Risteyksessä ollaan jälleen.
En tiedä, mistä aloittaa. Tämä on ollut vaiheikas vuosi. En tiedä mitä sanoa, olen monessa mielessä tosi sanaton. Mulla on ollut ihania hetkiä - olen rakastanut niin paljon, kun mun koko olemuksesta lähtee, olen juossut kesäyössä, olen ollut elossa. Mä olen enemmän itseni kuin koskaan, mutta olen silti niin kesken ja niin uskomattoman hajalla. Tänä vuonna mä en ole vihannut itseäni. Vuosiin en ole kantanut sellaista taakkaa. Se tuntuu tärkeältä. Mä olen itseni ja pidän itseni puolia, vaikka en ole voinut toimia täysin autenttisesti. Mä en ole voinut puolustaa itseäni, mä en ole voinut huutaa. Muhun sattuu niin paljon.
Mä vihaan, kun mut pakotetaan kasvamaan. Edelliset vuodet ovat tehneet sitä monella eri tavalla, monesta eri syystä. Joskus siitä riittää poetiikaksi asti, mutta nyt ihan vain sattuu. En anna kaiken tän kasvaa vinoon, en suostu siihen. Mä jaksan vielä uskoa hyvään.
Niin, hyvään. Sitä on. Jos ei olisi, mä en tiedä, kuka nyt olisin. Ihmisten aito hyvyys, vaihtuvat vuodenajat; kaikki tämä kaunis, joka mua ympäröi.
Olen kirjoittanut. Paljon, itse asiassa. En oo jakanut uusimpia kokonaisia tekstejäni tänne; näissäkin asioissa mulla puhaltaa uudet tuulet ja mulla on paljon pohdiskeltavaa. Olen kirjoittanut oodin elämän pienille iloille (Hetkiemme kudelma) ja kirjoitan nyt identiteetistä, perheestä ja mielenterveydestä (Siivetön). Mä olen rakastanut mun moderneja tekstejä enemmän kuin mitään. Kirjoitan ja kirjoitin niitä heille, joita olen rakastanut eniten. Myös itselleni. En ole enää ikinä mitään velkaa kenellekään, laulan mun lauluni niille, jotka kuulevat. Kiitos, rakastan teitä aina.
Niin paljon on tultu läpi ja paljon tullaan vielä menemään. En koskaan tee uudenvuodenlupauksia, mutta joka vuosi haluan tehdä enemmän valintoja oman hyvinvointini edistämiseksi. Mun kiltteys on kahlinnut mut aloilleni, multa on riistetty siivet.
Ja silti,
oon rakastanut niin paljon. Mä jaksan vielä uskoa maailmaan. Sitä multa ei voi ikinä viedä. Maailma on kaunis.
Kaikille menneille itselleni haluan vain sanoa, että me olemme jo melkein siellä. Sua mä pidän lähellä, sä et voinut valita. Sä olet mulle aina kallis. Rauhassa vaan, me ollaan täällä vastassa.
Olen kiitollinen.
Olen valmis.
S, 2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti