Juliuksen hymyilevät kasvot ovat ensimmäinen asia, jonka näen raottaessa unesta raskaita silmiäni. Mieheni on käynyt puoliksi lattialle ja painanut ylävartalonsa pitkin sänkyä.
”Miten sinä oikein lojut siinä?” hymähdän ja kurotan silittämään rakkaimpani nenänpäätä.
”Hyvää syntymäpäivää, rakas”, hän kuiskaa ja mönkii sänkyyn suutelemaan minua. Julius kietoutuu tiukasti minun ympärilleni ja vetää minut pehmeään suudelmaan. Koko kehoni syntyy uudelleen hänen kosketuksestaan. Pelkkä ajatuskin siitä, että on syntymäpäiväni ja saan vanheta yhdessä rakkaani kanssa, saa rintani kukkimaan.
”Nukuitko hyvin?”
”Erinomaisesti.”
”Hyvä. Ehdin jo laittaa aamiaista, mutta nukahdin tähän.”
”Tuollaiseen puoliksi istuvaan asentoon?” nauran. ”Olet ihan hassu. Edelleen pikkupoika.” Rapsutan hänen tummaa päätään. Mikään Juliuksessa ei ole vuosien juostessa muuttunut, hän on yhä kuten se nuorukainen, joka kantoi minut silloin vielä hentoisilla käsivarsillaan nojatuoliin ja suuteli minua jo eteisessä.
”Vai laitoit sinä jo aamiaista… No, en olisi muuta odottanutkaan”, hymähdän ja jatkan hänen tukkansa silittelyä. Pyörittelen pehmeitä suortuvia sormieni ympärille. Hänen tukkansakin on ihan yhtä pehmeä kuin vuosiemme alussa. Julius silittää minua niskasta saaden koko kehoni värisemään. Miten on mahdollista rakastaa vuodesta toiseen samaa miestä niin palavasti, että siihen miltei tukehtuu?
Kun saan kömmittyä ylös, Julius kaappaa minut syliinsä. Usein syntymäpäivinämme olemme harrastaneet seksiä heti aamusta, mutta viimeaikojen väsymys saa kehomme kolottamaan. Tyydyn vain istumaan mieheni syleilyssä ja silittämään häntä niskasta. Juliuksen sormet hapuilevat reisiäni ja hivelevät niitä rauhassa. Kaikenlainen arkinen koskeminen on parasta, mitä minulla hänen kanssaan on.
”Minun kaunottareni täyttää tänään neljäkymmentä vuotta”, Julius sanoo hymyillen.
”Ole kiltti äläkä tee siitä numeroa, en ehkä kestä kuinka vanha olen”, nauran. ”Sataneljäkymmentä vuotta…”
”Älä sano sitä sataa eteen, niin se kuulostaa paremmalta!” Julius nauraa vuorostaan.
”Silti! Fyysisesti neljäkymmentä… Näytän ainakin kymmenen vuotta sitä vanhemmalta.”
”Näytät jumalattarelta”, Julius sanoo pysäyttäen kätensä reiteni sisäpinnalle. Iho on yhä hilseilevää ja ohutta, mutta rakastan hänen kosketustaan, olen aina rakastanut. Suljen silmäni ja painan pääni hänen kaulaansa vasten, annan hänen kosketuksensa syventyä.
”Ja tosi pantavalta myös”, Julius kuiskaa. Se saa minut ynähtämään. Julius työntää minut hellästi vasten sänkyä. ”Rakas… Tiedän, että olemme olleet tosi väsyneitä, mutta…”
Kuinka minä ajattelin, että tämä ei olisi tärkeää syntymäpäivänäni? Ajattelinko todella, että antaisimme meidän hiipua vain siksi, että elämämme on ollut raskasta ja olemme joutuneet kohtaamaan ongelmamme?
Se ei käy. Rakastan tätä miestä. Minä tahdon kokea rikkinäisessä ja uupuneessa kaiken sen onnen, jonka rakkaimpani minulle voi antaa. Tartun Juliusta lempeästi niskasta ja vedän hänet päälleni. Syntymäpäiväni ei ole syntymäpäiväni, jos se ei ala näin. Painan kiusoittelevan suudelman Juliuksen huulille saaden hänet painamaan keskivartalonsa tiukasti omaani vasten. Tunnen, kuinka kosketukseni saavat hänen erektionsa kovenemaan lantiotani vasten.
”Rakkaani… Miten on mahdollista, että olet joka päivä vain kauniimpi?” hän kuiskaa vasten kaulaani.
