Punainen

 SV: väkivallan kuvaus

Wilhelmin ja Juliuksen menneisyydestä

Koko huone on punainen.

En näe selkeästi. Maailma on punainen. Jokainen huonekalu huutaa, happi on tervaa keuhkoissa. Ruumiini ei ole enää täällä, on vain nykiviä muotoja, jotka kietoutuvat toisiinsa. Vääristynyt ouroboros. Jos joku nauraa, se en ole minä.

Minä halusin, että sinä kuolet.

Punaistapunaistapunaista.

Erotan sinut kaiken keskeltä. Sotku raajoja.

Älä sano enää mitään, sanat eivät kuulu tänne. Maailma huutaa ja minä halusin, että sinä kuolet.

Sinun kätesi

SV: parisuhdeväkivallan kuvaus

Wilhelmin ja Juliuksen menneisyydestä

Hänen kätensä, jotka vasta hetki sitten olivat kurkullani, suojaavat hänen hentoa ruumistaan kuin minä olisin se, joka iskee. Hän, joka on aina ollut minulle perhonen, pieni ja hauras, muuttuu sekunneissa joksikin pimeäksi.

”Älä sano mitään.”

”Mutta –”

”Älä. Sinä et rakasta minua.”

Rakkaus. Rakkausko hänet ajaa kiinni minun kurkkuuni? Hengitykseni rahisee, inhoan sen säälittävää rytmiä. Hän näyttää kauniimmalta kuin koskaan tullessaan lähemmäs. Purppuraa ja samettia. Hämärässä hehkuvat helmikorut.

”Sinä et rakasta minua, joten en tahdo sinua. Pysy kaukana minusta.” Vaikka hän tulee joka askeleella lähemmäs minua. Hän on aina yläpuolellani. Kattokruunun valo piirtää hänelle sädekehän.

”Minä…” Kehoni on turta. Huuleni eivät liiku. Ei ole mitään, mikä auttaisi. Minä en pelkää, en ole pelännyt aikoihin. Näiden huoneiden sisään ei ole enää vuosiin kuulunut mikään niin yksinkertainen.

Perhonen on kuollut.

Huone on täynnä mustaa.

Minä vedän henkeä, vaikka tiedän, että pinnan alla ei ole mitään.

Hänen armossaan

SV: väkivallan kuvailua

Wilhelmin ja Juliuksen menneisyydestä

”Älä koske.”

Kynsien alla on verta. Suussa maistuu metalli, päätä pistää. Hengitys ei tasaannu. Lattia pyörii, erotan vain vaivoin valkeat kutrit ja punaisen suun. Päässä hakkaa, en saa henkeä.

Sohvalle on liian pitkä matka. Jos ryömin, jos olen hänelle se koira, jona hän minut näkee, uusi isku vie minulta tajun. En pysty ottamaan sitä vastaan. Näkökenttäni sumenee, huone peittyy punaisista pilkuista. Ojennan kättäni. Haparoin sumua, etsin kiintopistettä, jota ei tule.

”Minä sanoin”, ääni kiertelee minua joka puolelta, ”älä koske.”

Turruttava kipu saa minut polvilleni. Ilma ei juokse keuhkoihini, en pysty haukkomaan henkeä. Hänen kiharansa kuuluvat enkelille. Minä en pelkää. Kun hän ottaa kasvoni käsiinsä, tahrii sormensa minun verelläni, minä hengitän hänen armoaan.

Gosulookkeja