Kirkkain tähti: luku 68

Luku 68: Taivas ylläsi

15 vuotta myöhemmin

Huuto kaikuu Altairin havupuiden seassa. Joukko nuoria metsästäjäoppilaita juoksee puitten lomassa ja nauraa, kun huuto vain voimistuu. Huudon seasta erottuu nimiä, mutta nuorikot eivät lopeta juoksemista vaan jatkavat yhä vain eteenpäin, kunnes saapuvat vanhan kuopan kohdalle. Osa heistä tietää, että sitä kutsuttiin ennen heidän syntymäänsä Begger’s Holeksi, mutta kuopan muovauduttua kulkureitiksi sen nimeä ei enää käytetä. Metsästäjäoppilaat istuvat kuopan reunalle ja heiluttelevat jalkojaan sen reunalla.

Kun huuto ei lopu, yksi oppilaista nousee ylös ja haroo kirkasta punaista tukkaansa. Tytön silmät ovat siniharmaat, naama pisamainen ja lyhyet hiukset niin tuuheat, että ne näyttävät pieneltä liekkimereltä tytön siropiirteisten kasvojen reunoilla. Hänen ilmeensä vaikuttaa nyrpeältä, kun hän kuulee nimeään huudettavan jälleen kerran.

”Siria, sinun kannattaa mennä ennen kuin isäsi suuttuu sinulle ihan kunnolla”, yksi muista lapsista toteaa ja nyrpistää naamaansa demonstroidakseen tytön isän mahdollista reaktiota.

”Äh, ei isä koskaan suutu kunnolla. Se jaksaa valittaa kaksi minuuttia siitä, että jätin kanin luut ja osan nahasta keskelle lattiaa, ja sitten se taas hymyilee. Sellainen se on.”

”Sinun isäsi on kuitenkin meidän mestarimme, taisteluissa tosi pelottava.”

Tyttö nyökkää virnistäen. ”Niin onkin”, hän myöntää, ”mutta ihan pehmeä se minulle on. Ja äidille. Onneksi ette ole näkemässä.”

Muut lapset katsovat Siriaa tietäväisinä. ”Siinä sinä olet oikeassa.”

Sirian nimeä huudetaan vielä kerran, ja silloin tyttö pinkaisee juoksuun. Hän juoksee paljain jaloin kesäisen metsän poikki varoen astumasta tärkeiden yrttien päältä. Lopulta hän päätyy leiriin, jossa on päiväsaikaan paljon elämää. Monia metsästäjiä on lähdössä kouluttamaan nuorempia, osa on leirinuotion äärellä paistamassa ruokaa syöntikelpoiseksi.

Päärakennuksen portailla seisoo Frej Darehawk, jonka katse on kiinnittynyt paljasjaloin juoksevaan tyttäreensä. Frejn kulmat ovat kurtistuneet. ”Siria Veronika Darehawk! Minä kuulin, että olit kieltäytynyt menemästä tänään harjoituksiin.”

Sirian silmät laajenevat, kun tyttö ymmärtää, ettei kyse ollutkaan räävitystä jäniksestä. Sitten hän nostaa päänsä ylös ja tuhahtaa. ”En minä joka päivä millään ehdi!”

”Ehdi?” Frej kohottaa ääntään. ”Sinusta ei tule metsästäjää tuolla menolla.” Frej kuulee omassa äänessään jylhän soinnin, jota ei ole kuullut yli viiteentoista vuoteen. Ian Darehawkin tapa puhua alaisilleen löytää tiensä ensimmäistä kertaa Frejn omaan ääneen. Hän ei halua kuulostaa edesmenneeltä sedältään alaistensa edessä.

Koska Sirian ylpeät kasvot eivät anna periksi, Frej astelee alas portaita ja kaappaa tyttären syleilyynsä. Ennen kuin Siria ehtii väistää, hänen isänsä on jo nostanut tytön käsivarsilleen. Siria alkaa kirkua, kun Frej suukottaa tätä poskelle.

”Isä, lopeta, sinun parransänkesi kutittaa! Ota se pois!”

Frej alkaa nauraa, mutta nauru hyytyy nopeasti, kun tuttu ääni kommentoi tilannetta muutaman metrin päästä.

”Frej, olen tyttäremme kanssa aivan samaa mieltä. Sänki on kamala.”

Kaunis nainen, jolla on symmetriset kasvot ja lyhyet ruskeat hiukset, astelee kahden muun naisen kanssa riistaa olkapäillään. Kaunista naista seuraavat Ramona ja Arra, kummallakin muutamia jäniksiä matkassaan. Ramonan valkoiset hiukset ovat kasvaneet olkamittaisiksi ja hänen erikoiset silmänsä säihkyvät kirkkaammin kuin koskaan. Kaksikon mukana saapuva Arra puolestaan on palmikoinut tummat hiuksensa. Hänen kasvoistaan on tullut kauniimmat kuin koskaan. Sokeaa silmää ympäröivä arpi on haalistunut, hienostuneet poskipäät korostuvat.

”Äiti!” Siria kiljaisee ja potkii tiensä pois isänsä käsivarsilta. Hän ryntää halaamaan ruskeahiuksista naista vyötäisiltä. Nainen pörröttää Sirian hiuksia ja pukkaa tätä kevyesti olkapäähän.

”Hei vain, riiviö”, nainen mutisee, ”kuulin sinun jättäytyneen pois harjoituksista.”

”Arra-täti, sinäkö kerroit minusta?” Siria älähtää suun auetessa suureksi. ”Vai Ramona? Sinäkö?”

Arra pudistaa päätään, joskin muistaa huomauttaa, ettei hän ole mikään täti jo kymmenen kesää nähneelle Sirialle. Ramona puolestaan hymyilee varovasti. ”Tänään oli minun vuoroni harjoitella kanssasi, mutta sinua ei kuulunut.” Sirian alkaessa protestoida Ramona pyöräyttää silmiään Frejlle.

”Minä puhun hänen kanssaan”, Sirian äiti tarjoutuu.

”Ei, Sybil, se taitaa olla minun tehtäväni”, Frej huokaa. Hän astelee lähemmäs rakkaimpia naisiaan ja painaa pienen suudelman vaimonsa otsalle. ”Älä huoli, en huuda hänelle. Paljoa ainakaan.”

”Sinun pitäisi”, Sybil huomauttaa ja kietoo kätensä aviomiehensä ympärille. Kun Sybilin kädet sivelevät Frejn pitkää, kapeaa selkää sekä oranssia palmikkoa, Arra ja Ramona tietävät, että heidän on aika poistua paikalta ja jättää Darehawkit yksinään.

Frej kuitenkin huikkaa vielä kaksikon perään: ”Onko idästä kuulunut mitään? Kuningattaren käskyn mukaan itään pitäisi lähettää enemmän metsästäjiä, siellä on ollut levotonta lähiaikoina.”

”Emme ole kuulleet mitään, mutta voin lähettää osan ryhmästäni sinne seuraavaksi yöksi”, Arra vastaa. Jostain syystä idästä tulee hänelle mieleen vain se hetki, kun hän houkutteli Frejn pois Mizarin portilta ja mahdollisti hyökkäyksen Ashworthien kimppuun. Monikaan ei enää edes muista Ashwortheja, yksikään uusi metsästäjäperheisiin syntynyt lapsi ei tiedä mitään kuluneista sodista. Arran mielestä se on siunaus. Nyt, kun metsästäjien on mahdollista pariutua ja hankkia lapsia, hänestä lapset saavat riittävän tarkan kuvan elämästä pelkästään elämällä metsässä.

”Kuningatar saattaa olla vain entistä hermostuneempi nyt, kun hänen poikansa on vihdoin täällä”, Frej toteaa, ”mutta tarkastetaan idän tilanne silti. Ja Ramona, olisitko niin ihana ja valmistaisit ne jänikset illaksi? Päivällisen valmistajat lienevät kohta valmiita, mutta en ole vielä jakanut illan ruokavuoroja.”

Ramona nyökkää. Frejn kunnioittava tapa puhua hänelle on tarpeeksi. Se oikeuttaa elämän metsässä, se oikeuttaa elämän omaa tahtoa omistavana henkilönä. Ihmisenä. Ramona astelee sisälle toisen ryhmän rakennukseen jänikset olaltaan riippuen.

Arra puolestaan siirtyy ensimmäisen ryhmän rakennukselle ja alkaa koota ryhmää idän portille. Frej jää perheensä kanssa seisomaan päärakennuksen eteen. Siria näyttää tylsistyneeltä, mutta sekä Frej että Sybil tietävät, että heidän tyttärensä on kuunnellut tarkasti joka sanan. Siriaa kiinnostaa maailman asiat, erityisesti Lyraan ja Sea’s Endiin liittyvät. Tyttö ei ole koskaan päässyt näkemään suuria kaupunkeja, ja tarinat niistä esittäytyvät hänelle loistokkaina.

Frej suukottaa vaimoaan vielä kerran otsalle, tarttuu sitten tytärtään kädestä ja lähtee viemään tätä kohti harjoittelusalia. Frej on joutunut pitämään naurettavan vähän isällisiä puheita Sirialle. Yleensä Sybil hoitaa saarnaamisen. Muistot oman isän saarnoista ja teoista palaavat mieleen, kun Frej tyttärineen pääsee vihdoin harjoittelukentälle. Tähän aikaan päivästä kukaan ei ole taistelemassa, kesäinen aurinko sirottaa säteensä aukealle. Frejn käsi hakeutuu tahtomattaan haukkakaulakorulle.