”Älä viitsi…”
Tällä kertaa seksi on viipyilevää ja hellää, meillä ei ole kiire eikä pakko. Kehoni on niin väsynyt, etten pysty saamaan orgasmia, mutta Juliuksen huokaisut ja hellän kiihkeät suudelmat kaulallani saavat koko kehoni värisemään. Juliuksen viimeistellessä itsensä olen kuulevinani alakerrasta ääniä. Pitelen Juliuksesta tiukasti kiinni, hänen otsansa on hiestä märkä ja suortuvansa valahtavat hikisinä kasvoille. Silitän niitä lempeästi, hän näyttää niin kauniilta nautinnon punertamine poskineen.
”Kulta… ah… Tuliko joku?”
”Mm… Minä ainakin.”
Mätkäisen Juliusta olkapäähän.
”Onnittelut, hei.”
”Noh!”
”Oikeasti. Tuliko joku alakertaan? Oletko sinä kutsunut kaikki koolle?”
”No tuota… Ehkäpä!”
”JULIUS!”
”Rakas, nämä ovat sinun nelikymppisesi!”
”Sitä SUUREMMALLA syyllä en missään nimessä tahdo viettää niitä!”
Julius painaa päänsä rinnalleni, jatkan hänen tukkansa silittelyä.
”Mitäköhän ne sanovat meille, kun saavat tietää, että emme ole ottamassa heitä vastaan, koska panemme?”
Juliuksesta lähtee tuttu räkätys.
”Eipä olisi kenellekään mikään uutinen.”
”No, ehkä ei, mutta silti.”
Julius tuoksuu seksiltä ja itseltään, en malttaisi millään pukea ylleni ja lähteä alakertaan. Noustessaan Julius kiskoo minut istualleni ja käskee sulkea silmät.
”Et rakas ole ostanut minulle mitään kallista. Eieieii et ole. Rakas.”
”Hys nyt! Pysy siinä.”
Kuulen kahinaa. Voi luoja.
”Okei okei… Avaa silmät nyt.”
Edessäni on kenties upein koskaan näkemäni asu. Kangas on kuin valkeaa helmiäistä, kaula-aukko jättää olat paljaiksi ja hihat myötäilevät ihoa. Kaikkein henkeäsalpaavin osuus mekosta on sen suunnaton laahus. Lankaita on laskostettu useaksi kerrokseksi ja ne laskeutuvat maahan saakka kuin aallokko.
”Julius… Mitä? Mikä tämä on?”
”Syntymäpäivälahjasi”, Julius sanoo hymyillen. ”Yksi niistä. Kannattaa myös piipahtaa taidehuoneessa matkalla alakertaan, siellä saattaa olla uusia tarvikkeita.”
”Et ihan oikeasti! Rakas!”
”Maria on ommellut tämän toiveideni mukaan, Victoria auttoi.”
”Siis MITÄ!”
”Niinpä!”
”Kuristan teidät kaikki järjestyksessä!”
”Sietääkin. Odotan jo.”
”Nyt rakas jumalauta.”
”Puetaanko se?”
Julius auttaa minut mekkoon. Mekko on samaan aikaan raskas ja kevyt; sen kangas on ylevää ja liehuvaa ja etuosan helmikirjailut yksityiskohtaisia. En voi uskoa, että perheeni on valmistanut minulle tällaisen lahjan. Julius pukeutuu juhlallisesti frakkiin ja ottaa minut käsikynkkäänsä kuten virallisissa juhlatilaisuuksissa.
”Rakas, tämä on ihan hassua”, hymähdän.
”On sinun syntymäpäiväsi, enkeli.”
”Älä nyt oikeasti viitsi. Olemme sitä paitsi seksistä ihan punaisia.”
”Saa vähän väriä kasvoihin… Oi LUOJA murunen, katso minuun! Olet ihana!”
Hetken aviomieheni vain tuijottaa minua haltioituneena. Hän suutelee minua pitkään ennen kuin punaan huuleni ja valmistaudun kävelemään alas. Julius nappaa minut yllättäen syliinsä valtavine laahuksineni.
”Rakas! Laahus! Sinä kompastut ja me KUOLEMME rakas laske minut alas!”
”Rakas ei laske ketään alas, tämä aarre kannetaan nyt juhlittavaksi”, Julius nauraa kuljettaessaan minut mukanaan alakertaan. Hän ei edes kompuroi portaissa, mikä lähestulkoon suututtaa minua. Miten kukaan on voinut syntyä noin luonnollisen hyvänä kaikessa? Rakas kantaa minut portaista suoraan olohuoneeseen ja keittiöön, jonne ystävämme ovat jo kattaneet pöydän täyteen herkkuja.
”Paljon onnea!”
Kaikki ystävämme ovat pukeutuneet parhaimpiinsa. Jopa Ragnar on paikalla, hänen parrakkaat kasvonsa ovat hymyssä. Joskus minusta tuntuu, että näen unta; että kaikki tämä rakkaus annetaan jollekulle toiselle. Sitten muistan, mitä olemme terapiassa sopineet.
Minä ansaitsen olla onnellinen. Minä itse. Ei jokin versio minusta. Minä. Kaikkine virheineni ja tekoineni. Ne eivät sulje pois sitä, että saan tulla rakastetuksi.
”No, miten mekko sopii? Laahuksesta tuli jokseenkin… massiivinen”, Maria nauraa.
”Olet tosi kaunis”, Victoria sanoo hymyillen. Riennän mitään sanomatta halaamaan heitä, myös Mariaa, jonka kanssa olen aina ollut varovaisempi. Molemmat naiset ottavat minut tiukkaan syleilyynsä. Victoria antaa poskelleni suukon. Tämä nainen on se sisko, jonka olisin aina ansainnut. Tiedän, mitä terapeuttini sanoisi. Hyvä, kun käytät itse tuota sanaa. ”Ansaita”. Sinä ansaitset hyvää.
”Oho, velikin on oikein pukeutunut”, Frida huikkaa taaempaa virnuillen Juliukselle. ”Näytätpä fiiniltä. Wilhelm, onnea! Aivan ihana tuo mekko päälläsi. Sopii sinulle juuri niin hyvin kuin toivoimmekin.”
Jokainen lämmittävä sana Fridalta kasvattaa kukkia sisälleni. Meidän menneisyytemme on kipeä enkä mieluusti muistele sitä.
”No, miltä tuntuu nelikymppisestä?” on Anrin vuoro kysyä.
Tavallisesti hämmentyisin ja ahdistuisin tällaisesta määrästä huomiota. Kaikki tulvivat luokseni onnittelemaan ja ihastelemaan, ja tavanomaisesti kaikki minussa säikähtäisi kaikkea tätä rakkautta. Minun on vuosia ollut vaikea luottaa siihen, että ihmiset todella rakastavat minua eivätkä näe minussa pelkkää satuttajaa. Edellisinä vuosina kaikki tämä rakkaus on tuntunut aidolta; olen saanut palan jotakin todellista ja oppinut pitämään sen lähelläni. En enää sysää ihmisiä pois, kun heidän vilpitön lämpönsä alkaa polttaa enkä uskalla ottaa sitä vastaan.
Julius ja Anri ovat suunnitelleet päivän ohjelman. He pelaavat yllättävän hyvin yhteen nykyään, rakkaimpani ja paras ystäväni. Julius ei ole aikoihin ilmaissut olevansa kateellinen Anrille, ja sen näkee hänen olemuksestaan. Juliuskin on kehittynyt, vaikka hän ei juuri anna siitä itselleen kiitosta.
Syömme myöhemmin pitkästi lounasta, jonka jälkeen Julius ja Anri tahtovat aivan väkisin pitää arvuuttelukilpailun minun sadastaneljästäkymmenestä vuodestani. Poskiani kuumottaa jo valmiiksi.
”Anri saa osallistua visaan, minä en, se olisi hieman epäreilua”, Julius nauraa.
”Toisaalta minäkin olen tuntenut Wilhelmin jo niin pitkään…” Anri mutisee.
”Lyön vetoa, että voittaisin sinut silti.”
”No totta, sinä ja Wilhelm olette ihokontaktissa joka sekunti, jonka elätte. En silti ajatellut luovuttaa!”
”Siinäpä nähdään!”
”Minä toivon, että joku tytöistä voittaa”, parahdan.
”Okei, okei. Huutoäänestyksellä mennään. Ensimmäinen kysymys. Wilhelmin lempiruoka?”
”Ei sillä ole”, Maria arvaa.
”Kirsikat”, sanoo nurkassa istuva Frida.
”Oho, oikein! Fridalle piste. Sisko, mitä hittoa?” Julius henkäisee. Minua naurattaa.
”Sanoinhan, että joku tytöistä voittaa.”
”Frida, olen järkyttynyt. Tästä puhutaan vielä.”
Frida vain hymyilee punatuilla huulillaan ja kohottaa lasiaan tyytyväisenä.
”Seuraavaksi vaikeampi. Wilhelmin nukkuma-asento?”
”Saanko minä vastata?” Anri nauraa.
”No anna mennä.”
”Vatsallaan jalat kippurassa.”
”Joskus nukun noin, mutta ei ole lempiasentoni”, hymähdän.
”Juliuksen sylissä?” Victoria veikkaa. ”Siis tietysti Juliuksen sylissä.”
”Jep, mutta miten?” Julius hymyilee.
”Kippuralla, toinen jalka veljeni päällä”, Frida sanoo jälleen tyynen rauhallisesti.
”Frida, mitä ihmettä!!” Julius rääkyy.
”Olen tiedätkö aika monta kertaa nähnyt teidät nukkumassa.”
”Fridalla on paras muisti”, Maria hymähtää.
”Tai sitten noiden kahden näkeminen on aina niin traumatisoiva muisto, että se syöpyy verkkokalvoilleni iäksi”, Frida nauraa.
”Noh!”
Minä vain nauran. Kysymyksiä tulee paljon; eri vuosilukuja, ensisuudelmani Juliuksen kanssa ja niin edelleen. Kevyitä, helppoja kysymyksiä, sillä kukaan ei tahdo syntymäpäivänäni muistella ensimmäisiä iskujani ja pimeimpiä toiveitani. Mieleni sumenee hetkeksi, kun pohdin, miten monta pimeää asiaa peittyy helisevään nauruun.
Frida voittaa ennätysmäärällä pisteitä. Kaikki huutavat toistensa päälle, Frida vain siemailee hymyillen punaista juomaansa.
”Miten ihmeessä, Frida?” Julius henkäisee.
”Sitä hahmottaa paljon, kun tarkkailee vierestä.”
”Siskoni on hurja”, Julius mutisee.
”Olen aina ollut.”
”Frida vain tuomitsee vierestä”, Maria nauraa.
”Nimenomaan!” minä säestän.
Päivä kuluu rauhallisesti loppuunsa. Syömme ja juomme ja koen, että kerrankin pysyn matkassa mukana. Tämäkin tuntuu jo suurelta; erilaiset ohjelmanumerot yhdessä. Olen myös saanut upeita vaatteita ja taidetarvikkeita lahjaksi. Kaikkein tärkeimmältä tuntuu silti se, että he ovat täällä, että he tahtovat juhlistaa minua.
Kun kaikki ovat illalla lähteneet koteihinsa ja olen kiitellyt ja halaillut heitä useaan otteeseen, Julius tulee sieppaamaan minut syliinsä. Olen yhä pukeutunut upeaan lahjamekkooni, jonka laahus raahaa perässä.
”Rakas, olen sinusta niin ylpeä”, Julius kuiskaa korvaani. Käperryn aivan häneen liki, suukottelen hänen poskiaan. Niihin jää huulipunajälkiä. Se saa minut hymyilemään. ”Selvisit niin hienosti. Väsyttääkö?”
”Ei itse asiassa.”
”Olen tosi ylpeä sinusta.”
”Kulta…”
”Oikeasti. Näytit siltä, että aidosti nautit olostasi. Olet aina niin vaikeasti näissä hetkissä. Minun maailman kaunein nelikymppinen rakkaimpani. Olet kaikkeni, tiesithän sen?”
”Sinulla pitäisi olla muutakin”, mutisen, ”mutta tiesin, rakas… Tiesin. Kiitos, minulla on ollut todella lämmittävä syntymäpäivä. Olen pahoillani, että nämä ovat aina niin hankalia päiviä minulle. Tämä oli ihanaa. Sinun siskosi on pelottava kuten aina.”
”Ei Frida sinua vihaa.”
”Ei niin. Tiedän sen.”
Julius laskee minut sohvalle ja tulee päälleni suukottelemaan minua joka paikasta.
”Ääää rakas! Olet ihan kostea! Eiih! Märät huulet kulta!”
”Voi harmi! Kastuu koko mies!”
”Ääääää rakas!!”
Jäämme siihen nauramaan ja taistelemaan, Julius suukottelee minua ja minä mätkin häntä hellästi parhaan kykyni mukaan. Lopulta Julius jää päälleni ja tilanne on ohi, tuijotamme vain toisiamme hiljaisuuden laskeutuessa. Sisälläni velloo ääretön meri. Rakastan häntä. Rakastan häntä niin paljon. Vedän Juliuksen niskasta suudelmaan ja pidän hänet siinä, niin liki itseäni, etten erota, mistä hän alkaa ja mihin minä lopun.
Näin minä haluan syntymäpäiväni päättyvän. Kiinni hänessä, kiinni itsessäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti