Luku 32: Ystävät (Ria)
Sisään asteleva nainen on tuttu. Kasvoja vilisee mielessäni, yritän yhdistää nämä hymyileväiset, pyöreät kasvot johkin. Nainen on kaunis, mutta niin on moni muukin näkemäni ihminen. Kiroan muistiani, sillä en kykene muistamaan, missä olen nähnyt hänet. Jopa nimi kuulostaa tutulta. Olivia.
”Moro, moro. Tulinko keskeyttämään jotain? Kukas tää on? Kiva tukka”, Olivia aloittaa pudottamalla syliini niin paljon sanoja, etten pysy perässä.
”Ria. Olen Ria. Hei.” Olen yllättynyt siitä, että ehdin ja osaan esitellä itseni.
”Heissan, Ria, mistäs sä olet tänne ilmestynyt? Helios ja Lea, onks tää jokin uusi kandidaatti? Nice.”
Olivia puhuu niin paljon, etten pysy perässä. Helios ja Lea yrittävät selittää tilannetta Olivialle parhaansa mukaan samalla, kun minä tuijotan Oliviaa niin kiinteästi, että se varmasti jo häiritsee. En vieläkään keksi, missä olen hänet voinut tavata. Samanlainen piinaava tuttuus kuin Helioksessakin.
”Kiva tutustua, mä oon tosiaan Olivia”, Olivia sanoo hymyillen minulle leveästi. Tällaisia ihmisiä en ole koskaan osannut lähestyä, heissä sädehtii niin paljon, että se miltei sokaisee. ”Mä ja Helios ollaan vanhoja tuttuja, pyörittiin ennen samoissa porukoissa ja päädyttiin….”
Sädehdintä lakkaa kuin leikkaamalla.
”No, päädyttiin takaisin samoihin porukoihin.”
Minkä jälkeen? Kansansurmanko? Säpsähdän, kun ajattelen sitä. Mieleeni tunkee pakotettuna kuvia räjähtäneistä ruumiista. Poskelle sulaneita silmiä ja levittyneitä sisuskaluja.
”Onko kaikki hyvin?” Helios ennättää kysymään.
”Joo… On. On.”
”Onks… Helios, onks hän täällä?” Olivia kysyy.
”On Jaron täällä, Ria tietää hänestä jo.”
”Oho, okei. Sä olit nopea. Mikäs siinä. Mä käyn moikkaamassa Jaronia, jatkakaa. Tuun kohta takas.”
Olivian mentyä Helios tulee lähemmäs ja puhuu madalletulla äänellä.
”Me kuuluimme molemmat Olivian kanssa Medean kapinaan. Luotimme häneen kaikkemme. Ja Olivia…” Helios huokaisee. ”Olivia oli suhteessa Medean kanssa. Se on kuin avohaava, hän ei mieluusti toivo sitä otettavan puheeksi. En tiedä, toipuiko hän siitä koskaan.”
Minä osaan tuttuun tapaani vain nyökkäillä. Vilkaisen Olivian perään aivan kuin voisin nähdä häivähdyksen hänestä vielä hänen mentyäänkin. Ajattelen naista hurjan kuningattaren syleilyssä. Käteni alkavat täristä. Millainen haava sen täytyykään olla kantaa. En pysty edes kuvittelemaan sitä.
”Me olimme ystäviä enenkin, joten olemme saaneet paljon tukea toisistamme.” Helios hymyilee. Lea hänen vieressään istuu aivan hiljaa. Helios pörröttää tytön tukkaa yllättäen. ”Ja Lea tässä on meidän uusi löytömme. Yritämme kovasti tukea kaikkia niitä, jotka ovat jääneet systeemin ulkopuolelle. Meno tuolla ulkona on käynyt ihan hulluksi. Sinä varmaan tiedät.”
Nyökkään hiljaa.
”Entä Jaron?” uskaltaudun kysymään.
”Mitä Jaronista?”
”Kuinka hän pärjää? Jos hänet löydettäisiin…”
”Ei löydetä.” Helioksen äänessä on ensimmäistä kertaa jäätä. ”Minä pidän hänet turvassa kaikelta.”
