Ristilukki ja surusiipi, säkeistö 32

Ilva

Minä en
	palannut kotiin
jäin tanssimaan varjojen reunalle
jäin itkemään loputtomia kyyneliä metsään
katselin, kuinka ne putoilivat
ja kuinka
niiden kohdille
	kasvoi kukkia

En ole enää kuten kuka tahansa keiju
koska olen rakastanut pimeyttä
kuin osaa itsessäni

Joinain hetkinä
kaipaan Lukkia niin
että voisin itkeä kukistani kevään
ja joinain hetkinä
muistan
sisareni puronaurun
ja tahdon vain
	että minua ei olisi
		koskaan ollutkaan
sillä keiju
joka ei koskaan ollut
ei voi
	surra
	ja rakastaa
		itseään rikki