Kirkkain tähti: luku 3

Luku 3: Sanoja tuulessa

Aurinko sirottuu sisään koko valtaistuinsalin pohjoisen puolen seinän peittävästä ikkunasta. Aamu on jo pitkällä, kun kuninkaan jäänsiniset silmät havaitsevat ikkunasta jotakin tavallisesta poikkeavaa. Porteista ratsastaa sisään viisi metsästäjää vahvarakenteisilla hevosilla. Kuningas tunnistaa polttavan tunteen sisältään, kun näkee, miten suurella vauhdilla hevoset lähestyvät linnaa.

Kuningas Lir on aina nauttinut kaupunkinsa katselemisesta, hän saattaa seisoa useita tunteja päivässä suuren ikkunan edessä. Hän tietää, että seisoo siinä osittain huonosta omatunnosta, osittain velvollisuudentunnosta. Kuninkaana hänen tehtävänsä on pitää kaupunki ja koko Annorlundan kuningaskunta kasassa. Silti jokin osa hänestä on epämiellyttävän tietoinen siitä, että jokainen osa kaupungista, jonka yli hänen silmänsä kiertävät, kuului alunperin jollekulle muulle. Hänen sukunsa ei ole ollut sitä rakentamassa, yksikään Laygold ei ole koskaan vuodattanut vertaan ja elinvoimaansa Lyran kaduille saadakseen kaupungin pystyyn. Ja silti Lir seisoo kuninkaana suuressa valtaistuinsalissa ja katselee auringon hentoja säteitä kaupunkinsa yllä. Laygoldin ylpeydellä hänen on seistävä siinä, pidettävä kiinni sukunsa teoista.

Pääkäytävästä saapuu viestintuoja, jota seuraavat viisi metsästäjää. He ovat saapuneet nopeasti. Kun heidän tulostaan ilmoitetaan kuuluvalla äänellä, Lirin sydän miltei jättää kierroksen väliin. Metsästäjät eivät koskaan käy tähän aikaan vuodesta Lyrassa asti, ellei syy ole vakava. Harvemmin kuningas ottaa heitä vastaan henkilökohtaisesti.

Metsästäjät kumartavat nopeasti, ja sitten heistä vastuussa oleva punaruskeahiuksinen roteva nainen alkaa puhua.

”Teidän armonne, meillä on tuoda sinulle erittäin kiireisiä ja valitettavia uutisia. Ne koskevat Mizarin herttuaparia.”

Lirin mielessä käy tuhasia vaihtoehtoja. Hän pitää kasvonsa tyynenä ja nyökkää.

”On oletettavaa, että villit olisivat päässeet muurin yli ja surmanneet Ashworthit.”

”Jokaisen?”

”Herttuatar Lilith on yhä elossa.”

”Missä hän on nyt?”

”Altairissa, leirissämme, teidän armonne.”

Lir nyökkää useamman kerran. Villejä. Jälleen villejä. Heistä ei ole kuulunut mitään kokonaiseen kahteen vuoteen, ja sitten he päättävät ilmestyä ja tuhota kokonaisen mahtisuvun. Niin on tapahtunut ennenkin, Lir kantaa edelleen tarkkoja muistoja siitä, mihin kaikkeen villit pystyvät. Annorlundan maanosissa on aiemminkin tapahtunut suuria kansanmurhia, joista yhden seurauksena Lir joutui ottamaan painavan kruunun kullanvaaleille hiuksilleen. Hänen vanhempansa kuningas Aron kolmas ja kuningatar Gwendolyn puukotettiin Lyran kaupungissa, kauppatorilla, kaikkien katsoessa. Siitä on kulunut jo neljä vuotta. Niiden neljän vuoden aikana tappaminen ja levottomuus ovat lisääntyneet, kuten myös petokset ja vihanpito. Ja ne neljä vuotta Lir on pitänyt kiinni valtaistuimestaan, yrittänyt tarrata kynsin hampain kiinni kaikkeen siihen, mitä on vielä jäljellä.

”Tuokaa hänet tänne mitä pikimmiten”, Lir sanoo pakottaen äänensä pysymään kovana. ”Ja tahdon myös tarkan kuvauksen siitä, mitä Mizarissa tapahtui. Kaikki varotoimet on laitettava käyntiin, Ian Darehawk voi lähettää partioita jokaiselle portille. Ja myös niiden taakse.” Naismetsästäjän silmät laajenevat muutaman kohtalokkaan sekunnin ajaksi, kun hän ymmärtää, mitä hänen hallitsijansa tarkoittaa. Metsästäjien olisi lähdettävä muurin toiselle puolelle.

”Kyllä, teidän armonne”, nainen sanoo ja kumartaa jälleen. Metsästäjät hänen takanaan tekevät samoin.

”Voitte poistua.” Metsästäjät kääntyvät oitis, astuvat ulos suuresta oviaukosta pääkäytävään. Kuningas Lir kääntyy myös, astelee valtaistuimelleen ja huokaisee syvään. Villejä. Hänen maassaan. Yksi mahtisuku vähemmän. Kokonainen suku. Lir tietää, mitä sellainen merkitsee.

