Luku
12: Avuttomuuteen
Huoneeseen
vetää. Sen tuntee ikkunanpuoleisella kyljellä. Joku astuu sisään,
lisää ilmavirtausta. Keho on mittari, tarkin havainnointiväline.
Se kykenee aistimaan paljon lyhyessä ajassa. Seuraavaksi kuuluu
kahahduksia, joku laskee jotakin pöydälle, joku istuu viereen,
vetää tuolin ja asettaa kädet sängylle. Senkin saattaa kuulla ja
tuntea. Havaita pimeyden keskeltä.
Lirin
silmiä aristaa, hän tuntee siteen niiden yllä. Hän ei uskalla
avata niitä tietoisuuteen herättyäänkään, koska pelkää, ettei
siteiden alta kuultaisikaan valoa. Vieressä istuva henkilö
hengittää syvään. Lir on lähestulkoon varma, että se on hänen
vaimonsa. Hän toivoisi sen olevan kuka tahansa muu.
”Huomenta,
teidän korkeutenne”, Anesidoran pehmeä ääni toivottaa Lirin
tervetulleeksi takaisin maailmaan. Uuteen maailmaan.
”Miksi
sinä...” Kivun aalto sumentaa tajunnan, Lir ei saa loppua ulos.
Kipu lähtee silmistä, mutta se vaikuttaa koko kehoon.
”Miksi
tämä tapahtuu, niinkö?” Naurahdus. Lir ei muistanutkaan sen
olevan noin kylmä. ”Se ei ole toistaiseksi tärkeää. Se tulee
selviämään sinulle vielä pian. Nyt sinulla on tärkeämpiä
asioita mietittävänäsi.”
”Olitko…
olitko sinä mustasukkainen? Sitäkö tämä on?” Kipu sekoittuu
suruun, keho ei ole enää varma, mitä se tuntuu. Kaikki on mustaa.
Lir on varma, että on avannut jo silmänsä, muttei vieläkään näe
mitään. Voi tähtien nimissä, hän ei näe mitään, miksi maailma
on musta? Paniikki saa pulssin kohoamaan, suusta pääsee korahdus.
”Mustasukkainen?”
Nyt jo suoraa naurua. ”En, en tosiaan. Tekisinkö minä tällaista
niin pienestä syystä?”
Tekisit.
Tekisit sinä. Lir ei saa sitä
ulos.
”Nyt,
teidän korkeutenne, te mietitte, miten aiotte järjestää
tilanteen.”
”Kansa
ei saa...” Lisää paniikkia. Silmät eivät näe, mutta mieli osaa
kuvitella kansalaisten ilmeet, kun he kuulevat kuninkaansa
menettäneen näkökykynsä. Kuinka kukaan haluaisi seurata sellaista
johtajaa? ”Kenellekään ei kerrota. Ei kenellekään.”
”Tietenkään
ei, sanoinhan sinulle jo, että sinä olet liian ylpeä kertoaksesi.
Etkä sitä paitsi voisi enää johtaa… Nyt sinun tehtäväksesi
jää miettiä, miten haluat menetellä. Hankitko henkivartijoita
ympärillesi, komennatko ihmisiä varjoista? Kunhan pysyt hiljaa
sokeudestasi.”
”Pelkäätkö
sinä, että paljastan sinut?”
Lir
kuulee Anesidoran vaihtavan asentoaan. ”En pelkää”, hän sanoo
hiljaa, ”tiedän, ettei ylpeytesi riittäisi kertomaan, että
Wainwright päihitti sinut. Et hyötyisi kertomisesta mitään,
joutuisit ottamaan uuden vaimon.”
”En
minä –”
”Tismalleen,
kuninkaani, tismalleen. Nyt sinä vain päätät, mitä teet.”
Mieleen
tulvii ainoastaan kauhukuvia, Lir ei pysty toimimaan rationaalisesti
niiden pohjalta. Sitä paitsi kipu vangitsee hänet sänkyyn, hän ei
usko kykenevänsä nousemaan vielä useaan päivään. Paniikki
tasaantuu jättäen tilalle pelkkää mustaa tyhjyyttä. Pelko
käpertyy kasaksi Lirin vatsanpohjalle ja jää odottamaan sopivaa
hetkeä repiä tiensä ulos.
”Minä
en voi toimia pitkään aikaan”, Lir kuiskaa, ”jonkun täytyy…
jonkun täytyy huolehtia Annorlundasta sillä välin. Sotasuunnitelma
on kesken. Lilith Ashworth on vielä täällä. Villit… Villit
voivat hyökätä koska tahansa.”
”Aivan,
kuninkaani, aivan.”
”Sinun
täytyy huolehtia kansasta sillä välin, kun minä… toivun. Kun
keksin, mitä teen.” Ja hetkessä Lirin mieli täyttyy
ymmärryksestä. Anesidora saa valtaa tätä kautta. Tottakai hän
saa. Sitäkö hän on halunnut alusta lähtien?
Hetken
ajan Lir ajattelee, että Anesidora tekee kaiken tämän
syrjäyttääkseen Lirin. Sitten hän ymmärtää paremmin – ei
valta kuitenkaan jäisi Anesidoralle niin kauan, kun Lir olisi
elossa. Ja hän jos kuka tietää, että Anesidora olisi kyennyt
järjestämään hänen kuolemansa, jos olisi niin tahtonut. Kyse ei
voi olla siitä, että hän tahtoo valtaa itselleen. Kun Anesidora
vaihtaa hiljaa sidettä hänen silmilleen, hän uskoo näkevänsä
kokokuvan. Siinä hetkessä on kaikki olennainen. Avuton mies
makaamassa sängyssä, nainen hänen ylleensä kumartuneena. Miehen
ainoana keinona selviytyä. Anesidora
on tehnyt Liristä riippuvaisen hänestä.
Huuto kuolee Lirin kurkkuun ennen kuin ehtii
päästä ulos.
*
* *
Uutinen
sairaana olevasta kuninkaasta leviää käytävillä. Kuiskauksia,
hämmennystä, pelkoakin. Aamuun aikaisin herännyt Lysander
käyskentelee Sea’s Endin käytävillä ja kuuntelee. Veljeään
hän ei ole tavannut koko aamuna, ja hämmennys löytää tiensä
hänenkin sisimpäänsä. Lirkö muka sairaana? Näin yllättäen?
Lysander ei niele sitä purematta. Kukaan ei kuitenkaan pääse
näkemään kuningasta. Keinottomuus jyskyttää ohimoilla, ärsyynnys
leviää. Lysander ei ole tottunut siihen, että häntä kielletään.
Valtaistuinsaliin
hänellä on sentään pääsy. Lumisen Lyran päälle ei tänään
paista aurinko, vaikka aamupäivä on pian vierähtämässä päivän
puolelle. Suuren salin toisessa päässä hopeaistuimella istuu
Anesidora. Suurempi istuin kirkuu tyhjyyttään. Lysanderista tuntuu
aina yhtä pahalta nähdä hopeaiset istuimet. Niiden tulisi olla
Laygoldien kultaiset, mutta yksikään aiemmista Laygoldin
kuninkaista ei ole käyttänyt Annorlundan varoja niiden uusimiseen.
Lysander ei ymmärrä syytä moiseen säästelyyn, kun maan tuotot
ovat kuitenkin olleet koko Laygoldien johtokauden ajan suuremmat kuin
menot.
Sillä
vaikka Wainwrightien ja Laygoldien välillä olisi ollut kuinka
vanhoja kiistoja ja vihanpitoa, edes Cassiopeiaan ajetut Wainwrightit
eivät voi kieltää, etteivätkö Laygoldit ole olleet hyviä
hallitsijoita. He ovat kenties hyvin
mustavalkoisia hallinnassaan, mutta saavat sentään asioita
aikaiseksi. Heidän maailmankuvaansa sopivia asioita.
”Teidän
korkeutenne.” Lysander kumartaa kuningattarelle.
”Hyvää
huomenta, Lysander”, Anesidora tervehtii. ”Mitä asiasi koskee?”
”Tahtoisin
tiedustella veljeni kuntoa.”
”Kuningas
on päässyt sairastumaan yön aikana, mutta se menee pian ohi”,
Anesidora sanoo. Hänen äänensä ja ilmeensä on vakaa, mutta
Lysander ei usko sanaakaan. Hän ei usko naisia, jotka ovat häntä
ylemmässä asemassa ja joiden viimeisen päälle kiillotetuista
kruunuista hän kykenee näkemään naamansa. Lysander
tietää, ettei kukaan tahdo sanoa suoraan, mitä koko maata
hallitsevalle henkilölle on käynyt.
Kesken
tiedustelunsa Lysander havahtuu yllättävään tyhjyyteen sisällään:
häntä ei oikeastaan kiinnosta. Häntä harvemmin kiinnostaa mikään
hylättyjen maiden ulkopuolinen. Missään vaiheessa hänellä ei ole
ollut tarvetta myrkyttää hallitsijoiden korvia tai saada heitä
toimimaan tahtonsa mukaan, häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta maan
tilanne lainkaan. Kunhan hän vain saa olla rauhassa hylätyillä
maillaan.
Lysander
kiittää kuningatarta tämän tiedoista, kumartaa ja poistuu
paikalta. Hän astelee Sea’s
Endin merenpuoleista käytävää pitkin pois valtaistuinsalista ja
pysähtyy hetkeksi ihailemaan merinäkymää, joka avonaiselta
käytävältä aukeaa. Sen toinen puoli on kokonaan auki, prameat
kaiteet estävät tippumisen. Merinäkymä
on upea, turkoosit laineet kuljettavat laivoja
takaisin kotiin. Ajatus matkustamisesta ei miellytä Lysanderia,
mutta hän antaa hetken ajan merituulen leikkiä korpinmustilla
hiuksillaan. Tuuli puhaltaa suoraan kasvoille, hyväilee hetken ja
jatkaa matkaansa. Niin jatkaa Lysanderkin. Hän toteaa visiittinsä
Sea’s Endissä olevan päätöksessään, sillä Lirin yhtäkkinen
sairastuminen estää häntä kommunikoimasta veljensä kanssa
mahdollisesta sodasta.
Lysander
on helpottunut. Häntä ei huvita puhua sodasta, ellei ole pakko. Jo
nimensä mukaan hylättyjä maita sota tuskin paljon koskisi. Lähes
huoleton Lysander astelee käytävän päähän, palaa takaisin
sisälle linnaan ja etsii portaat, jotka johtavat hänen ja Veronikan
huoneeseen. Olisi aika palata kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti