tiistai 29. tammikuuta 2019

Sateen lupaus

Myrsky on tallannut kadut, paperit leijailevat ilmassa. Vesi ei vielä saavu, luonto pitää rakkaimpaansa kädestä, ei salli sen tippua todellisuuden niskaan painavana viittana. Odotuksen tuntu rätisee ilmassa kuin sähköinen varaus, kuin tulivuori ennen purkausta. Kun katson ulos, näen vain paperit, joita tuuli tempoo mukaansa. Ne korvaavat syksyn lehdet.

Talostani en näe, ovatko paperit tyhjiä vai sanallisia, pidetäänkö niiden sisältöä piilossa toisaalla. Myrsky riepottelee jalkakäytäviä, koiranulkouluttajat jäävät sen alle. Minä hengitän syvään, yritän olla katsomatta pyörrettä, joka kiertää taloni, pienen ikkunani, sallii minun nähdä, mutta ei tuntea.

Käteni hipoo ikkunankarmia, harkitsee avaamisen ja avaamatta jättämisen välillä. Aivan kuten maailma odottaa viimeistä iskua, sadetta, joka hukuttaa kaiken alleen, minäkin odotan. Itseäni, vapautta, uskallusta avata ikkuna. Käsi vapisee, se jää tanssimaan tyhjyyteen. Lasken sen pöydälle, se tulee osaksi valkean liinan tahrakerrostumaa.

Papereissa täytyy lukea jotakin, sillä täydellä voimallaan kulkeva tuho ei kuljeta tyhjyyttä matkassaan. Se haluaa aina sanoa jotakin, myrsky ei riepottele mitään turhan tähden. Nousen ylös, nostan käteni pöydältä, vien sen ikkunalle ajatellen sen irrallisena osana itseäni, jonakin, joka tahtoessaan voi toimia pelkoni ulkopuolella ja avata ikkunan.

Jos paperit ovatkin tyhjiä.

Käteni tekee riuhtaisevan liikkeen, tarttuu ikkunaan ja avaa sen. Kehoni kulkee vailla tietoa, vailla ymmärrystä. Se janoaa itseään takaisin, se tarvitsee ikkunan takana riehuvan myrskyn, runtelevan, armottomankin. Kävelen pyörteen keskelle, otan sen vastaan ja kuulen, kuinka se hiljenee ympärilleni, mukautuu läsnäolooni.

Taivas avautuu. Pisarat lasketaan alas, ne ryöpsähtävät aallon lailla, mutta eivät turmele. Niiden paino ei vie hartioitani lysyyn. Myrsky hiljenee, tasaantuu. Pisarat kastelevat kaiken, paperit lakoavat maahan. Muste valuu alas viemäreihin, jään katsomaan sen tummaa puroa.

Ja minä ymmärrän vihdoin. Minä voin kirjoittaa paperit täyteen koska vain. Sade ylläni on pelkästään lämmin, kuin lupaus.