Väsymyksen
keskeltä
hän
raatonsa nosti
Vaikka
iho huusi kipua, rajua, loppumatonta
Peili
edessä puhui vain samaa
myrkytettyä
kieltä
kuin
pinaattikeiton kansikin
Virheitä,
virheitä, älä laske sataan
Hänen
mielessään tuhansia sääntöjä
joista
ensimmäinen se helpoin
Älä
–
Sadan
toisella puolella pelko ja tuntematon
sappineste
kurkunpäällä
käsi
kylkiluulla
Tarkistus
oli rutiini
Rytmi myytti
Kehon
rajat joko selvät, kivulla piirretyt
Tai
poissa, toisen määritettävissä
Lapsen
kädellä hahmotellut ääret
koska
tahansa muiden rikottavissa
Mainoksissa
sitä samaa vanhaa
Joku
halusi juuri sitä
mistä
keho kiljui kello kahdentoista jälkeen
Hän
huusi ei, ei
Pelko
asui luissa, ytimessä
Siellä
sillä oli suurin valta
kun
mainoslehtien linnunluut
ilkkuivat
peilille
kun
raja ylitettiin
ja
toisella puolella
ei
ollutkaan enää roskakoria johon tiputtaa aamun ensimmäinen
Siellä
rajat odottivat piirtäjäänsä, ääret löytäjäänsä
Mitä
muka oli nautinto hänelle
jonka
kunnia vietiin ennen kuin iässä numeroita oli kaksi
jonka
keho runneltiin, vääristettiin
Mitä
katkeruus katkeralle, ymmärrys väsyneelle
Arkun
pohjalla toiveita vain yksi
Laskekaa
alas köysi
jolla
painoa toiveissa nolla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti