Ristilukki ja surusiipi, säkeistö 24

Ristilukki

Ilva jää metsääni ja
	sydämeeni
punomaan versojaan
siinä, missä minä osaan vain vangita ja sitoa
Ilva asettuu minuun itsevarmasti ja hellästi
hänen lämpönsä muuttaa koko metsää
mättäät tuntuvat aamuisin lempeämmiltä,
ne eivät upota
ja joskus hennosti puhaltava tuulenvire
ei riisu puitani paljaiksi

Mustuus pysyy
se on minun itseni synnyttämää
enkä usko sen muuttuvan vain sillä,
että Ilva valloittaa minusta sellaisia paikkoja
joita en tiennyt minussa olevan

Minun itseni täytyy
tulla sisältä valoisemmaksi
ja se
on ajatuksena yhtä
				kaukainen
kuin musta taivaani,
joka ei päästä läpi valoa

Ilva on kaunis ja hellä
kaikilla sellaisilla tavoilla
joilla en ole koskaan itse ollut
en voi tulla hänen kaltaisekseen
enkä olettaa,
että hän korjaisi minut
hän ei ole
minulle mitään velkaa
vaikka joinain hetkinä
haluankin painaa hänet syvälle itseeni ja imeä osaksi
	minua

Muistan vielä ajan ilman Ilvaa
en voisi unohtaa
miltä tuntuu hengittää pimeää sisäänsä
	joka hengenvedolla
ja pelätä
	pelätä
		pelätä

mutta
Ilva on opettanut minulle
kuinka kukat saa laulamaan
ja kuinka kevät voi tuntua ilmassa
vaikka onkin
aivan pimeää

Ilva on opettanut
	toisenlaisesta nälästä
jostakin aivan
uudesta
sellaisesta,
jota en osaa hallita
kun vain katsonkin hänen paljaita olkapäitään ja
valkeita hiuksiaan
pehmeitä huuliaan
	häntä
		kaikkea
			hänessä

En ehkä saa enää koskaan lentää
enkä voi palata sellaiseksi
kuin joskus olin
minä tiedän
mitä sielunpeili olisi minulle näyttänyt
ennen Ilvan tuloa
mutta en tiedä sitä enää
	minuus
		on alati liikkeessä
				muuttuva lammenpinta,
			joka väreilee
	jokaiseen suuntaan

Ilvan myötä
olen tullut uudemmaksi
en kokonaan toiseksi,
mutta silti olennoksi,
jonka kasvot ovat minulle vieraat
on kuin niillä välkehtisi jotain
jota minussa ei ole ollut edes
kauan sitten

Ja metsä
jatkaa muuttumistaan
joka aamu me kävelemme sen poikki
ja Ilva silittää hopeanhohtoisia lehtiä
kukat laulavat hänelle
ja minun rintaani korventaa niin
	että koko maailma taipuu reunoistaan

Mitä pitempään pidän hänet täällä
sitä synkemmiksi tiedän omat tekoni