Pääkäytävältä suureen saliin astelee nainen. Hän on pitkä, siro ja tummatukkainen. Naisen poskipäät ovat poikkeuksellisen korkeat ja terävät, ne saavat hänet näyttämään epätodelliselta.

”Kuninkaani, onko totta, mitä sanotaan?” nainen kysyy astellessaan portaita pitkin pienemmälle valtaistuimelle. Hän istuutuu hienostuneesti, pysyy ryhdikkäänä hopeaista valtaistuinta vasten.

”Ashworthit ovat kuolleet. Se tyttö on jäljellä.”

”Tyttö? Minä kun kuvittelin, että Mizarin herttuaparilla oli vain kaksi poikaa.”

”Lilith Ashworth. Herttuatar. Hänet tuodaan tänne.”

”Eikö teidän korkeutenne kannattaisi itse käydä tarkistamassa tilanne? Mizariin on muutaman tunnin matka ratsain.”

”Teidän korkeutenne”, Lir naurahtaa, ”mihin sinä pyrit tuollaisella puhuttelutavalla? Anesidora, sinä olet kuningatar. Me molemmat tiedämme, ettei sinulla ole enää rahtustakaan kunniotusta minua kohtaan, joten pyydän jälleen, sinuttele minua.”

Hymy kuningatar Anesidoran kasvoilla on Lirin tulkitsemiskyvyn ulottumattomissa. Hän ei ole pitkään aikaan kyennyt tulkitsemaan vaimonsa kauniiden kasvojen ilmeitä.

”Mutta ei, minun ei tarvitse mennä Mizariin asti, jos herttuatar voidaan tuoda tänne. Ei tule kuuloonkaan, että yksi pieni nainen olisi koko suuren idän johdossa. Lilith tuodaan tänne.”

”Annoithan sinä isosisarenikin johtaa pohjoista yksinään Cassiopeian taistelun jälkeen.”

”Herttuatar Elisabeth on täysin eri asia”, Lir naurahtaa. Muistikuva hänen vaimonsa vanhemman sisaren myrkynvihreistä silmistä ja samanlaisista mustista hiuksista kuin siskollaan saa Lirin olon edelleen epämukavaksi. Elisabeth Wainwright on vaikutusvaltainen, vahva henkilö. Vain hän voi olla pohjoisen johdossa. Siihen Lir ei uskalla puuttua.

Kun Lir katsoo vaimoaan, hän ei näe tässä muuta kuin nuoremman version Cassiopeian herttuattaresta. Vaikka vihkivalat ovat tehneet Anesidorasta näennäisesti Laygoldin, Lir tietää, että kuningatar on ikuisesti sydämeltään Wainwright. Ja siinä se, se pieni ydin koko heidän tuntemansa maailman sisällä. Wainwrightit ja Laygoldit, sukujen ikuinen välirikko. Osasyy siihen, miksi Lir ei voi koskaan katsoa suuresta ikkunasta kaupunkiin päin tuntematta syyllisyyttä. Sukupolvia taaksepäin Laygoldit veivät vallan Wainwrighteilta, heidän kultapanssarinsa mursivat kaupungin ja tekivät siitä omansa. Wainwrightit ajettiin pohjoiseen, Cassiopeiaan. Heille annettiin näennäistä valtaa ja heidän suvustaan lähetettiin nuoria naisia Lyraan kuningattariksi, mutta heidän kunniansa riistettiin iäksi. Lir tietää, mitä kunnia merkitsee. Se on kahle. Kun sen kerran menettää, sitä ei saa koskaan samanlaisena takaisin.

Keskustelu jäätyy, Lir nousee ylös istuimeltaan. Hän astelee alas sinisen viittansa laskostuessa portaille. Lir huutaa yhdelle hovipalvelijoistaan ja käskee lähettää sanaa Ashworthien tuhosta länteen hylätyille maille ja pohjoiseen Elisabethin kuultavaksi. Anesidoran silmät siristyvät valtaistuimella, kun hän ymmärtää, että hänen siskonsa saisi pian tietää muidenkin kokeneen saman kohtalon kuin hän itse.

”Ja sanokaa lännessä hylättyjen maiden herttualle, että hänen veljensä odotta mitä pikimmiten hänen vastaustaan”, Lir sanoo hymyillen, ”minä nimittäin olen todella veljeni neuvojen tarpeessa.” Sana lähtee kiertämään, Lirin pienimmätkin tahdonpalaset lähetetään ympäri maailmaa. Siten maailma toimii. Kuningas päättää, ja muut hengittävät hänen puolestaan. Anesidora ottaa mukavamman asennon valtaistuimella. Tästä tulisi vielä monivivahteinen päivä. Eikä aurinkokaan ole vielä ehtinyt nousta korkeimpaan huippuunsa.