Kirkkain tähti: luku 8

Luku 8: Valkoinen

Ensimmäinen yö Sea’s Endissä pitkään aikaan. Veronika on onnellinen, että hänen ja Lysanderin vierashuone sijaitsee meren puolella, hän saattaa tarkkailla sen hiljaista liikettä pitkin yötä. Ei hän kuitenkaan saa nukutuksi, ei nyt, kun päivän aiemmat tapahtumat kaihertavat hänen mieltään. Hän tietää, että kuningatar oli nähnyt syvälle häneen. Nähnyt kaiken sen, minkä hän oli jokaiselta muulta onnistunut piilottamaan. Suunnitelmasta Veronika ei tiedä mitään, mutta mihinkään liian uhkarohkeaan hän ei ryhtyisi. Ei hän. Sellainen on häneltä kielletty.

Veronika tietää, ettei sänkyyn jäänyt Lysander nuku vielä. Lysanderilta kestää aina kauemmin nukahtaa kuin Veronikalta. Hän kuuntelee aviomiehensä tasaista hengitystä, yritystä kuulostaa nukkuvalta. Hän ei ajattele sitä. Hän katsoo merelle. Satama on hiljainen yöllä.

”Veronika”, kuuluu sängystä. Lysander ei sittenkään edes yritä esittää nukkuvaa. Hän nousee ylös ainoastaan peitto alaruumiinsa suojana. Hänen notkea, hoikka yläruumiinsa on täysin paljaana. ”Veronika, me emme ole vielä keskustelleet tämänpäiväisestä päivällisestä.”

Veronika ei käännä katsettaan. ”Sotasuunnitelmistako puhuisimme? Naisena minä en ymmärrä niistä paljoakaan.” Ei ainakaan voi myöntää ymmärtävänsä.

”Yrityksesi leikkiä tietämätöntä on varsin suloinen”, Lysander kuiskaa ja vie kätensä Veronikan keholle, painaa huulillaan kevyen suudelman tämän avonaiselle kaulalle. ”Veronika, Veronika...” Hän kääntää vaimonsa ympäri ja suutelee tätä voimakkaasti niin kauan, että tämä suutelee takaisin.

”Mitä kuningatar tahtoi sinusta?” Ei enää kiertelyä. Lysander vihaa kiertelyä.

”Kuningatar oli hivenen kiusaantunut keskustelumme laadusta. Hän tahtoi viedä minut sivuun, jotta voisi kysyä minulta henkilökohtaisesti, millaisena näen maamme tilanteen villejen hyökkäyksen jälkeen. Tiedäthän sinä, että kuningatar pitää sellaisesta. Henkilökohtaisista haastatteluista, nainen naiselle. Kuningatar Anesidora on aina naisten puolella.” Veronika ei muista, milloin oppi valehtelemaan niin hyvin. Hän osasi sen jo pienenä. Frej ja isä eivät koskaan nähneet hänen sanojensa läpi, he nielivät jokaisen kultaan kiedotun valheen. Se oli aina hänen kykynsä. Hän ei ollut siitä ylpeä, eikä hän ole vieläkään.

Lysander on valitettavasti itsekin liian taitava. Veronika uskoo, että valehtelija tunnistaa toisen kaltaisensa helpoiten. ”Sinä et ole vieläkään oppinut valehtelemaan silmilläsi, rakkaani”, Lysander kuiskaa vieden sormiaan Veronikan oranssinpunaisissa hiuksissa. Hän sipaisee ne korvan taakse, vie kasvonsa aivan lähelle vaimonsa omia saaden tämän pidättämään hengitystään. Hän kuitenkin vain suukottaa Veronikaa nopeasti suulle, hymyilee tyypillistä hymyään ja kääntyy nauraen pois. Astelee tyynesti takaisin sänkyyn. Veronika ei saa happea.

”Tule takaisin sänkyyn, rakas, en saa nukuttua, kun sinä vaeltelet levottomana siellä.” Veronika ei sano mitään, astelee vain tyynesti Lysanderin vierelle ja vetää tyynyn korviinsa. Hän valvoo useita tunteja ajatellen kuningatar Anesidoran sanoja ja odottaen, että Lysanderin hengitys muuttuu raskaammaksi ja tämä nukahtaa. Vasta, kun Lysander tuhisee hiljaa unissaan, Veronika uskaltaa sulkea silmänsä.