Ristilukki ja surusiipi, säkeistö 9

Ristilukki

Ilva tahtoo
mennä katsomaan,
peittääkö aamukaste minunkin metsäni
vaikka kaikkialla on
	pimeää
ja minä tahdon
sulautua osaksi häntä
olen tuntenut hänet yhden hauraan yön
mutta hän valvoi tuntemattoman unta
vailla minkäänlaista velkaa

Keiju tanssahtelee mustilla mättäillä
kuin ne olisivat hänen vanhoja ystäviään
jos minun sydämeni on
	musta
niin hänen omansa on
	valosta kudottu

Minä vain katson,
kuinka keiju tanssii kaikkeen kotinsa
hän näyttää onnelliselta
vaikka on menettänyt sisarensa
enkä osaa sanoa,
mitä eroa on vieraalla ja vangilla
sellaisessa paikassa, joka imee kaiken elinvoiman keijuista

Ilvan nauru täyttää metsän
se tarttuu puihin ja helisee niissä
koko maailma tuntuu yhtäkkiä
lempeämmältä

Ojennan käteni
”Tahdotko tanssia kanssani,
surusiipi?”
Ilva nousee ylös
ja tarttuu käteeni hetkessä
”Kuka meille
soittaisi?”
Vilkaisen puihin
joiden hennot oksat alkavat
	keinua
hauras sävelmä
sikiää syvältä puiden uumenista
ja pian
	keinumme mekin

Ilvan siivet
reagoivat musiikkiin
niiden kärjet väräjävät
ja hänen päänsä kohoaa
ihmettelemään metsän sointia
	lehdet ja kukkaset
		puhkeavat lauluun

Käsivarsillani
Ilva on kauniimpi kuin yksikään olento
joka on astellut hämärässä
mutta en voi sanoa sitä hänelle
sillä se voisi pelottaa hänet pois
ennemmin kuin hampaani ja kynteni

”Milloin sinä opit tanssimaan näin?”
hänen äänensä
on alkanut tehdä kotiaan rintaani
sen sointi tuntuu linnunlaululta
sydämeni kumean sykkeen alla
”Kauan,
	kauan sitten.”