Sinä olit täynnä ristiriitoja. Yhtenä hetkenä halusit minut lähellesi, tunnuit suorastaan vaativan sitä. Tahdoit minun pitelevän sinua loputtomiin ja minä pitelin, koska en tiennyt mitään kauniimpaa kuin se, miltä näytit ollessasi niin pieni ja herkkä sylissäni.
Minulta kesti pitkään ymmärtää, että sinä pelkäsit. Sinä pelkäsit sitä, että rakastaisin sinua. Et ollut koskaan osannut ottaa sellaista vastaan, et ymmärtänyt ihmisiä ja heidän tunteitaan. Olit eristänyt itsesi ihailun verhon taa. Et koskaan kutsunut minua sinne, mutta minä opin hiljalleen näkemään, mitä et halunnut kenellekään näyttää.
Sinä olit niin kaunis. Hiljalleen minä ymmärsin sinun ristiriitojasi, käsitin, miksi yhtenä hetkenä halusit minut lähelle ja seuraavana vihasit sitä, että katsoin sinua niin lempeästi. Sinun pelkosi teki sinusta inhimillisen. Minä lakkasin pelkäämästä sitä, mitä välillämme tapahtui, kun näin sinut ensimmäistä kertaa sellaisena kuin sinä olit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti