Ristilukki ja surusiipi, säkeistö 20

Ristilukki

Sinä päivänä, kun menetin siipeni
itkin ensimmäiset mustat kyyneleet
eikä niille tullut koskaan loppua
sen jälkeen
ne pinttyivät poskilleni
kuin merkiksi siitä
että jokin on
ikuisesti sijoiltaan

Kun lepuutan päätäni Ilvan rinnoilla
haistan hänessä kevään
kaiken sen kauniin ja kukkivan
joka on minulle pelkkä
irvokas muisto

Maailmassa, jossa kukaan ei rakastanut minua
on jäljellä pelkkiä tyhjiä kasvoja
	päiväperhosia
		valmiina putoamaan verkkoihini

”Lukki,
mitä sinun
siniset kyyneleesi ovat?”
Tiesin,
että hän on huomannut ne
hennot surunpisarat
silmäkulmissani

”Surua
ne vain ovat.
Ei sen
suurempaa.”
Ilvan kädet
silittävät hiuksiani
”Mistä sinä
olet surullinen?”

Hetken
hiljaisuus asuu rinnoissamme
täyttää meidät
tyhjällä

”Oletko koskaan
ollut niin yksin
että se on kaikki
mitä tiedät maailmasta?”

Minä syön valoa
ja lämpöä
joita en ole saanut osakseni
vuosiin
	vuosiin	
		vuosiin
	vuosiin
vuosiin
	ennen
		Ilvaa

ja silti
itken pahaa pois
joka hengenvedolla