”No niin, nyt sinä huudat. Anna tulla sitten. Olen taas niin huono tytär.”

Frej huokaisee syvään. ”Siria rakas, minä en aio huutaa sinulle.”

Tytär kohottaa kulmiaan. ”Ai? Mitä me täällä sitten teemme?”

”Minä haluaisin, että sinä kerrot minulle, mitä näet juuri nyt.”

Siria näyttää hämmentyneeltä, mutta katselee lopulta kesäistä taisteluaukiota edessään. Kukat verhoavat sen reunoja, tasaisesta maasta erottuu vahvoja jalanjälkiä. Linnut laulavat kilpaa puissa, metsä verhoutuu ääniin.

”Minä näen kodin”, Siria vastaa lopulta. Hän katsoo muualle kuiskatessaan pienen anteeksipyynnön vastauksensa jälkeen. ”Minun olisi pitänyt mennä niihin harjoituksiin tänään, Ramona odotti minua ihan turhaan.”

”Kerro minulle, mitä koti sinulle merkitsee”, Frej sanoo sivuuttaen anteeksipyynnön. Sen aika ei ole aivan vielä.

”Tätä paikkaa, tätä ihanaa metsää. Kavereita, harjoituksiakin joskus. Ne ovat vain niin työläitä.” Siria huokaisee. ”Ja tietysti sinua ja äitiä. Ja Arraa. Ramonaakin useimmiten, ja Emil-setää.” Frej värähtää kuullessaan Emilin nimen tyttärensä huulilta. Hän ei koskaan totu siihen, että entisenä Marfilina hänen vaimonsa on sukua paitsi Mizarin nykyiselle herttuaparille, myös Emilille. Sybil on tämän vanhempi sisar. Frej ei anna itsensä tottua siihen tosiasiaan, että hänen tyttärensä on sukua Emilille. Sen sijaan hän aikoo käyttää asiaa hyödykseen aina, kun vain voi.

Lopulta Frej nyökkää hyväksyvästi Sirian vastaukselle ja sivuuttaa inhottavan tosiasian. ”Minä tiedän, että harjoitukset saattavat tuntua sinusta tylsiltä tai työläiltä. Mutta tiedätkö mitä, pikku riiviö?”

Siria tuijottaa isäänsä tuikeasti kuultuaan epätoivotun lempinimen ja kohauttaa hartioitaan.

”Siihen tottuu. Ja siitä oppii joskus jopa pitämään.” Frej kumartuu tyttärensä tasolle ja katsoo tätä suoraan silmiin. Auringon läiskät tanssivat Sirian harmaissa silmissä, kun tämä vastaa isänsä katseeseen. ”Sinä tulet vielä rakastamaan taivasta, jonka alla astelet.”

Lause saa Frejn muistamaan kivuliaan tarkasti sen, miten monta vaihetta hänen itsensä on täytynyt käydä läpi oppiakseen rakastamaan tähtiä päänsä päällä. Isän sanat saivat todellisen merkityksensä sodassa ja sen jälkeen. Silloinkin, kun Arra avasi suunsa tässä samaisessa paikassa ja kertoi hänelle siitä, mitä Veronika oli tehnyt. Frej ei koskaan anna sisarelleen anteeksi. Ei tämän tekoa eikä sitä, että hän kuoli ennen kuin ehti kertoa. Ja silti Frej itkee vieläkin siskonsa kuolemaa. Sellaisena elämä hänelle on vain päättänyt esittäytyä; epäoikeudenmukaisena, mutta aina yhden hymyn ja muistolle vuodatetun kyyneleen arvoisena.

Hayes ja Veronika eivät ole menettäneet hohtoaan siitäkään huolimatta, mitä Frej on saanut tietää. Hän kaipaa silti isäänsä ja siskoaan vierelleen. Varsinkin silloin, kun hän näkee Sirian katsovan häntä aivan kuin Veronikalla oli tapana. Tai silloin, kun Frej pääsee lausumaan isänsä hänelle antamia oppeja tyttärelleen.

Juuri nyt Frej näkee, miten Siria prosessoi sanoja mielessään. Tyttö heiluttelee paljasvarpaisia jalkojaan ja nyökkää lopulta. ”Minähän rakastan sitä jo nyt”, hän sanoo lopulta hiljaa ja hymyilee isälleen. ”Ei sinun tarvitse huolehtia siitä. Minä menen huomenna taas harjoituksiin ja taistelen kuin haukka.” Siria pyytää lupaa poistua ja Frej antaa sen oitis. Hän katsoo juoksevan tyttärensä perään ja ymmärtää, miten kaunis maailma häntä ympäröi. Maailma, jota hänen tyttärensä tulee rakastamaan vielä enemmän ja enemmän.

Kun Frej irrottaa sormensa kaulakorultaan, hän ymmärtää, ettei se ole painanut häntä enää vuosiin.