Minun on jatkuvasti vaikeampaa saada kiinni mistään. Menetän ja menetän ja menetän ja vain rukoilen, että tällä kaikella on jokin merkitys, että jossain odottaa jotain jotain jotain en saa henkeä eikä missään ole enää mitään järkeä, on paha olla, siinä se: on paha. Olla.
Sattuu. Vika on minussa, tietenkin, se on aina ollut. Olen vihannut ja rakastanut ihmisiä, molempia samaan aikaan, kumpaakin yhtä paljon, hassua miten aina rinnastan ne, eiväthän ne ole vastakohtaisia. Ihmiset reagoivat minuun aina samalla tavalla; kuin johonkin lasinhauraaseen, kohta särkyvään. Potentiaalisesti vaaralliseen, koska sellaiseksi minä olen tullut kun päivät ovat mustenneet reunoistaan. Minä tahdon hyvää ja silti en kuitenkaan.
Minä olen pettänyt minulle rakkaiden luottamuksen, olen ollut sitä mitä he pelkäsivät eniten. Oikeutin sen, koska minuun sattui ja koska kaiken se kestää kaiken se kärsii kaiken minä poltan tuhkaksi yhdessä räpäyksessä, en jätä teille katsottavaksi mitään.
Valehtelisin, jos väittäisin, että en tahdo pahaa. On hetkiä, kun tahdon rangaista kaikkia. Itseäni ja muita, jokaista yksitellen.
Minun kanssani kävellään munankuorilla, minulle puhutaan pehmeimmällä äänellä, minulle puhutaan kuin lapselle, kuin koiralle, kato kun eihän se ymmärrä mitä se tekee. Jos puhkon teiltä silmät, kuka sitten nauraa? Haluan huutaa etten ole lapsi, en ole lapsi en vittu ole te ableistiset siat minä olen täynnä vihaa te ette koskaan pysähdy, te ette koskaan ymmärrä. Parhaimmatkin ihmisistä ovat lopulta pelkkää kuonaa, kukaan ei jää, kaikista jää pelkkä hälve, josta ei saa otetta. Kukaan ei halua muuta kuin kuvajaisensa ja minä olen väsynyt, minä haluan oikeutta ja minä haluan sitä kaikkien niiden vuosien edestä, kun en sitä saanut. Maailma tulee niille joilla on jo kaikki, omakotitalot ja sormus sormessa, minä tahdon aina enemmän, eniten, minunhan se vika on, en unohda sitä, koska ette anna minun unohtaa. Minä en osaa enkä kykene, minä jään maahan makaamaan kun muut ovat jo lähteneet.
Tuuli kuljeta minut sinne missä ei enää satu,
anna minulle pehmoinen utopia,
minä hauan tulla sen arvoiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti