Kirjat 2025

Tammikuu
⏩️ Siri Pettersen: Hopeakurkku
⏩️ Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot
⏩️ Anne Swärd: Kesällä kerran
Yhteensä: 3

Helmikuu
⏩️ Alexandria Bellefrleur: Tähtikuvioita
⏩️ Meri Kuusisto: Liila
⏩️ Silja Liukkonen: Tunkeutuja
⏩️ Minea Koss: Pettävä jää
⏩️ Sini Helminen: Kunnes kuolen
⏩️ Helmi Kekkonen: Liv!
Yhteensä: 6

Maaliskuu
⏩️ Katariina Lehtikanto: Tyttö joka sai kaulapannan
⏩️ Annika Perkiö: Herra Wolterin karnevaali
⏩️ Lotta-Liisa Joelsson: Vivika
⏩️ Ulla Onerva: Hattaradilemma
Yhteensä: 4

Huhtikuu
⏩️ Suzanne Collins: Elonkorjuun sarastus
⏩️ Mikko Malila: Kastanjasota
⏩️ Miki Liukkonen: Vierastila
Yhteensä: 3

Toukokuu: -

Kesäkuu
⏩️ Natsuki Takaya: Fruits Basket
⏩️ Vehka Kurjenmiekka: Ihastumisoppi
⏩️ Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
⏩️ Tiia Mattila: Humalan soundtrack
⏩️ Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
⏩️ Dess Terentjeva: Freestyle
⏩️ Reetta Vuokko-Syrjänen: Harhakoto
⏩️ Kirsti Kuronen: Merikki
Yhteensä: 8

Heinäkuu
⏩️ Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet
⏩️ Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys
⏩️ Satu Leisko: Ihmisenhaltija
⏩️ Sanni Ylimartimo: Erokuu
⏩️ Mari Renko: Pihlajapalatsi
⏩️ Aino Leppänen: Luk(i)ossa
Yhteensä: 6

Elokuu
⏩️ Salla Simukka: Lukitut
⏩️ Henna Helmi Heinonen: En voi puhuu nyt
⏩️ Gillian Anderson: Halu
⏩️ Taina Niemi: Ämpärikesä
⏩️ Erin Kelly: Tanssija kuolee kahdesti
Yhteensä: 5

Syyskuu
⏩️ J. S. Meresmaa: Noidanlanka
⏩️ Tiinaliisa Multamäki: Routaraja
⏩️ Stefanie Tuurna: Maamaa
⏩️ Yana Toboso: Kuroshitsuji
Yhteensä: 4

Lokakuu
⏩️ Kirsti Kuronen: Kolme senttiä sekunnissa
⏩️ Laura Porola: Yövilkka
⏩️ Sanna Isto: Peto
⏩️ Toim. Siri Kolu & Salla Simukka: Tästä Ihmemaahan
⏩️ Ali Hazelwood: Rakkaushypoteesi
⏩️ Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen
Yhteensä: 6

Marraskuu
⏩️ Marko Hautala: Samaelin kirja
⏩️ Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva
⏩️ Annukka Salama: Sulamispiste
⏩️ Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto
Yhteensä: 4

Joulukuu
⏩️ Johanna Auranheimo: Ysit
⏩️ Briitta Hepo-oja: Viikatetytär
⏩️ Erika Vik: Olivia Online
Yhteensä: 3

Koko vuonna yhteensä: 52

Vuosi 2025

Kummallinen vuosi takana.

En tiedä yhtään, mitä ajatella nyt. Samaan aikaan tosi tyytyväinen olo siitä, missä pisteessä elämä on nyt, mutta paljon painaa silti harteilla. Jollain lailla tuntuu, että tänä vuonna tuli vaan jatkuvasti uusia asioita, joita pohtia ja joista selvitä. Ehdottomasti eniten lähinnä stressaavia juttuja; odottelua, hermostusta, epävarmuutta. Joka asiasta ja vähän jatkuvasti. Olen ylpeä siitä, että kestän epävarmuuksia nykyään paremmin kuin nuorena, mutta kroppa ei tule vielä perässä, olen niin uupunut ja jatkuvasti kivuissa etten koe että mulla olisi vapaa-aikaa juuri nyt lainkaan.

Olen onnellinen keväästä. Kevät oli uskomatonta aikaa, tehtiin kokoajan jotain. Oli hienoja kirjajuttuja, oli paljon aikaa ystäville, oli mun eka ja vika kunnon opiskelijavappu. Oli jotenkin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä, paljon itsensä ylittämistä, paljon seikkailuja. Kevät oli hyvä, muistelen sitä tosi lämmöllä, se oli monella tapaa yksi mun elämän onnellisimmista ajanjaksoista.

Olen niin kiitollinen opiskeluvuosista, kaikesta niissä, ne tuntui kuin tuntuikin kodilta. En vielä sisäistä kaikkea. On ikävä paikkoihin, joita ei ole; tiloihin, joita en saa takaisin. Onneksi en enää asu siellä missä kadut ovat täynnä aaveita.

Joskus aikuistuminen ja kehittyminen on vaan sitä, että on paikoissa, joissa ei tiennyt voivansa olla. Tuntuu hupsulta seisoa tilanteissa, joissa pienempi minä olisi hajonnut pirstaleiksi. Ehkä mäkin olen hajonnut, tavallaan, nyt kun tuntuu että kroppa on ihan lopussa. Mutta silti tuntuu erikoiselta. On hassua huomata olevansa aikuinen ja nähdä se pieni minä niin selvänä. Vastaavasti tiedän, että sekin näki aina mut ja kaikki ne tulevat minut mun jälkeeni, me ollaan jatkumo ja aina yhteydessä toisiimme.

Yhtä kaikki, en ihmettele, että "vähän väsyttää", onhan tässä saatettu elämiä loppuun ja muutettu ja juostu kohti unelmia. Ihan kaikkea jotenkin tosi paljon ja silti raoissa niin kovin vähän aikaa mulle itselleni. En tiedä mitä voin muuttaa, en tiedä mikä helpottaa, toivon että jokin vielä auttaa.

Mulla ei silti ole paha olla, oikeastaan mä voin pohjimmiltani ihan hyvin. (Resilienssiä, my guys.) Viiden vuoden takaiseen verrattuna mulla on ihan mieletön itsetuntemus ja luotto siihen, että asiat pysyvät. Näillä hylkäämistraumoilla tuntuu käsittämättömältä, miten paljon luotan asioiden pysymiseen ja elämään. Edelliset vuodet, kasvaminen ja ihmissuhteiden vakiintuminen ja kehittyminen on luonut mun ympärille niin vahvan turvaverkon, että jotenkin kaikkein kaoottisimmissakin hetkissä mulla on tunne pysyvyydestä. Se on aika hemmetin hienoa. Mulla on puoliso ja läheisiä ystäviä ja kerrankin elämässä täysin sellainen olo, että en jatkuvasti pelkää kaiken muuttuvan. Toisaalta olen toipunut myös muutoksista; monet eri muutot ja ympäristönvaihdokset ovat muuttaneet elämää, mutta kaikki asettuu aina uomiinsa sitten lopulta.

On tosi kiitollinen olo kaikesta siitä lämpimästä, jota mulla on. Viimevuodet ja etenkin parisuhde ja opiskelukaupungin seikkailut ovat muuttaneet mua tavoilla, joista pidän. En vielä tiedä, kuka olen ja mitä tapahtuu, mutta ei se haittaa, ollaan menossa hyvään suuntaan. Pidän siitä, keneksi olen tulossa.

Jos pikkumeikälle olisi kerrottu, että muutamien vuosien päästä tapahtuu sellaisia juttuja kuin tänä vuonna on tapahtunut, olisin varmaan kirkunut. Enkä olisi uskonut! Tuntuu mielettömältä ajatella, että olen esimerkiksi uskaltanut tehdä tiktokkeja, jutellut kasuaalisti osalle mun lempikirjailijoista, muuttanut puolison kanssa yhteen ja saanut työpaikan. Kreisejä juttuja if I may say.

Luulin, että mua pelottais siirtyä seuraavaan vuoteen, koska niin moni tärkeä asia on vielä "kesken". Mutta ei mua pelota. Ei sillä tavalla että nyt lamaantuisin. Oon jo ajat sitten valinnut sen tuulen mun siipien alla. Mä tiedän että mä pystyn tähän ja mähän menen sinne missä mun kuuluu olla.

Juuri nyt on kiitollinen olo,

pidän siitä kii.

Love,

S 2025

Säkkituoli

Marius

Aalo istuu risti-istunnassa mun säkkituolilla ja selaa kirjaa, jonka olen jättänyt työpöydälle. Sen kulmien väliin muodostuu tuttu ryppy, kun se miettii jotain. Aalon kasvot aina olleet sellaiset, että niiltä näke jokaisen ajatuksen, ja silti olen joskus ihan vitun pihalla siitä, miten sen päässä tapahtuu. Miten voi jätkä olla noin ristiriitainen?

“Luetsä paljonkin tällasia?”

Pöydällä on Orwellin Eläinten vallankumous.

“Öö, no joo, kyl mä ihan klassikoista tykkään joo.”

“Cute.”

Se pudottelee tollasia ihan liian vaivattomasti. Naksuttelee vaan sormia eikä edes katso mua ja silti sanoo noin, well I could never. Mulle yksikin tuollainen mukamas kasuaali sana on tuhannen analysointitunnin takana. Katsooko se hassusti pukkareissa jos tuijotan sekunninkin pitempään. Aatteleekohan se jotain outoa jos rapsutan sen päätä, vaikka se itse tekee niin jatkuvasti. Mitähän se ajattelee tosta kohdasta sarjassa kun noi pojat pussaa.

Ängen perseeni sen vierelle säkkituoliin, vaikka me ei mitenkään mahduta siihen molemmat. Se laittaa sujuvasti jalkansa mun omien päälle, ollaan yhtä sekamelskaa vaan eikä sitä tunnu haittaavan.

Marras

Kuunkajo puiden takana piirtää pitkiä varjoja. Linnut oksilla ovat levottomia, ne tietävät, että yö on vielä liikkeessä. Se ei käy nukkumaan, sillä sen tehtävä ei ole vielä täytetty. Rämeikössä, lian ja kaiken unohtuneen keskellä kävelee hän routaa katseessaan ja kuoleva maa viittanaan. Hänen askelensa ovat hitaat, mutta yksikään askel ei onnu. Niiden päämäärä on selvä.

Lietteestä pimeän keskellä hän löytää etsimänsä. Vihatun viimeinen leposija. Sen merkkinä kasvaa kituva pieni pensas. Hänen askeleensa pysähtyvät. Sormet uppoavat maahan, löytävät mullan. Suusta pakenee vanha manaus. Maanalainen vaikerrus täyttää yön. Hän jatkaa manausta, lausuu sanat, jotka saavat vaikerruksen hiljenemään. Hetken jossain raakkuu lintu. Sitten tulee rauhallista.

Lasitalossa

Marius

Mua pelottaa mennä nukkumaan, koska ne on vielä hereillä. Sykkeen tunnari pyörähtää uudelleen käyntiin. Ne katsoo vielä yhden jakson, voi vittu. Yhden tai kuka tietää kuinka monta. Mun on vaikea saada henkeä, kun ajattelen, mitä seuraavaksi voisi tapahtua. Ynähtiks äiti just? Mitä jos se lyö sitä tällä kertaa liian kovaa? Ensaahenkee.

Vedän peiton tiukemmin korvien yli ja tuijotan viestikenttää. Aalo on ollut viimeksi tunti sitten paikalla. Se on varmaan lähtenyt ulos sen veljen kanssa, vittuako se mua muistaa perjantai-iltana. Mun päätä särkee, mut ei sillä tavalla, että siihen auttais jotkut buranat tai muut. Laitan Aalolle uuden viestin, olen sillä tavalla idiootti.

Se ei vastaa. Tietenkään. Mä mietin kuka mä oisin, jos toi yksi ei olisi täällä ja jos äidillä olisi vielä samanlainen hymy kuin siloin, kun me katseltiin VHS:iä yhdessä. Siitä tuntuu olevan ikuisuus.

Jossain kolahtaa. Oon hukannut mun kuulokkeet, ihan varmana oon. En löydä niitä tarpeeksi ajoissa, äänet alkaa jo ja mä kuristun hengiltä. Suljen silmät ja annan pimeän tulla. Katosta sataa lasia.