Nyökkäilen jälleen. Helios tuntuu täysin omistautuneelta miehelle. Kaikki siinä saa minut ajattelemaan Alvaa. Hänen jännittyneitä lihaksiaan ja intensiivisiä ruskeita silmiään.
”Toistaiseksi me olemme tyytyneet vain auttamaan ja tukemaan toisiamme, mutta me todella tarvitsisimme suunnitelman, jolla purkaa nykyinen systeemi”, Helios huokaa.
”Meidän eliniän aikana tohon paskaan ei tulla saamaan muutosta, mutta pakkohan sitä on jotain tehdä. Me ollaan käytännössä siis porukka, joka ei tahdo jumittaa paikallaan, mutta joka vierastaa perinteistä kapinaa. Johan sen idea on mennyt vähän pilalle”, Lea mutisee.
”Yhtäkään kapinaa me ei täällä enää katsota, ei ainakaan siinä mielessä kuin aikaisemmin”, kuuluu Olivian selkeä ääni tavaroiden takaa. Olivia rämpii takaisin keittiöön. Jaronia ei näy.
”Oliko Jaronilla kaikki okei? Haluaisiko hän liittyä seuraan? Ria tietää jo”, Helios sanoo silmät tuikkien. Hänen tapansa puhua miehestä lämmittää rintaani. Voin kuvitella, kuinka Helios on sulanut kiinni entiseen kuninkaaseen saatuaan tietää totuuden kaikesta.
”Ei tällä kertaa, se sanoi, että sen pitää levätä”, Olivia sanoo ja asettuu nojailemaan keittiötasoon.
”Ota kahvia. Sitä on tuolla”, Helios nyökkää.
”Jees, kiitti.”
”Eli toisin sanoen, kerrataanpa – te olette porukka, joka tahtoo pitää huolta täkäläisistä näinä vaikeina aikoina?” pistän väliin.
”Joo, about, ja meillä on hallussa koko fucked up totuus siitä, millainen tän maan nykyinen kuningatar on. Tarkoitan tällä sitä, että meillä on Jaron. Valheita riittää. Valtio on valehdellut meille kaikesta. Juttu on vaan siinä, että mitä väliä sillä on, kun valtio on kokonaisuudessaan läpimätä ja Avenuen paska on levittäytynyt tänne saakka. Isoin kiho on nyt Vesta, ja Vesta on Medean pikku sylikoira.” Olivian äänessä ritisee jää, kun hän sanoo entisen rakastettunsa nimen.
”Eli teidän mielestänne se ei auta, vaikka ihmisille kertoisi totuuden tuplakuninkaasta ja koko siitä valheesta, joka Medean kapina oli? Kyllähän he tietävät, että se oli ansa, vaikka eivät kuninkaista tiedäkään.”
”Tyypit tietää, että Medea on perseestä”, Lea huokaisee. ”Ei sillä ole väliä, vaikka ne tietäis vielä Jaronistakin. Niiden viha sammui, kun ne sai uuden ihmisen, jota vihata.”
”Ja Vestasta on tullut vielä entistäkin pelottavampi nyt, kun on selvää, että se tanssii Medean pillin mukaan”, Helios sanoo. ”Tiedät Ria varmaan, että on olemassa sakkia, joka on aidosti Vestan takia sitä mieltä, että nykyinen hallinto on ihan okei ja on tosi söpöä ja freesiä suorittaa kansanmurha ja selvitä siitä. Mitä yhden miehen kiduttaminen niille siinä vaiheesa enää painaa? Ei yhtään mitään. On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita katsomaan mitä tahansa läpi sormien, jos joku käskee heitä tekemään niin.”
Lasken osasia hiljalleen yhteen päässäni.
”Eli mitä teidän mielestä täällä tarvittaisiin? Vesta pois?”
”No, sekin”, Olivia sanoo kahvikuppi kädessään.
”Ja?”
Kaikki kolme vilkuilevat toisiaan ja ovat pitkään aivan hiljaa.
”Me tarvitsemme Alvan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti