi painaen samalla suukkoja hänen kasvoilleen.
”Ei hätää”, kuiskaan. ”Oon tässä ja haluan sua… Sä oot niin kuuma.”
Hivutan kättäni ylemmäs, silitän vatsan pehmeää kaarta ja annan käteni upota sen tuntuun. Hän ei kestä enempää, hän painuu tiukemmin päälleni ja suutelee jo kovemmin. Hänen kynnetön sormensa silittää reisiä, tuntee kuumuuden niiden välissä ja antaa itsensä sille.
Hänen allaan minulla ei kestä kauaa tulla. Me makaamme hikisinä punaisilla lakanoilla, kiedon käteni hänen ympärilleen ja ajattelen, miten kauniilta hän näytti, kun katseli ikkunasta ulos teehetkellämme. Painan pääni hänen kaulalleen, imen hänen turvallista tuoksuaan sisääni.
”Oot niin kuuma… Kiitos. Rakastan sua.”
Hänestä pääsee murahdusta muistuttava naurahdus.
”Vai että kuuma…”
”Ihanin kaikista. Oot niin kaunis mulle, sä et ymmärrä. Rakastan sua.”
Hän on niin pienenä ja hellänä ihoani vasten, että tunnen, kuinka sanani asettuvat häneen. Kiitollisena hän kiehnää vieressäni, silitän häntä ja painun aivan liki.
”Mä karkaan vielä sun kanssa naimisiin.”
Hänestä pääsee hellä tuhahdus. Suljemme silmämme, painumme vasten. Tässä meidän on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti