Rääkäisy halkoo ilmaa ennen kuin palohälytin ehtii hätiin.
”Bruno! Bruno, äkkiä tänne!” huuto kaikuu keittiöstä.
Juoksen todistamaan kokonaisvaltaista kaaosta, jonka muodostavat
höyryävä kattila ja huutavat ystäväni. Sekalainen seurakunta on
herännyt Kallan lattioilta aikaisin paistamaan kinkkua ja keittämään
puuroa. Jokin heidän yrityksistään on palanut pahasti pohjaan ja
luo nyt joulutunnelmaa sihisevänä mustana sotkuna kattilan
pohjalla.
Kärrään käryävän kaaoksen suoraan parvekkeelle ja suljen oven.
Olkoon siellä, hävetköön olemistaan. Palohälytin ei ehdi soida,
olemme pelastuneet täystuholta. Esme ja Valentino katsovat minuun
suurin silmin puurokauhat käsissään, essut vinossa.
”Pelastava enkelimme!” Valentino hihkaisee.
”Joulu on pelastettu”, Esme jatkaa nyökytellen.
”No mutta entäs puuro? Sitähän tuo oli?”
”Sitä juurikin”, Esme sihahtaa. ”Kalla? Kaaalllaaa? Sulla on
varmaan vielä maitoa tallessa?”
Ruskeatukkainen ystävämme kävelee kiharrin kädessä keittiöön
ja pudistaa hiljaa päätään.
”Mitä helkkaria te oikein riehutte? Missä puurokattila on?”
Esme nyökkää suu viivana parvekkeelle päin.
”Ei täällä ole enää yhtään maitoa!” Valentino parahtaa
jääkaapilta.
”Poltitteko te juuri meidän riisipuuron pohjaan?” Kalla kysyy
suu soikeana. ”Ihan oikeasti? Jouluna?”
Seilaan tieni kuiva-ainekaapille ja etsin ensimmäisen puuroryynejä
muistuttavan pussin. Kauraa. Se saa luvan kelvata. Höyryävän
lieden rauhoituttua asetan tyynesti kattilan levylle ja ryhdyn
keittämään suurta kattilallista kaurapuuroa.
”Voi kiesus”, Kalla henkäisee pyöritellen silmiään ja astelee
takaisin tukkaansa laittamaan. Esme ja Valentino luikkivat vähin
äänin pois keittiöstä. Olen vähällä heittää heitä rätillä
takamuksille, mutta en jaksa kuunnella kikatusta joululaulujen
säestykseksi. Radio jää tasaiseksi hyminäksi taustalle,
kaurapuuro valmistuu ajallaan. Asettelen sen valkoisiin kippoihin ja
kaadan kanelia omaan purkkiinsa. Kynttilöitä, vähän lisää
savua, glögi kiehumaan. Kalla on leikannut joululimpun valmiiksi,
jotta kenenkään ei tarvitse lähteä sairaalaan katkaistuaan
sormensa sen kanssa. Punainen on joulun väri, mutta rajansa
kaikella.
Jouluisen kaurapuuron äärellä kaikki ovat jo rauhoittuneet. Marlin
glögiä on vielä parvekkeella iltaa varten, kaikki siemailevat
kuppiaan varoen kieltään. Osa on ehtinyt laittautua. Kalla on
saanut tukkansa kiharrettua, Valo on vetänyt huulensa räikeän
punaisiksi ja tupeerannut hiuskuontalonsa. Esme on meikannut jo
aikaisin aamulla, Pajulla on yllään tavanomainen vihreä neuleensa.
Kun oveen koputetaan, Esme juoksee jo ovelle, vaikka kyseessä ei ole
hänen kotinsa.
”Lydia! Moi!”
Nousen ylös ja jätän surullisen puuron lautaselle.
”Hyvää joulua!” huudahdan ja riennän ottamaan Lydian
halaukseeni. Lydia rutistaa minua tiukasti takaisin.
”Jouluja taloon!” Lydia huutaa ovelta kaikille ja lampsii
olohuoneeseen jättämään tuomisensa kuusen alle. ”Miksi täällä
haisee palaneelta?”
