Sinä nauroit, sen minä muistan. Ensimmäinen ääni, joka halkoi tiensä nimettömään hämärään. En muistanut värejä ennen kuin toit ne eteeni ja osoitit, kuinka ne värjäsivät taivaanrannan ja saivat koko maailman loimuamaan.
Sinun olivat soinnut maailmassa, jossa ei ollut ääntä.
Sinä toit värit sinne, missä ne uupuivat, missä hyhmäinen usva kertyi pelloille ja peitti muodot hämärään.
Sinä katsoit minuun ja näit.
Sinä jäit,
ja minä tunnen, kuinka suru väistyy ja sinä täytät kaiken valollasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti