On kevät.
Rinnassa tuntuu raskaus, raajani ovat talven jäljiltä kohmeiset ja ilma on vielä kylmää hengittää. Tapailen askelia, löydän huteran rytmin. Puissa on alkanut vihertää. Lintujen liverrys täyttää metsän, se soi kattona ylläni. Missä välissä maailma ehti avautua? Sydämeni on vielä talvessa, tärisen vasten puiden väleistä sirottuvaa aurinkoa. Annan sen tanssia ihollani, vaikka se ei vielä lämmitä.
Laskeudun mättäälle, annan sen ottaa minut vastaan. Silitän sen pintaa kuin se voisi pidellä minua. Painan poskeni sille, hengitän sisään, ulos, sisään, ulos, kylmyys sisälläni antaa hitaasti periksi.
Perhonen lepattelee ilmassa. Aurinko värjää sen siivet valolla. Ojennan sormeani, ja kun hauras olento asettuu sille, muistan jälleen, kuinka pieniä me kaikki olemme.
Vedän syvään henkeä. On kevät ja olen edelleen tässä.
