Ristilukki ja surusiipi, säkeistö 19

Ilva

Ristilukin iho on
	kylmä
mutta hän sykkii lämpöä
kehoni joka ääreen
hengittäessään tiheästi ylläni

Tänään metsä
saa kuulla,
mitä sisimpäni laulaa
kun Lukki käy raskaana päälleni
Metsässä soi
	nautintomme
		sävel

Lukki
jää päälleni
ja silloin näen
kirkkaat kyyneleet hänen poskillaan
	ei mustia
		vaan tavallisia
			kirkkaita kyyneliä
kuin keväinen puro
hänen poskillaan

”Lukki?
Onko kaikki
hyvin?”
Hänestä pääsee voimakas nyyhkäys
	ja hän on yhä
		osa minua
”En muistanut,
että onni tuntuu
tältä.
Se
polttaa niin
	että
		sattuu.”

Silitän hänen kyyneliään
hän pysyttelee minussa
ja hänen kyyneleensä ovat
	keväinen sade

”Sinä olet
täynnä hyvää,
etkö olekin?”
Siihen hän
ei osaa vastata

Kun hänen kyyneleensä lakkaavat
hänen poskensa tuntuvat vähemmän öljyisiltä
on kuin paha valuisi hänestä pois
”Ssh”,
minä kuiskaan häneen
ja vedän hänet
	syvemmälle
		itseeni

Ylläni leviävät
puiden lukuisat oksat
ne kieppuvat ja pyörivät
kuin Lukin seitit
aina vaan
	liikkeessä

Olen täysin avoin
vailla suojaa
vain Lukki
huokailemassa minuun
ja kun me viimein lopetamme
	tärisen mättäillä
	Lukin pää rinnallani

”Tässä minun
on
	hyvä.”