Ristilukki ja surusiipi, säkeistö 28

Ristilukki

Totta puhuakseni
en muista häntä.
Ilvan sisar
oli kuten kaikki muutkin päiväperhoset metsässäni
häilyvä
ohimenevä
	sekunneissa
		syöty
en muista,
miltä tuntui
kalvaa hänen luitaan
	en koskaan muista siitä mitään jälkikäteen

Kun työnnyn Ilvaan
ja itken helmiä,
jotka putoilevat hänen rinnoilleen
minä päätän kertoa hänelle totuuden
vaikka se repisi hänet luotani

En voi
jäädä kiinni
		valheeseen
vaikka
haluaisin

”Ilva,
	minä –”

Ei ole
sanoja
sille petokselle
jonka sydämeni
teki hänen sydämelleen
ja minä maksaisin siitä
			onnellani

Ilvalta kestää
vain sekunteja hajota
tuhansiksi valon kyyneliksi