Minä olen sinun peilisi. Puen ihosi ylleni kuin se olisi aina kuulunut minulle. Hengitän surua sisääni, yksi, kaksi, kenelle kuuluu kuulumaton? Jos sinua ei enää ole, teenkö sinut olevaksi näin?
Sanat,
äänenpainot,
hymysi silloin, kun sanon jotakin typerää. Hymykuopat poskillasi.
Naurusi. Puro. Laineet. Minä hukun jälleen.
Jos voin pukea sinut ylleni,
oletko silloin todellisempi kuin muistojeni heijastuma?
Jos en tee sinua olevaksi, oliko sinua koskaan olemassakaan?
Surulla on kasvot,
sinun kasvosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti