Uuteen elämään

Onko pakko sanoa hyvästit, jos ei tahdo?

Minulla on ollut aikaa käsitellä asioita. Olen sanonut sen kymmeniä kertoja: joudun aina jättämään asiat, joita en ole valmis hyvästelemään. Minä olen rakastanut tätä kaupunkia. Olen rakastanut sitä kaikella, mitä minussa on. Tämä on se kaupunki, jossa kasvoin aikuiseksi, tämä on se kaupunki, joka opetti minulle, kuka voisin olla. Näille kaduille olen kertonut asioita, joita yksikään ihminen ei minusta tiedä. Minä olen rakastanut tätä kaupunkia talven pakkasilla, jotka saavat puut kimaltamaan ja olen rakastanut tätä kaupunkia kevään ensinuppujen tullessa. Täällä minun on ollut hyvä.

Tiedän, että kaikki ihmiset eivät kiinny asuntoihin, osalle riittää vain kapseli, jossa nukkua öisin, mutta minä olen rakastanut asunnoistani jokaista. Niihin kaikkiin liittyy muistoja, hyviä ja huonoja, kaikenlaisia; ei niitä voi ryhmitellä enkä haluakaan. On vain muistoja. Olen itkenyt ja huutanut, olen nauranut ja tanssinut ja laulanut, olen elänyt, ja se on ollut ihanaa. Siihen tulokseen olen tullut: eläminen on ihanaa ja minä olen rakastanut elää tässä kaupungissa.

Joka ilta sama lenkki, samat korkeat kerrostalot ja järvi. Samat syyssateen valaisevat lamput. Syksyisin saapuvat valot, jotka täyttävät koko kaupungin elämällä. Olen rakastanut jokaista hirveässä säässä tekemääni matkaa yliopistolle, olen rakastanut kaikkia niitä kertoja, kun pyöräkorjaamo on pelastanut pyöräni tai kun olen istunut ystävillä iltaa yömyöhään. Olen kiitollinen jopa kaikista niistä itkuista, jotka olen itkenyt. On suunnaton etuoikeus saada kaivata jotain niin paljon; olen ollut täällä onnellinen, niin tavattoman onnellinen.

En pysty käsittämään, että jokainen päiväni ei jatku enää siellä, missä rakastin elämää kaikkein eniten, mutta olen onnellinen nyt ja tiedän, että muutos on hyvästä. Olen oppinut tältä kaupungilta niin paljon. Tämä ei ole rakkauskirjeeni ystäville, yliopistolle ja kaikelle sille, mitä kannan ikuisesti; tämä on rakkauskirje kaupungille, jossa kasvoin aikuiseksi ja jonka tulen aina osaamaan ulkoa.

Olet pitänyt minusta hyvää huolta, parempaa kuin mikään tähän mennessä. En malta odottaa, mihin tuuli minut vie. Nämä ovat hyvästit nyt tässä hetkessä, tässä ajassa, kunnes kohtaamme jälleen. Kiitos kaikesta, sinä pidät nyt huolta jostakusta muusta. Kiitos, että sain rakastaa, kiitos, että sain olla.

S, 23.8.2025