Ristilukki ja surusiipi, säkeistö 35

Ristilukki

Seiteistäni on muodostunut
tahmea verkosto
joka ei pysy enää näkymättömissä hämärässä
vaan peittää alleen kukat ja mättäät ja puut
hukuttaa
kaiken
olevan

Kaikkein pahimmin jumissa
olen minä itse
	en pääse
		liikkeelle
ei ole valoa
jota kohti kävellä
se on kulunut
loppuun

Minun metsäni
kuihtuu kanssani
eikä Ilva
ole enää kuin
silmäluomien takana välkkyvä kuva
tuskin todellinen sellaisenakaan

”llvaseni,
jos kuljet suru siipiäsi viistäen
jossain siellä
minä kutsun sinua
vielä viimeisen kerran.
Olen hiipunut
pimeääkin vähemmäksi
enkä elä
enää kauaa.”

Kas,
kun se on totta,
mitä kuulin
jo vuosikymmenet sitten kuolleiden keijujen sanovan
	suruun
		voi kuolla
jos oikein yrittää