”Pitkä stoori”, Esme huokaisee.
”Tule maistamaan joulupuuroa! Bruno teki!” Valentino virnistää
pöydän päästä.
”Tuo näyttää mulle ihan kaurapuurolta”, Lydia tokaisee
istuessaan pöytään.
”Varmaan siksi, että se on sitä”, minä huokaan.
Referoimme kuorona Lydialle kaiken siihen mennessä tapahtuneen
edellisestä illasta hetkeen, jolloin minä kannoin edesmenneen
riisipuuron parvekkeelle lepäämään rauhassa. Hän nyrpistää
nenäänsä ensimmäisen kerran kuullessaan Valentinon ja Valon
saunaillasta ja Esmen järjestämästä karaokesta keskellä yötä.
”Kuinka moni teistä on ylipäätään nukkunut viimeyönä?”
”Paju ja Kalla, uskoisin”, Esme sanoo vilkaisten mainittuja. Paju
pudistaa päätään, Kalla päättää olla kohtelias ja jättää
vastaamatta.
”Toivottavasti olette jättäneet minullekin vähän naurua”,
Lydia hymähtää.
”Tottakai”, sanon hymyillen. ”No mutta Lydia, mitenkäs
kotona?”
”Perinteinen jouluaamu”, Lydia vastaa. ”Mun pikkuveljillä oli
jo kauhea meno päällä ja ne jäi sinne itkemään mun lähtöä.”
”Kultainen isosisko”, Valo puuttuu keskusteluun. ”Tämä on
muuten mun ihan ensimmäinen joulu jossain muualla kuin kotona.”
Koko pöytäseurue hyrisee yhteen ääneen ”Aww!” ja Valentino
taputtaa Valoa selkään.
”Voi tätä meidän perhemiestä”, Valentino sanoo, ”kyllä
meissä maallikoissa mahtaa olla kestämistä.”
”Mä puolestaan en ole vuosiin nähnyt perhettä jouluna”, on
Kallan vuoro kommentoida. ”Eipä sillä, että oisin halunnut.”
”Ei masistelua meidän joulupuuroon!” Paju hengähtää. ”Sen
sijaan mä haluan kuulla, mikä on ollut teidän oudoin joulu.
Hyvällä tavalla siis. Mitä kaikkea ihan pimeää olette päätyneet
tekemään jouluna?”
Olemme eräänlainen traumatisoituneiden nuorten kollektiivi, joten
iloisia kertomuksia etsitään aina kaivamalla. Ne muuttuvat
kerrottaessa entistäkin kullanhohtoisemmiksi.
”Mä menin kerran mun veljen luo viettämään joulua”, Valentino
aloittaa rohkeasti hymyillen. Se, että hän ylipäätään mainitsee
veljensä, saa minutkin hymyilemään. ”Me käytiin Prismassa ja
ostettiin molemmille hyppynarut ja Muumilimpparia.”
”Miksi helvetissä?” Kalla kysyy nauraen.
”Se oli sillä hetkellä tosi hyvä idea.”
”Mä olen kerran unohtanut, että oli joulu”, Paju kertoo.
”Siis mitä?”
”Miten se on edes mahdollista?”
”Ei meillä sitä aina vietetä. Joskus joo, joskus vähän
vähemmän. Taisin olla silloin viisitoista. Maalailin huoneessani
koko päivän ja vasta seuraavana aamuna mun äiti tuli sanomaan,
että eilen oli muuten joulu. Sitten me syötiin maustekakkua ja
juotiin lasit glögiä. Mä en kauheasti edes tykkää glögistä.”
”Anna mä juon sen sitten”, Esme nyökkää Pajun glögikuppia
kohti.
”Kyllä mä nyt yhden kupin vuodessa juon!” Paju näyttää
Esmelle kieltä ja ottaa suuren hörpyn mukistaan.
”Mun joulut ovat olleet ihania ja lämpöisiä perhejouluja, ei
niissä ole mitään sen kummempaa tapahtunut”, Valo sanoo
kohauttaen harteitaan. ”Ja ennen kuin kukaan meidän
PTSD-seurueesta ehtii huomauttaa, kyllä, mä olen nauttinut ja
nautin perhejouluista täysin sydämin enkä ota niitä
itsestäänselvyyksinä!”
Huiskautan Valon sanoille kättäni.
”Lydia, mitenkäs se yksi joulu, jonka vietin teillä?” kysyn ja
hymyilen rakkaalle ystävälleni. Kotona lautaset lentelivät, ja
Lydia soitti minulle ymmärtäessään tilanteen. Istuimme hänen
perheensä sohvalla ja keskustelimme hänen vanhempiensa kanssa
joulun kaupallisuudesta. Jaoimme sympaattisia lahjoja ja lauloimme
joululauluja.
”Se oli aivan erikoislaatuisen ihana joulu. Kaikki veljeni samassa
paikassa.”
Hymyilen.
”Äääh”, Esme älähtää pudistellen päätään. ”Sokerista.
Tiedättekö, mä en ole tehnyt jouluina mitään sen villimpää
kuin kännien vetäminen. Yleensä vietän joulut äideillä, mutta
kerran lähdin senhetkisen poikaystävän kanssa vetämään pään
tyhjäksi. Kadun oikeastaan ihan kaikkea.”
”Millaista baareissa on jouluisin?” Kalla kysyy. Porukan ainoa
absolutisti ristii kätensä pöydälle ja kumartuu lähemmäs Esmeä.
Silmät kiiltävät, Kalla näyttää siltä, että hän tekee
tieteellistä tutkimusta alkoholinkulutuksen kasvun korrelaatiosta
joulupyhien kanssa.
”Aika tavallista oikeastaan. Joulumusiikkia, yllättävän paljon
ihmisiä. Kaikki aika saatanan surullisia, jos multa kysytään.
Onhan se nyt ihan helkkarin masentavaa olla baarissa jouluna. Se mun
eksä taisi vielä oksentaa mun joulumekolle sinä iltana.”
Koko pöytä puhkeaa nauramaan. Sama meno jatkuu aina Lumiukkoon
saakka. Se katsotaan laulaen väärällä nuotilla Walking in the
airia ja itkuhuutaen
mykkäelokuvan lopulle. Välissä
joku lähtee keittämään lisää glögiä, aina jossakin välissä
joku toinen keksii korjata repsottavan joulukoristeen paremmin
paikalleen. Kun varsinainen joulupäivällinen on syöty ja kinkusta
on jäljellä enää puolet, keräännymme
joulukuusen ympärille jakamaan lahjat. Kulutusta minimoidaksemme
sovimme etukäteen salaa,
kuka ostaa kenellekin lahjan. Lahjalaput arvottiin jo syyskuussa,
jotta Valentino ja Esmekin ehtivät ostaa lahjat.
Lydia
nostaa lahjansa ensimmäisenä. Herttaisen
siilipaperin alta paljastuu paistinpannu. Lydialta ei kestä
minuuttiakaan arvata lahjan antaja.
”Paju, ei sulla olisi jotain asiaa tän kanssa?”
”No kun mä rikoin sen sun hyvän pannun”, Paju sopertaa.
”Ei kun tässä on tämä siilipaperi. Kukaan muu täällä ei
rakasta siilejä niin kuin sä.”
”Ai. Joo”, Paju naurahtaa, ”toivottavasti sä arvostat sitä,
että niillä on pipot päässä tuolla pakkasessa!”
Lydia pörröttää Pajun vaaleaa tukkaa.
”Tottakai. Kiitos. Mä en ole vieläkään ostanut uutta pannua.
Nyt mun ei tarvitse.”
”Mun vuoro!” Valentino kuuluttaa ja rapistelee auki
paperipussinsa. Kalliissa, kauniissa joulupussissa on viisi pakettia
kondomeita ja pipareita. Valentino puhkeaa hervottomaan nauruun.
”Onko nämä piparit joku sairas vitsi siitä, mitä mun halutaan
tekevän? Get some pipari, vai mitä vittua?” Valentino pitelee
vatsaansa naurultaan.
”Sun pitää arvata, keltä ne on.”
”Kuka haluaa nöyryyttää mua näin perinpohjaisesti?” Valentino
hykertää. ”Se vois olla ihan kuka tahansa teistä helvetin
hulluista, mutta mä veikkaan Esmeä. Sillä on niin kieroutunut
huumorintaju.”
Esme pudistaa päätään.
”Syyntakeeton!” hän julistaa.
On minun vuoroni heiluttaa kättäni. Vinkkaan Valentinolle silmää.
Hän heittää minua piparilla.
”Sinä tietysti, olisihan tämä pitänyt tietää! Nämä on sitä
paitsi ihan paskoja kortsuja!”
”Mä tiedän kyllä! Siksi juuri. Love you, veli”, sanon ja
lähetän Valentinolle lentosuukon.
Lahjoja avataan. Esme saa pitkään kaipaamansa villasukat Valolta,
Valo puolestaan taidetarvikkeita ja suklaata Kallalta. Kun tulee
minun vuoroni avata tarkoin pakattu, pitkä esine, alan huutaa
ääneen. Vaaleanpunainen dildo pilkistää irvokkaana kultapaperin
alta. Heitän Valentinoa sillä päähän.
”Mitä väliä sun
kortsuilla ja pipareilla on, kun mä saan tän!”
kiljun pystymättä kontrolloimaan nauruani.
”Jeesus, veli, älä huuda, ei se multa ole!”
”No keltä sitten? Ei kukaan muu täältä ole tarpeeksi out of
their mind ostaakseen mulle dildon.”
Kun Lydia heiluttaa kättään ja räpyttää pitkiä ripsiään,
minulta miltei tippuu leuka.
”Lydia? Mitä ihmettä? Sinäkö, aivan oikeasti?”
Lydia nuolaisee huuliaan ja vinkaa silmää.
”Ei ole totta. Porukan ainoa aseksuaali ostaa mulle hitto sentään
dildon.”
”Mä tein sen vain nähdäkseni tuon ilmeen sun kasvoilla. Kiitos,
sä olet Bruno ilo meille kaikille.”
Ystäväni katsovat ringissä ilmettäni. Puhkeamme kaikki nauramaan.
Nauru lakkaa vasta, kun Paju kaataa hihallaan Valon glögin
lattialle. Lydia rientää kuivaamaan ja heiluttelee samalla pinkkiä
dildoani laulaen Joulupukki suukon sai. Pudistan päätäni ja
heitän seuraavan paketin Kallalle.
Loput lahjat avataan yhtä innolla kuin aiemmatkin. Kalla juuri ja
juuri nielee Esmeltä saamansa viinikarahvin ja ilmaisee laittavansa
siihen ruiskaunokkeja kesäisin. Muulloin hän joisi siitä
hedelmämehua. Valentino ja Esme kikattavat karahville monta
minuuttia, Esme onnistui kuin onnistuikin ostamaan kaikkein
ironisimman lahjan. Pajun kortissa lukee, että hänen puolestaan on
lahjoitettu malariaverkkoja ja ensiapupaketti kehitysmaihin.
Valentino virnistää tyytyväisenä, kun Paju alkaa miltei itkeä
onnesta.
Glögiä kuluu, kinkku nautitaan loppuun. Joululaulut soivat,
Valentino tanssii Esmen kanssa hitaiden tahtiin muiden taputtaessa
sohvalla. Saunavuorot jaetaan tasapuolisesti, Kallan
melkein-deluxe-kerrostaloasunnossa tilaa käytetään harkitusti.
Ilta kuluu loppuunsa kanelintuoksuisena ja lämpimänä. Huomaan
hymyn takertuneen tiukasti kiinni kasvoilleni, kun kaikki ovat jo
väsyneitä ja valmiita nukkumaan Kallan lattioilla miltei kiinni
toisissaan.
Kiepsahdan patjalleni ja vedän peiton korviin. Kiitos joulusta,
kaikki toistelevat vuoron perään, otetaan joskus uusiksi. Valolle
annetaan nimensä puolesta kunnia sammuttaa jouluvalot ja parvekkeen
kosmisen rumat välkkyvät tähtilamput. Kun valot sammuvat ja
ystävieni tuhina täyttää talon, tiedän, etten voisi pyytää
enempää.