Ristilukki ja surusiipi, säkeistö 26

Ilva

Minä en huomaa vuodenaikojen liikkuvan
koska kaikki täällä näyttää samalta aamusta yöhön
olen alkanut oppia, miten yö liikkuu
se herättää kukkaset ja saa kaiken hehkumaan
yö on levottomampi kuin päivä
en ihmettele lainkaan, miksi Lukki ei koskaan nukkunut

Lukki sanoo, että pian olisi syksy
hän tuntee sen siitä, miten kaikki kylmenee ja
	hiljenee
minä olen asunut
kevään ja kesän solisevissa puroissa
lintujen kaukaisessa laulussa
	ja
		kadottanut
			itseäni
				muuttumattomaan hämärään

Mitä lähempänä syksy on
sitä tiukemmin Lukki pysyttelee minussa kiinni
haluaisin vain imeä hänet itseeni,
niin paljon rakastan sitä,
miten hän hengittää minuun aamuisin

Kun ajattelen kotia
mieleeni eivät tule enää auringon täplittämät sammalet
vaan Lukin pimeässä sinisinä hehkuvat iirikset
ja terävät hampaat
pehmeät huulet
	reisieni sisäpinnalla
minussa on paljon sellaista
jota vain Lukki on saanut koskettaa

Minua ei kiinnosta
mitä muut keijut sanoisivat
Ristilukki ei ole hengittänyt syvälle heihin
eikä avannut sydäntään
kuten minulle